Matkasimme Vilppulasta kohti villiä pohjolaa. Ensimmäinen etappi oli Rovaniemellä, jossa odotti Pirjo ”Jentte” Leppänen. Perillä olimme yömyöhään, mutta Jentte, ihana, oli laittanut meille ruoan ja sängyt valmiiksi. Juteltiin yöttömässä yössä kiertueteatterielämästä nyt ja aikaisemmin. Aamulla heräsimme, kun Jenten poika Sammeli ja läheinen päiväkoti tulivat retkelle takapihalle grillaamaan ja lähdettä tutkimaan. Ihanat lapset, ihana pohjoinen, ihanat Jentte, Aino ja Sammeli. Kiitos ryhmän majoittamisesta!
Rovaniemeltä saimme matkaan myös ohjaajan pikaiselle visiitille Suomen päälaelle. Lähdimme Jenten mansikat matkassa kohti Utsjokea, perinteistä Teatteri Pensaan vierailukohdetta. Hieman ennen Ivaloa kävimme viilentämässä automatkan paahtamaa ryhmää pohjoisessa järvessä. Ivalossa taivas aukesi ja valtava sade yllätti matkaajat. Hetken mietimme tilaisimmeko taksin kaupan ovelta 30 metrin päässä sijaitsevalle autolla. Emme sitä toki tehneet, vaan jatkoimme sateen ja porojen hidastamaa matkaa kohti määränpäätä.
Suomen hiusrajaan pääseminen merkitsee aina perille pääsemistä. Utsjoen paikallinen, Rasti-Gaisa, ei pettänyt tälläkään kertaa. Juhanin tulkitseman Lapin kesän ja Kaisan aktiivisen toimimisen kautta saimme uusia ja vanhoja tuttavia: mm. Saamelaisteatterissa vaikuttaneen näyttelijän sekä muutaman kokemäkeläisen. Lohiriehan yleisö oli yhtä mukana kuin aina. Tänä vuonna Onnelantörmällä oli myös ennätysmäärä hyttysiä ja mäkäräisiä. Vaikka Rosa esiintyikin hyttyshattu päässä, melodican soittajan naama oli esityksen jälkeen verillä mäkäräisten puremista ja aamulla peilistä katsoi umpeen turvonnut teatterityöläinen. Yöllä oli tapahtunut muutakin erikoista, kun Malla, Samu ja Jenni olivat heränneet koulun käytäviltä kuuluneeseen askelten ääniin ja varjoihin. Kummitus taisi pelästyä enemmän kuin urhea Teatteri Pensas, koska lähti juoksemaan kohti ulko-ovea.
Ryhmän vaellus valkeassa yössä jatkui Inariin/Ivaloon, jossa joen rannalla nähtiin Yleisön armoilla -esitys. Yleisön ja esiintyjien välille syntyi mieleenpainuva yhteinen tila. Impron jälkeen tilaisuus jatkui vielä työpajalla, jossa osallistujien iät vaihtelivat 5-vuotiaasta oikeasti aikuisiin ihmisiin. Harvoin ollaan naurettu yhtä paljon. Ivalon esityksen ja työpajan kokeminen muistutti taas meitä siitä, miksi olemme valinneet teatterin ja vaeltamisen ammatiksemme. Kiitos Ivalo, oli ihanaa!
Pohjoisessa välimatkat ja aika saavat omat lakinsa. Niin kävi myös Ivalon ja kivenheiton päässä olevan Sallan välillä. Matka (329 km) sujahti huomaamatta. Saimme seuraavat kaksi yötä yöpyä nuorisotilassa, jossa oli perusfasiliteettien lisäksi televisio. Tämä ennenkuulumaton väline tuli vastaan juuri oikealla hetkellä, sillä jalkapallon MM-kisojen finaali sattui juuri Sallaan. Tunnelma oli jännittynyt ennen matsin alkua, sillä Argentiinaa kannattaneiden pensaslaisten Kaisa kannattikin Saksaa. Tämä ei johtanut kuitenkaan kriisiin, vaan Saksan oikeutettuun voittoon.
Sallassa esiinnyimme Sota- ja jälleenrakennusajan museon pihassa. Sallan esityksessä koettiin myös Juhanin ensi-ilta Köntyksenä. Puolikkailla harjoituksilla kaikki onnistui mahtavasti muutamia muiden esiintyjien kommelluksia lukuun ottamatta. Yleisö eli mukana ja Ahmatti sai kevyemmän, humoristisemman, otteen. Erityskiitos tästä Sallan hienolle yleisölle! Illalla pääsimme vielä Saanan kainaloon saunomaan ja korpijärveen pulikoimaan, mikä kruunasi Sallan onnistuneen vierailun (ja auttoi paarman puremiin).
Haikeina oli jätettävä Salla ja lähdettävä kohti pohjoisen viimeistä esiintymispaikkaa, Sodankylän kotiseutumuseota. Meidät otti vastaan Joni, ammattitaitoinen kotiseutumuseon opas, joka kertoi meille ennen esiintymisen alkua kuinka poronnahkaa on muokattu. Esitys alkoi sateessa ja puoli tuntia myöhässä, mutta tunnelma oli katossa. Palautteen mukaan Ahmatti nauratti, ihmetytti ja jopa liikutti teemoiltaan. Oli harmi jättää Sodankylä niin pian esityksen jälkeen, mutta etelässä ilta oli jo laskemassa ja oli ajettava vielä yli kahdeksan tuntia Kannuksen kautta Alaveteliin. Niin jäi pohjoinen!
Alaveteliin saavuimme yöllä, mutta yöpaikan emäntä oli vielä jalkeilla ja itse savustetut lohileivät valmiina. Isäntä tarjosi yömyssyn ja sitten nukkumaan. Uni tuli hyvin valmiiksi pedatuissa sängyissä. On harvinaista kohdata niin suurta vieraanvaraisuutta! Aamulla oli mukavaa suunnata kotiin, vaikka taakse oli taas jätettävä yleisöt, tuttavat, maisemat ja yhteiset kokemukset.
