Teatteri Pensas on vuodesta 2002 toiminut kiertävä ammattiteatteri, joka on toteuttanut useita kiertueita ja yksittäisiä vierailuja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Teatteri Pensaan toiminta perustuu ajatukseen taiteen viemisestä myös epätodennäköisiin paikkoihin. Erilaisia keikkapaikkoja on kertynyt kulttuuritilojen, koulujen ja palvelutalojen lisäksi niin metsistä, toreilta, laitureilta kuin kirjaimellisesti pensaikoistakin. Tilasidonnainen toiminta on luonut omaperäisen tavan tehdä taidetta ja kohdata yleisö. Koulutuksissa, työpajoissa ja yhteisötaideteoksissa tämä pyrkimys kohtaamiseen on jatkunut, jopa jalostunut.

Teatteri Pensaan toimijat ovat yhteisötaiteen ja teatteripedagogiikan ammattilaisia, joilla on vuosikymmenien kokemus esityksistä, yhteisötaiteesta, räätälöidyistä työpajoista ja koulutuksista. Teatteri Pensas toimii valtakunnallisesti ja sen kohderyhmänä ovat kaiken ikäiset taiteesta, oppimisesta ja kohtaamisesta kiinnostuneet. 

Menneisiin vuosiin mahtuu lukuisia esityksiä, klassikoista improvisaatioteatteriin, iltamista työpajoihin. Nykyään Teatteri Pensaan toiminta painottuu tilausesitysten lisäksi taidepedagogisiin koulutuksiin mm. kasvatuksen ja koulutuksen alalla.

Tietoa tulossa olevista Opetushallituksen rahoittamista eli osallistujille ilmaisista koulutuksista löytyy kohdassa Hankkeet ja koulutukset.

Valmiista esityksistä löytyy tietoa kohdasta Ohjelmisto.

Tilausesityksiin ja -koulutuksiin liittyen ota meihin yhteyttä teatteripensas (at) gmail.com tai 050 300 6066.