Draama-agentit (12 op)
Opetushallituksen rahoittama opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus on Teatteri Pensaan toinen perusopetuksen, toisen asteen sekä vapaan sivistystyön henkilöstölle suunnattu koulutuskokonaisuus. Koulutus on osallistujille ilmainen. Opetushallitus edellyttää osallistujilta voimassa olevaa työsuhdetta.
Draama-agentit -koulutukseen voi osallistua niin henkilöt, jotka ovat osallistuneet NYT- ja/tai TUNDRA-koulutuksiin kuin myös henkilöt, jotka eivät ole ennen osallistuneet Teatteri Pensaan koulutuksiin, aiempi kokemus draaman käytöstä koulumaailmassa on kuitenkin suotavaa.
Lukuvuoden mittaisessa koulutuksessa (12 op) on tarkoitus jatkaa siitä, mihin NYTissä jäätiin, huomioida osallistujien toiveita ja tarpeita sekä lietsoa kollegoita mukaan draaman pariin. Koulutus siältää neljä intensiivijaksoa sekä erilaisia projekteja ja niiden raportointia.
Kouluttajina toimivat NYT ja TUNDRA -koulutuksista tutut taidepedagogit Jenni Bergius, Rosa-Maria Perä ja Malla Riionheimo. Tuttuun tapaan myös kollegiaalinen tuki ja tiedonjako on tärkeässä osassa.
Alun perin koulutuksen oli tarkoitus alkaa syksyllä 2020, mutta koronan takia aloitusta lykättiin. Seuraava Draama-agentit-kokonaisuus alkaa keväällä 2021 aluksi etänä, mutta toivottavasti opintojen edetessä päästään siirtymään taas lähikoulutukseen. Silloin paikkana tulee toimimaan Helsinki, jonne on parhaat yhteydet eri puolilta maata ja jossa noin puolet 15 NYT-koulutuksesta on järjestetty. NYT-koulutuksiin on muuten osallistunut miltei 370 henkilöä vuosina 2014-2019!
Ajankohdat ovat:
pe 12.2.2021 klo 16-20 (Zoomissa)
la 13.2.2021 klo 10-16 (Zoomissa)
pe 23.4.2020 klo 16-20 (Zoomissa ja/tai Helsingissä)
la 24.4.2020 klo 10-16 (Zoomissa ja/tai Helsingissä)
pe 27.8.2021 klo 16-20
la 28.8.2021 klo 10-16
pe 12.11.2021 klo 16-20
la 13.11.2021 klo 10-16
Koulutukseen voi ilmoittautua sähköpostilla osoitteeseen teatteripensas at gmail . com.
Tässä vielä muutama palaute ensimmäiseen koulutukseen (2019-2020) osallistuneilta Draama-agenteilta:
“Itselleni draama-agenttikoulutus on antanut juuri sitä, mitä lähdin hakemaan: rohkeutta, varmuutta ja uskallusta ottaa, ja haluta ottaa, draama pysyväksi osaksi omaa opetusta. Usein loistavienkin koulutusten jälkeen niin monet hyvät ideat ja aikeet tahtovat alkuinnostuksen jälkeen hiipua ja jäädä kiireisen arjen jalkoihin. Tällä kertaa on aidosti tuntunut siltä, että tältä tieltä ei ole paluuta – sanan hyvässä merkityksessä.
Se, että koulutuksen kestoon ja intensiteettiin on satsattu, takaa sen, että “rauta pysyy kuumana”. Asiat eivät unohdu, ja draamajaksojen välissä uusia juttuja ehtii kokeilla opetuksessa ja jakaa kokemukset kurssilaisten kesken. Draamapedagogiikan juurtuminen koulun arkeen helpottuu. Valtava merkitys on ollut saamallamme loistavalla materiaalilla ja valmiilla harjoituksilla.”
“Draama-agentti -kurssi on virkistävä, inspiroiva, rohkaiseva ja uusia ovia avaava kokonaisuus. Se antaa ammatillista ja henkilökohtaista evästä draaman tekemiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Opettajat ovat ammattitaitoisia ja seura verratonta. Työviikon jälkeen väsynyt opettaja virkistyi ihmeellisesti draaman maailmassa! Vahva suositus!”