Päiväkirja 2011
KIERTUEPÄIVÄKIRJA 2011
Jenni Bergius
Harri Huttunen
Toni Jyvälä
Kati Niemi
Mari Pöllänen
Hannu Raatikainen
Juhani Valkama
Esko Varonen
On taas aika Pensaan kesäkiertueen. Tällä kertaa on vuorossa jo yhdeksäs sellainen. Allekirjoittanut eli Pöllänen oli viime vuoden poissa vahvuudesta, joten kesä tien päällä polttelee. Reenit aloitettiin pääsiäisenä lukuharjoituksilla eli ensimmäisellä läpimenolla. Varsinaisesti reenit alkoivat sitten heti 1.5. eli vapunpäivänä, jolloin muu kansa juhlii, mutta Pensas juhlii työnjuhlaa työllä. Shakespearen Kesäyön uni ei ole keveimmästä ja helpoimmasta päästä, joten toukokuu ja kesäkuun alku meni varsin tiiviisti harjoitusten parissa. Tämän lisäksi vierailu kesäkuussa Prahassa järjestettävään Quadreinnaaliin, jonne olimme kutsuttuina toissa kesän näytelmällä Maailmantalous – opetusnäytelmä ihmisen ahneudesta lämmitys vei osalta harvoja vapaapäiviä. Lopulta kuitenkin selvisimme ensimmäiseen yleisöesitykseen eli ensi-iltaan, vaikkakin Pensaan perinteinen ensi-iltahan on vasta viimeinen esitys. Ensiesitystä edelsi muutama läpimeno, joihin saimme muutamia koehenkilöitä. Kesäyön uni on poikkeuksellisesti pidempi kuin edelliskesien esitykset, ja jouduimmekin miettimään tarvitaanko esitykseen väli-aika. Lopulta päädyimme siihen, että yleisö ja me selviämme ilman väli-aikaa. Ensimmäinen niin sanottu virallinen esitys Kesäyön unesta tapahtui 9.6. Helsingissä Hesperian puistossa. Esitys sai mukavan vastaanoton ja moni Töölönlahden ympäri lenkkeilijäkin pysähtyi seuraamaan esitystä. Koska kiertueen alkupään esitykset olivat Helsingin lähimaastossa, niin liikuimme henkilöauto peräkärry plus henkilöauto yhdistelmällä. Bussiin siirtyminen tapahtuu vasta virallisen kiertueen alkaessa eli juhannuksen jälkeen. Helsingin esitystä seurasi 10.6. Kesäyön uni Vottosen kioskilla Fiskarsissa. Illan hämärtyessä yleisön lisäksi myös hyttyset löysivät meidät ja saimme ensimmäiset kunnolliset muistutukset paukamista. Vottosen maittavien murkinoiden päälle pääsimme vielä saunomaan ainakin allekirjoittaneen kokemien saunojen erikoisuuksiin. Seuraavana päivänä eli 11.6. Pensas valloitti ensimmäistä kertaa Nummi-Pusulan. Siellä vuorossa oli lasten Tarinatuokio sekä illemmalla Kesäyön uni. Esiintyminen tapahtui meijerimuseon pihalla ja sisältä museosta löytyi muun muassa monta sataa vuotta vanha juusto. Pensas oli ihmeissään. 12.6. koitti Kesäyön uni Espoossa Villa Elfvikissä. Kuuma aurinko poltteli ja varmaan myös se, että seuraavana päivänä osalla olisi vapaapäivä pitkästä aikaa. Osa tosin lämmittelisi Maailmantaloutta. Illalla kokoonnuimme kuitenkin puhumaan menneestä ja tulevasta ja tulihan tuota karaokeakin laulettua. Tiistaina 14.6. oli vuorossa kaksi esitystä Hesperian puistossa Helsingissä. Esitykset sujuivat mallikkaasti, vaikkakin jälkimmäisen esityksen kanssa samaan aikaan kokoontui joukko jiveä tanssivia ihmisiä. Kuinka moni muuten tiesi, että he kokoontuvat kesällä joka tiistai tanssimaan Hesperian puistoon? Menkää ja kokeilkaapa itsekin. Seuraavana päivänä eli 15.6. koitti esiintyminen Mäntsälässä. Taivas näytti varsin mustalta ja vettä sateli, mutta silti päätimme esiintyä kauniilla museon pihalla. Liekö sitten sateen uhka, joka pelotti katsojia. Mutta näin tuli todistettua sekin, ettei yleisön määrä aina korvaa yleisön laatua. Ja lopulta kun esitys alkoi sadekin lakkasi. Mäntsälän esityksen jälkeen oli vuorossa katsomon ja rekvisiitan roudaus Marille. Ilmassa raikuivat juhannuksen toivotukset ja lomapäivät pojille. Jenniä, Katia, Maria ja Ratsia odotti jo Praha. Ja niin 17. päivä koitti lähtö kohti Prahaa. Maailmantalouden tavarat oli lähetetty jo aiemmin määränpäähän. Pari ensimmäistä päivää Prahassa menikin harjoitellen ja järjestellen esityksiä ja presentaatiota. Lopulta koitti esityspäivä ja koko seurue oli varsin valmis jo esiintymään. Esitykset olivatkin varsin mainiot ja kiitoksia sateli. Väsynyt, mutta onnellinen seurue kuunteli ihmeissään ja kutsu Portugaliin lämmitti. Mutta vielä ennen paria vapaapäivää oli vuorossa presentaatio. Räväytimme lauluilla ja vapaalla esiintymisellämme. Saimme yleisön mukaan yhteislauluun ja palaute oli varsin mainiota. Huh, siis kannatti kaiken säätämisen ja vaivan. Ja vihdoin koitti vapaus. Vapaus ei kuitenkaan aina ole hyväksi ihmiselle. What happens in Praha stays in Praha! Ja Prahaan koitti juhannus ja what happens in Juhannus stays in Juhannus!
27.6 Kiertue alkaa virallisesti
Vihdoin koitti maanantai ja kiertue voi alkaa. Roudausta, pakkausta, reenausta ja viimeisiä säätöjä ennen kuin bussin keula kääntyi kohti itää. Aurinko paistaa, ihmiset ovat odottavalla mielellä. Takana muutama vapaapäivä. Tätä kaikki ovat odottaneet. Mukana on kiertuekonkareita, muutamia kertoja mukana olleita ja kaksi ensikertalaista. Ei siis muuta kuin porukat bussiin, karkkipussit auki, pelikortit valmiiksi ja Varonen ratin taakse ja matka alkakoon. Suunta kohti Kiteetä ja ensimmäistä majapaikkaa. Hulppeasti järven rannalle mökkeihin ja kaunis maisema. Kyllä kannatti odottaa. Illalla vielä tekstin läpikäynti porukalla ja ensimmäinen kiertueyö. Uni maistui hyvin, ei liikenteen melua, eikä muutakaan häiriötä. Mitä nyt kuorsaus joka on yksi vakituinen kiertueiden puheenaihe.
28.6 Kitee
Tukevan aamiaisen päälle eikun bussiin ja kohti Kiteen toria. Tiedossa ja odotuksissa oli, että Kiteellä voisi olla paljonkin yleisöä. ja taaskaan ei Kitee pettänyt odotuksia. Tuolit, penkit, puistonpenkit ja kaikki muutkin mahdolliset istumapaikat täyttyivät. Olipa muutamalla katsojalla mukana jopa omat tuolit. Lopulta paikalla oli varmasti reilut parisataa katsojaa. Ja meno oli varsin mainio. Kiertueella lämmittää aina mieltä kun yleisö tulee aidosti kiittämään siitä, että jaksamme tulla aina uudelleen esiintymään. Allekirjoittanutta tosin lämmittää muutenkin aina kun pääsee kotiseudulleen. Kiteen jälkeen siirtyminen Kontiolahdelle, josta jatkaa Jenni. Pöllänen kuittaa ja siirtyy jatkamaan kiertuetta.
Kontiolahti 29.6.
40° ainakin, Tarinatuokio torilla, varjo ei suo helpotusta esiintyjille eikä yleisölle. Myös tunnelma on lämmin. Nuketuskohtauksen avustajaksi saapuu innokkaana Mikko, arviolta 1 v, joka ei kauaa jaksa liikutella nukkea eli näytteljää vaan siirtyy tutustumaan tavaroihin, onneksi tilanne on osattu ennakoida ja lavalla on myös lisäavustaja ja kohtaus saadaan kunnialla loppuun.
Illalla on vuorossa Kesäyön uni satamassa. Sää on huomattavasti hellempi. Yleisöä saapuu tämän vuoden uutuuteen, nousevaan katsomoon varsin mukavasti. Katsomommehan on kehittynyt, entisestä “laudat ja laatikot”-mallista on tehty kolmessa tasossa oleva nouseva katsomo, joista osassa on selkänojatkin. Todellista high techiä ja lisää katsomismukavuutta.Yleisö on todellinen superyleisö, he lukevat esitystä tarkasti. Myös me olemme erinomaisessa vireessä, esitys on superveto. Taas ollaan pohdinnan äärellä, kumpi oli ensin hyvä yleisö vai hyvä esitys.
Majoittuminen leirikeskuksessa. Seinällä vuoden 2003 rundin juliste, onhan tässä muutama vuosi vierähtänyt. Illan ohjelmaan kuuluu kiertueen ensimmäiset uinnit ja sauna, ensimmäinen notski ja makkarat sekä lentopallohurmosta.
30.6.-2.7. Summer day, holiday…
Kun kiertue on jatkunut jo näinkin pitkään, on aiheellista pitää loma. Vastaavaa lomaputkea ei ole toista kertaa luvassa tällä kiertueella. Ensin viemme tavarat jemmaan Retrettiin, jossa on jälleen vastassa ystävällistäkin ystävällisempi henkilökunta. Esko heitää meidät ja vaikuttavan valikoiman grillattavia juttuja Kesälahdelle ja lähtee viemään bussia Helsinkiin, josta bussin on tarkoitus lähteä kolmen päivän syrjähypylle.
Kesälahti on nimensä veroinen.Aurinko paistaa ja vesi on juuri sopivan lämpöistä. Päivät kuluvat saunomisen, uinnin, lentopallon, korttipelin, grillaamisen, rantalomailun ja Marinpäivän mansikkakakun merkeissä. Viimeisenä päivänä kesäparatiisi alkaa kuitenkin jo riittää, veri vetää tien päälle, kiertueellehan sitä on lähdetty, eikä mökkilomalle.
3.7. matkustamme hulppeasti tilataksilla Retrettiin, vaihtoehtoja ei ole, sillä Esko ja bussi ennättävät luoksemme vasta illaksi. Retretissä käymme tutustumassa pikaisesti näyttelyyn, nautimme Jusun jumalaisesta raparperimehu-vichysekoituksesta. Vinkiksi mehumaijan omistajille, raparperistä saa aivan mahtavaa mehua. Sääennusteista huolimatta ukkosrintama ymmärtää pysytellä tarpeeksi etäällä ja esitämme molemmat Tarinatuokiot ulkona. Innokkaat yleisöt ja monta hauskaa hetkeä. Vanha tuottajamme Maria pistäytyy myös tervehtimässä meitä.
Yövymme viereisessä mökkikylässä. Illan ohjelma koostuu ruokahommista, excel-taulukoista ja Eskon sekä bussin paluusta.
4.7. aamulla varhain lähdemme kohti Luumäkeä pohtien josko Ne Luumäet ovat Luumäeltä. Perillä odottaa idyllinen Taavetin linnoitus, jonne valitettavasti vie niin kapea kuja, että bussimme ei siitä mahdu, seuraa siis roudasta. Katsomoa ei tarvitse tällä kertaa kantaa, sillä paikan päällä on nouseva katsomo, joka nousee selvästi jyrkemmässä kulmassa kuin meidän matkaversiomme. Ruokailu on tämän kiertueen tähän mennessä retkihenkisin, portaikolla valmistettua perunasalaattia.
Esitykseen tulee hyvin yleisöä, reilusti yli sata ja kyseessä on kuitenkin ensimmäinen vierailumme Luumäellä kautta aikojen, Kultturipalvelu Kaiku osaa asiansa. Esitys menee kelvollisesti, lavan upottava ja pölisevä hiekka tekee olosuhteista normaalia haastavammat. Kiitokukkina saamme Fazerin sinistä ja mansikoita, otamme ne erittäin kiitollisina vatsaan. Harvinaisen käytännölliset kukat kiertueolosuhteisiin.
Edessä on kiertueen ensimmäinen bussiyö, tiemme vie kohti Haapajärveä. Ihastelemme usvaisia maisemia ja pelaamme korttia. Oman osansa pelien viihdyttävyyteen tuo pelaajanimien keksiminen. Menestyksekkäitä pelaajia ovat olleet mm. Jack the Ripper, Kiinteistöviranomainen ja Lucifer, huonosti sen sijaan ovat pärjänneet esimerkiksi Rautaotra, Karpaattien kaunotar ja Hullu poika (joka on muutenkin vakiovieras kiertueellamme).
5.7. Haapajärven (joka myöskin on meille uusi tuttavuus) lukion pihalla kello 12 on lasten tapahtuma, jonka päätähtiä olemme. Paikalle tulee runsaslukuinen ja kirjava joukkio, joiden kanssa vietämme varsin hauskan Tarinatuokion. Ruokailu kulttuurisishteerin kanssa ja matkamme jatkuu Nivalaan, Katin kotiseudulle, jossa odottavat Katin äidin kakut, joista olemme haaveilleet jo päiväkausia. Emme pety taaskaan. Kiitos Toini!
Majapaikkanamme on ammattikoulun asuntola. Viritämme pihalle lentopalloverkkomme ja ilta hujahtaa nopeasti. Kaksi vuotta sitten kun Mari oli kiertueella mukana, saimme ammattikoulun asuntolaan viestin Michael Jacksonin poismenosta, viime vuonna Mari ei ollut mukana, silloin kukaan ei kuollut, nyt kun Mari taas on matkassa saamme kuulla suruviestin, Mika Myllylä on kuollut.Tulevilla kiertueilla täytynee harkita minne Mari majoitetaan.
6.7. aloitamme Nivalan Kapinaviikot esiintymällä kotiesutumuseo Katvalan pihamaalla, ensin vuorossa on Tarinatuokio ja illemmalla Kesäyön uni. Esitykset menevät mallikkaasti, Tarinatuokiossa tunnelma on suorastaan riehakas, Kesäyön unessa paikalle tulee jostain sankka parvi pieniä kärpäsiä, joilla tuntuu olevan pakkomielle päästä korviin, neniin ja suihin, osa niistä taitaa onnistua pääsemään mahalaukkuun asti. Kärpäset pörräävät ympärillämme niin sankkana parvena, että meidän on pakko kertoa esityksen jälkeen, että esiintymisasumme on juuri edellisenä päivänä pesty.
7.7. suuntamme kohti Sonkajärveä, jossa olemme taineet vierailla liki kaikilla kiertueilla. Luvassa molemmat esitykset ja illallla alkaa innolla odottamani öinen ajo kohti pohjoista eli Sonkajärvi-Kittilä all night long. Mutta ensin Sonkajärvelle. Matkalla poimimme Sukevalta mukaan ohjaaja Raatikaisen, joka jatkaa tästä.
Hyppy bussin kyytiin Sukevalta.Ajo Sonkajärvelle. Kotiseutumuseon piha. Eero Pitkänen kulttuurisihteeri, vanha kuoma. Eukonkantokisoissa edustajia jo kuudestatoista maasta, joissa esikarsintoja. Hulluutta, typerää huvia vai metaforaa?
Esitys auringossa ja helteessä. Luontevoitunut. Yleisö tyytyväistä, pysyivät tarinassa mukana. Luontevoituminen ei merkitse pelkästään hyvää. On varottava ettei tyylittely, ajatuksen ja eleen kirkkaus korvaudu näennäisintensiteetillä. Uuteen Hollivootiin syömään, vanha purettu marketin tieltä. Kahdeksan tunnin ajo Kittilään liki keskiyön aurinkoa vasten. Perillä klo 5 aamulla. Niin hienoa ettei sitä kuvailla saata. Heräilyä huoltsigan pihasta. Treenit. Hyvä esitys. Ja hyvä vastaanotto. Yöksi Leville. 13 metrisen lotjan sovittelua Kärppätielle Eskon viittomana.Palautekeskustelu. Mökki hyvä mutta kuuma. Pääpaholaiset kuorsasivat äänekkäästi.
Kuudelta aamulla ylös ja ajo Utsjoelle. Yöllä on kivempi ajaa. Enempi taikaa ja vähemmän vilinää.Parkkiin Tenojoen Onnelantörmälle. Lohirieha. Siihen mennessä (klo 13.45) saatu joesta kaksi tinttiä ja kolme lohta. Rakensimme teatterimme. 34 astetta varjossa. Esitys. Kuuma. Harrilla raskas roolikimara. Oli kuolla. Juhanin nilkka venähti, mutta onneksi ei pahasti, kun meillä ei ole sijaisia. Syömään. Kämpille uimaan ja saunomaan ja… Soittoa ja laulua. Piipahdus kartsalla. Soittoa ja laulua aamuviiteen. Aamu. Kukin herää ajallaan. Huonovointisuuttakin. Raikastava myrsky. Pientä duunia yms. siellä ja täällä. Tytöt laittavat pirun hyvää ruokaa eli syönti. Iltatreenit. Saunaa ja pientä puuhaa. Ailigas tunturin katselua…
Ylös ja ajo Ivaloon. Korjaamo. Ja hetkeksi näkemiin vakimiehitykselle.Hauholla nähdään viimeistään.
Seuraava on Harrin panos välille Utsjoelta lähtö-Ranua:
Utsjoki. Tuo paikka joka kohteli meitä niin hyvin kuin huonostikin. Se kaikki jäi taa kun lähdimme pikkuhiljaa valumaan kohti etelää. Suuntana oli Ivalo. Sieltä ohjaajamme Ratsi lähetettiin lentäen kotimatkalle. Mikä lie ollut kun porukka oli jotenkin tavallistakin nuutuneempaa. Oliko syynä kenties Utsjoen raikas ilma vai se että bussin pakoputki oli haljennut ja äänet olivat tavallistakin möreämmät? Oli miten oli, suuntasimme majoituspaikkaamme jona toimi esikoulu. Otimme patjamme ja kävimme taloksi. Esitys (kesäyön Uni) oli vasta illalla joten heitimme visiitin paikallisella autokorjaamolla ja saimme bussin nostettua katonrajaan. Tästä bussille hieman epäluonnollisesta asennosta korjaaja hokasi että pakoputki oli tullut luonnollisen tiensä päähän. Hetken aikaa toivo oli korkealla kun hän kaivoi esiin tarvittavan osan mutta samointein kävi selväksi ettei se sopinutkaan paikalleen vaan osa täytyy tilata Rovaniemeltä. Sovimme siis tärskyt seuraavaksi aamuksi korjaamolle.
Ivalon esitykseen kunnantalon viereen saavuimme ajoissa. Utsjoella oli Ratsin kanssa päästy treenaamaan tarvittavia kohtia ja porukka oli innokasta päästä kokeilemaan uudistuksia yleisön edessä. Ivalossa on usein ollut hyvin yleisöä joten kummastuksemme oli suuri kun paikalle ei saapunut kuin kourallinen ihmisiä. Syyksi spekuloimme hyvin epävakaisen sään sillä kelissä haisi sade (näin vanhana intiaanina). Ei siis tarvinnut odotella kuin minuuttia vaille esityksen alkuun kun taivas repesi. Ivalon valveutuneet kesäteatterin kävijät olivat varustautuneet sateenvarjoilla ja suuntasivat suojaan kunnantalolle kun me ahtauduimme bussin tavaratilaan. Jonkin aikaa sadeltuaan vedentulo hieman laantui ja aloimme miettimään pelilikkeitä. Vaihtoehtoina oli siis joko suurella saderiskillä esitys ulkona tai sisäesitys kunnantalon aulassa. Aula ei houkuttanut ja yleisökin äänesti lopulta heidän mielipidettään kysyttäessä ulkovedon puolesta. Ugh, näin tapahtui. Mutta sade ei malttanut pysyä poissa vaan kun itse olin Lysanderina lavalla vannomassa rakkauttani Katin Helenalle, alkoi takavasemmalta kuulua kohinaa ja tiesin mitä kohta tulee ja kovaa. Onneksi voimakkain kuuro meni pian ohi mutta kuivista vaatteista ei ollut enää puhettakaan (minun kohdalla harvoin muutenkaan). Yleisö kuitenkin jaksoi upeasti pysyä penkeillään. Eskokin kantoi keveimmin pukeutuneille naisihmisille omia takkejaan lämmikkeeksi. Näin siis pääsimme loppuun saakka ja lopulta näyttäytyi jo aurinkokin kun näytelmä oli loppupuolellaan. Läpimärissä vaattessa suuntasimme majapaikkaamme jossa onneksemme oli kuivauskaappi. Se huusi loppuillan hoosiannaa kun roolivaatteet kuivuivat ja porukka pelasi uhkapelejä esikoulun pöydällä.
Seuraavana aamuna saimme bussin pakoputkenkin kuntoon. Korjaaja oli sitä mieltä että kyseisellä tavalla rikki olleessa pakoputkessa oli ollut läsnä myös vakava paloriski kun moottori syöksee tulikuumaa ilmaa suoraan paikkaan johon sitä ei saisi syöksyä. Onneksi sellaista ei koskaan tapahtunut. Näin oli siis rehvakasta lähteä ajamaan kohti Rovaniemeä ja tarkemmin sanottuna Narkautta johon meidät oli tilattu esiintymään kyläjuhlille. Rovaniemellä poikkesimme Tehtaankadun Shellille syömään jotta virtaa riittäisi esityksessä. Kaikki tilasivat sapuskansa ja Jenni (jolla on paha allergia) pyysi että saisiko hän lämmittää mukana olevan, edelliseltä illalta jäljelle jääneen, poronkäristyksen vaikka mikrossa. Tähän “ammattitaitoinen” Shellin asiakaspalvelija vastasi ettei täällä omia eväitä syödä ja sävy oli sieltä veemäisimmästä päästä. Paikasta meni maku ja ruuasta samoin. Asian sisällön olisi ymmärtänyt jos herra sen olisi tehnyt pahoitellen mutta jos asiakkaan mieli pitää vielä pahoittaa sanomalla asia pahasti, on se mielestäni täysin tarpeetonta. Suosittelen kyseiselle asiakaspalvelijalle lentokoneen oksennuspussin uraa.
Mutta kohti Narkautta, puskii! Taivas oli auennut jo aikaa sitten ja bussissamme oli pakon sanelemana keksitty uusi leikki nimeltä Catch the Water. Bussin kattoluukku nimittäin oli alkanut vuotaa ja joka kerta kun bussi jarrutti tai kiihdytti, jostain kattoluukun nurkasta kaatui vettä. Löysimme muovisen törpön jolla vettä siis saalistimme milloin mistäkin kulmasta. No onhan sekin vaihtelua bussimatkoihin, ei sitä koko aikaa jaksa lätkiä korttia, lukea tai nukkua. Narkauksessa meitä odotti sympaattinen vanha kyläkoulu ja kyläjuhlien pirteät järjestäjät. Ei kuin esityskamat kasaan ja yleisöä odottamaan. Järjestäjät harmittelivat kun monet paikalliset olivat ajoittaneet kesälomansa juuri näihin maisemiin mutta porukkaa saapui paikalle kivasti. Kiskaistiin mainio veto. Pölläsen tunnetila-ammattilainen oli ihan hitti. Ja tavallisesti kun näyttelijöitä nuketuksessa pääsee liikuttamaan lapset, oli paikalla sen verran ujoa lasta (tai sitten illan coach eli allekirjoittanut on niin pelottava ettei kukaan uskaltanut tulla lavalle) että liikuttelijoiksi tuli lasten äidit. Näimme varsin vauhdikkaan koskiseikkailun heidän hyppysissään. Yleisö halusi vielä encoren ja saivat loppulaulun. Itse pääsin lopulta näytteljäksi kun Tonin laulama jättiläisenmetsätyslaulussa tulin jättiläiseksi. Ja pitihän se arvata, kun metsästäjää näytteli Kati niin lusikasta tuli naamaan. Heittämällä. Kirjaimellisesti.
Ja sitten bussin nokka kohti Ranuaa. Vanha tuttu leirintäalue odotti ja kerrossängyissä nukutti hyvin. Ranualla odotti kaksi vetoa, Kesäyön Uni ja seuraavana aamuna Tarinatuokio.
Tästä jatkaa toinen ensikertalaisemme Toni.
13.7. Ranua
Aamu Ranuajärven leirintäalueen piskuisessa neljän hengen mökissä. Minä + kolme muuta körilästä = kuorsauksentäyteinen yö. Mutta kaikkeen tottuu, myös surroundtehostein kaikuvaan röhinään. Edellisenä iltana olimme saapuneet Narkauksesta ja Ranuan oli määrä olla Lapin osion viimeinen etappi. Ennen tulevan illan Kesäyötä meillä oli kuitenkin pitkästä aikaa mahdollisuus sujahtaa lentopallon vauhdikkaaseen maailmaan. Epätasaisten, kivikkoisten ja minne sattuu pystytettyjen kenttien jälkeen Ranuajärven leirintäalueen kenttä oli ihanuus: verkko valmiiksi pystytetty; ei pallon lentorataan vaikuttavia oksia sekä tietenkin Pohjoisen pallonpuoliskon hienoimmilta hiekkarannoilta meitä varta vasten kannettua hiekkaa. Innostuipa Harri jopa pelaamaan avojaloin, josta saikin lisänimen Mohikaani. Peli oli tuttuun tapaan tiukka. Hiekkapohjasta johtuen huimia syöksyjä nähtiin tavallista enemmän. Mutta huvilla on hintansa ja lentopallo yksi vaarallisimmista urheilulajeista kautta kirjoitetun historian. Päivän saldo: Juhanin etusormessa sisäinen verenvuoto; Katin pikkurilli lähes amputaation partaalla. Edellinen johtui Mohikaanin ärhäkästä kierteestä, jonka johdosta hän sai uuden lisänimen: kierremul******ra.
Pelin jälkeen täytimme masut ja suuntasimme Ranuan Hillatorille. Nimensä mukaisesti torilla oli hilloja. Hieman päänvaivaa tuotti pohdinta esityspaikasta. Kesäyö tapahtuu pääosin metsässä ja se on “tehty” luontotaustaan. Muutama sata metriä torista tällainen paikka olisi löytynytkin, mutta päädyimme kuitenkin toriin, jonne esitys oli tilattu ja toivottu. Katsomo pystytettiin ja niin alkoi tuttu hörinä ja mörinä, ympäri esityspaikkaa vaeltaminen, replojen tankkaus ja tiettyjen kohtausten läpikäynti. “Ylhäisyys!” Aurinko paljastui pilvien takaa ja katsomoa käännettiin jottan yleisö näkisi meistä muutakin kuin silhuetit. Katsojia saapui ihan mukavasti ja sujuihan se keijuilu torimaastossakin. Ranuan Mopo- ja pärinäpojat Ry:n riehakas kaasuttelu ei niinkään esitystä häirinnyt – enemmän huvitti takarivin mummo, joka kesken Herttuan ohjelmaesityksen päätti vastata puhelimeen. “Joo! Hillatorilla. Näytelmässä olen! Loppuu kohta! No niin! Joo! Hei!” Kenen kanssa mummo puheli? Sitä ei tiedetä.
14.7. Ranua – Huttuslandia
Lähes hyvin nukutun yön jälkeen pakkasimme auton ja suuntasimme takaisin tutulle torille. Vuorossa oli Tarinatuokio. Meno ennen esitystä oli hulvaton, lähes hurja. Nämä lapset eivät arastelleet. Allekirjoittanut sai mm. pampusta päähän, miekasta pyllyyn ja suhkepullosta silmille – useita kertoja. Yleisö oli siis mitä otollisin. Harmi vain kun esitys ei ollut niitä terävimpiä. Tapahtuipa itsellä jopa pienimuotoinen jäätyminen. Mutta kaikesta voi ja pitää ottaa opiksi. Lapsenmieltä lisää, täysillä tilanteeseen kaikki sekopäiset tarjoukset empimättä hyväksyen. Ja tietenkin toista tukien ja auttaen.
Vedon jälkeen katsomo ja rekvisiitat bussiin ja sitten se koitti – vapaus! Loma! Ihanuus! No, ainakin yksi vapaapäivä. Nokka siis kohti Savoa, tarkemmin sanottuna Kiuruvettä, toisinsanoen Huttulaa, tunnettu myös nimellä Huttuslandia. Kyseessä oli siis tietenkin Harrin lapsuudenkoti, jossa Pensas on ennenkin vieraillut ja majoittunut. Matkalla maatilan rauhaan poikkesimme Oulussa Katin siskon luona ja saimme jälleen nauttia Toinin herkuista ja ruoista. Perille pääsimme illalla ja vastaanotto oli mitä lämpimin: Sirkka ja Kauko olivat pihalla vastassa ja halausten ja aurinkoisen hymyjen myötä tunsimme heti olevamme kuin kotona. Majapaikkana toimi vanha, ihanaakin ihanampi, vuonna -66 lakkautettu kansakoulu, niin sanottu Huttulan vanha rakennus. Jo ensimmäisenä iltana allekirjoittanut tutustui uuden puolen hierontatuoliin ja päätti hankkia samanlaisen itselleen. Samaisena iltana koko Pensas menetti sydämensä nautittuaan elämänsä ehkä parasta hirvenlihakeittoa ja itse tehtyä luomuruisleipää.
15.7. Vapaapäivä.
Päivä kului rentoillen, hengaillen ja pelaten. Esko ja Kauko hoitivat Kontiolahdella bussiin aikaansaadun lommon kuntoon ja Kati innostui ajamaan koko piha-alueen nurmikon. Itse aloitin aamun virkistävällä aamulenkillä ja sainpa jopa hoidettua hieman kirjoitustöitä, joita minä hullu luulin kiertueen aikana ehtiväni tehdä enemmänkin. Lentopallon, sulkapallon, hyvän ruoan ja rauhallisten lukuhetkien jälkeen päätimme päivän Harrin paistamilla muurinpohjaletuilla. Ah ja nam! Maistui. Tähän päälle sauna, sitten unta palloon, aamulla kamat bussiin ja menoksi. Kiitos Sirkka ja Kauko! Ei muuta kuin nokka kohti Mänttää. Tästä jatkaa ensikertalaistoverini Juhani.
16. 7.
Mänttää kohti lähdettiin tyytyväisinä hyristen. Varsinkin allekirjoittanut oli tavallistakin juhlallisemmalla tuulella, sillä tänään siirryin jo neljännelle vuosikymmenelleni. Minua muistettiin mieluisilla lahjoilla: Sirkka Huttuselta sain lämpimät villasukat, Pensas-tovereilta Pommacia, suklaata ja tyylikkään essun. Tämä siksi, että tavakseni oli tahtomattani jo tullut pudotella kuumia, sinappisia makkaroita päälleni.
Ohjaaja Raatikainen tuli taas matkaan, tällä kertaa tyttärensä kanssa, majotuimme Mäntän kesähotelliin ja illalla vedettiin Kesäyön uni hienolla vehreällä kukkulalla Serlachius-museon pihalla. Yleisöä tunki paikalle niin, etteivät penkit meinanneet riittää. Sateli hieman, mutta Kati lupasi yleisölle, että sade loppuu, kun esitys alkaa – ja niin siinä kävikin. Esitys tuntui parantavan juoksuaan jatkuvasti ja porukka vaikutti tyytyväiseltä. Erilaiset kolmekymppiset, voisi sanoa, mutta mieleenjäävät. Mäntässä Shakespearea ja loppuillasta pari lasillista kuohuvaa juomaa kesähotellin keittiössä kera tyttöystävän, jota muuten ei kesällä oikein ehtinyt nähdä – juhlapäivä siis.
17. 7.
Aamulla palattiin Serlachius-museoon, tällä kertaa sisätiloihin, koska sade kiusasi. Tarinatuokio vedettiin innostuneelle yleisölle ja veto oli rento ja letkeä. Pensastoverit osoittivat joustavuutta ja solidaarisuutta minulle, joka sain Mäntässä vielä viettää päivää tyttöystäväni kanssa, ennen kuin taas startattiin bussi ja suunnattiin kohti Hauhoa. Tuli nähtyä Mänttää toisen Serlachius-museon, puoliromanttisen luontopolun (hyttyset ja muut ötökät veivät osan nautinnosta) ja grillikioskin verran.
Hauhon majoitus oli upea, mm. Suuresta seikkailusta tuttu Härkälinna, jonka saimme käyttöömme rantasaunoineen kaikkineen. (Ensimmäinen yö tosin nukuttiin isäntäväen päätalossa, sillä linna ei ollut vielä vapaa.) Linnan edessä oli myös suuri amfiteatterin kaltainen tila, jossa esiintyisimme. Tila oli haastava, sillä rinteeseen tehty katsomo oli suuri ja verrattain kaukana näyttämöstä, jota reunusti hirsiaita. Varsin toisenlainen ratkaisu siis, kuin mihin Kesäyön unessa olimme tottuneet. Varsinkin tulot ja poistumiset aiheuttivat ongelmia, sillä normaaliin tapaan emme päässeet yleisön välistä emmekä kunnolla ohikaan, vaan poistuttiin sivuille, jotka pääsääntöisesti olivat täysin yleisön näkyvillä.
18. 7.
Aamupäivällä treenattiin ahkerasti ja sovitettiin esitystä uuteen tilaan. Ei se tainnut ensimmäisellä kerralla vielä täysin siihen solahtaa, mutta fiilis oli kuitenkin positiivinen. Vaikka tila oli totutun esityksemme kannalta erilainen, siinä oli jotain uutta ja kutkuttavaa. Tuntui, että nyt kun Uni oli kertaalleen vedetty tällä näyttämöllä, seuraavalla kerralla siitä ei tarvinnut kantaa niin paljon huolta. Ennen Kesäyön unta vielä vedettiin Tarinatuokio, jota varten rakennettiin suurelle Härkälinnan näyttämölle vielä oma pienempi näyttämö ja katsomo.
19.7.
Härkälinna jää minulle mieleen paitsi suuresta, erilaisesta näyttämötilasta ja ylellisyyttä hipovista majoitusolosuhteista, myös uskomattoman hyvästä intialaisesta kalakeitosta, jonka Kati loihti. Siitä ei ruoka paljon parane.
Toisena päivänä vedettiin viimeinen Tarinatuokio. Pientä ongelmaa aiheutti melko navakka sade, jonka takia näyttämölle jouduttiin rakentamaan pieni pressuviritelmä, jottei sähköpiano kastuisi. Meno oli silti muikeaa, vaikka sää taisi verottaa myös hieman katsojien lukumäärää ja heidän intoaan. Illaksi sade kuitenkin taas laantui ja Kesäyön uni alkoi soida uudella näyttämöllään aika hienosti. Vaikea esityksiä on arvottaa, mutta tekisi mieli sanoa, että veto saattoi olla jopa kesän paras, ainakin allekirjoittaneen mielestä parhaasta päästä. Vielä yhden yön saimme viettää Härkälinnassa saunoen, korttia pelaillen ja syöden hyvin ja sitten oli jo aika pakata bussi kohti viimeistä esityspaikkaa, Tuusulaa.
20. 7.
Tuusulan uimahallin takana oleva nurmikko oli esiintymispaikkana taas vihreämpi, joskin puustoa siellä oli niukalti. Meidät otettiin taas ystävällisesti vastaan voileipien ja kahvin kera. Sitten käytiin läpi viimeiset asiat ja saatiin Ratsilta viimeiset ohjeet ennen esitystä ja ilmassa tuntui jännä viimeisen esityksen energia, johon sekoittui paitsi nyt-kaikki-peliin-asennetta, myös jo hitunen haikeutta.
Kesäyön uni vedettiin viimeisen kerran (ainakin tänä vuonna) energisesti ja uskomattomalle yleisömäärälle, jota ennen esitystä tuntui tulvivan nurmelle. Sitten oli aika pakata kamat viimeisen kerran, heittää jo puhki kuluneet esiintymissukat pois ja kerätä pyykkäystä jo kipeästi tarvitsevat esiintymisvaatteet yhteen paikkaan. Katsomo ja esiintymistarvikkeet purettiin ja vietiin varastoon ja ajettiin takaisin Helsinkiin, jossa aloitettiin ansaitut jäähyväisjuhlallisuudet. Kesä 2011 oli raskas, mutta antoisa ja unohtumaton. Pensas kiittää kaikkia meiningissä tavalla tai toisella mukana olleita! Nähdään taas!