Päiväkirja 2010
Kiertuepäiväkirja, Teatteri Pensas. Kesä 2010.
8.kesäkuuta, Kesälahti. Harri Huttunen.
Kovasti odotettu ja kaivattu kiertuepäiväkirja alkaa tästä. Tien päällä on oltu jo muutama päivä, mutta vasta nyt maltoimme avata koneen muutakin tarkoitusta kuin Facebook-päivityksiä varten. Tie vaatii veronsa ja totuttelunsa ennen kuin malttaa tehdä tiettyjä asioita, mm. kirjoittaa ”vakavia” tai (joidenkin osalta, nimiä mainitsematta (Kati)) kakata. Mutta tästä se lähtee.
Hommahan alkoi jo toukokuun puolessavälissä kun aloimme harjoittelemaan Suomesta kerättyä -näytelmää. Tiukka aikataulu tuntui haastavalta, mutta pitkää päivää tehtiin ja esitys saatiin kasaan. Ekat vedot olivat Helsingissä ja lähimaastossa. Mutta kun tien päälle on tarkoitus lähteä, oli mieli jo siellä ja jollakin tapaa alkoi jo hyvin nopeasti tuntumaan että haluaa jo reissuun, ilman että palataan vedon jälkeen ”kotiin” yöksi. Lopulta se päivä koitti kun bussin nokka suuntautui kohti Mänttää. Siitä se lähti, sunnuntaiaamuna 6.6.
Mäntässä oli vastassa lapsiyleisö, sillä ”aikuisten näytelmän”, Suomesta kerätyn, lisäksi improvisoimme lapsien kanssa uusia satuja ja tarinoita. Hommahan on hauskaa kuin hattuun kakkaaminen sillä lapset ovat luonnostaan niin loistavia tarinankertojia että aika lentää kuin siivillä. Mieltämme lämmitti erityisesti tyttö nimeltä Mari. Esityksen jälkeen hän tuli testailemaan rekvisiittaamme ja puvustustarpeitamme ja kehitteli monta hauskaa hahmoa. Äitinsä kertoi, että viimekesäisen esityksemme jälkeen puolen vuoden ajan heillä oli leikitty edellisestä esityksestä opittuja juttuja lähes päivittäin.
Mäntässä söimme oikein ravintolassa ja sitten samoin tein lähdimme ajamaan Itä-Suomeen. Yöpaikka oli vielä hakusessa mutta matkan varrelta, Punkaharjulta löytyi sellainen, mökki saunalla. Ensimmäinen kiertueyö, jes!
Mistä itse nautin kierueella melkeinpä eniten on sellainen porukan oma, sekopäinen huumori. Ulkopuolisen korviin ei saata jutut kovin kummoiselta kuulostaa mutta that’s not the point. Se on se omituinen hyvä meininki joka saa aikaan turvallisuuden tunteen tai vastaavan joka puolestaan saa aikaan sen että tarinaa isketään laidasta laitaan. Välillä absudismimittari huutaa punaisena kun taas toisena hetkenä juttelemme vakavista ja tärkeistä asioista. Eikä aina tarvitse edes jutella, sekin on ihan yhtä tärkeää.
Mutta jottei päiväkirja menisi pelkästään filosofiseksi pajatukseksi, siirrytään eteenpäin. Punkaharjun jälkeen oli edessä vapaapäivä. Savonlinna sai (ma 7.6.) ottaa osakseen huomiomme. Kirpputoreja on kiva kiertää tien päällä. Harmi kun euroaikaan siirryttyä joillakin kirppareilla on todella härskit hinnat – tämä näin yleisenä huomiona, ei pelkästään Savonlinnan kirppareita kritisoiden.
Vierailimme myös divarissa jossa oli vain kirjoja. Palvelu oli asiantuntevaa ja naiset löysivät useamman niteen luettavaksi. Itse naureskelin itselleni kun huomasin yhdessä vaiheessa edustavani enemmän ”kevyempää” linjaa – kun muut selailivat teatterihistorian ja vastaavanlaisia, ”vakavampia” kirjoja, minulla oli kädessäni auki Star Wars – Episode I -opus. Joskus sitä vain haluaa laittaa aivot narikkaan pelkällä viihteellä. Tästä divarista pitää vielä mainita myös sen pitäjä. Hahmolla sisään. Kati veisteli tuttuun tyyliinsä jostain kirjasta hassua juttua ja jotenkin sitä odotti että juttu olisi saanut aikaan jonkinlaista tunnereagointia tässä miehessä. Mutta ei, kaverin ilme ei värähtänytkään ja tilanne kuittautui sanalla, kahdella. Tiukan asiallisella linjalla pysyttiin siis.
Maanantai-illan ohjelmassa oli vielä siirtyminen Kesälahdelle. Upeissa harjumaisemissa ajoimme ilta-auringon valaistessa tietämme. Nukkumapaikaksi oli meille annettu paikallinen nuorisotalo. Telttapatjat oli luvattu pehmusteiksi mutta perille päästyämme totuus oli se että joku oli ne lainannut eikä ollut palauttanut. Talossa oli yksi patja ja siitä järjestimme solidaarisesti arvonnan. Kati voitti ja nukkui meistä ainoana hyvät yöunet. Muilla ”pehmusteina” toimi makuupussit. Ironista sinänsä on että juuri ennen Kesälahdelle tuloa, Savonlinnan Citymarketissa, katselin ja vakavasti harkitsin luksustyylisen, ilmalla täytettävän telttapatjan ostoa. Emilia puhui minut ympäri että löytäisin sellaisen samalla hintaa ja pienempään tilaan menevän. Yöllä kävi mielessä että tilasta viis, uni maistuisi. Mutta saat anteeksi, Emppu. Lopulta varmasti kiitän tästä.
Huomenna siirrymme Kiteelle vetämään taas aikuisten juttua. Tämä ilta tulee olemaan täynnänsä pingistä, biljardia, Singstaria, Katin tekemiä sämpylöiden syöntiä sekä ehkä saunomista. Kiertuetta jäljellä enää reilu kaksi viikkoa. Nyt sämpylää suuhun. Tämä olkoon kuitenkin hyvä alku. Kesälahti, Harri, over and out.
Kokeiltuamme nuorison elämää Kesälahdella jatkoimme matkaa kohti Kiteetä ja Suomesta kerättyä -esitystä. Olemme vierailleet siellä miltei jokaisella kiertueella ja katsojaluvut ovat olleet jatkuvassa kasvussa, eikä pelkästään drive in -katsomossa (kiteeläinen erikoisuus vuodesta toiseen) vaan myös virallisessa katsomossa. Täällä kertaa paikalle tuli ennätysyleisö, pitkälti toistasataa katsojaa. Oman katsomon lisäksi paikalle kiikutettiin penkkejä torin laitamilta, silti läheskään kaikki eivät mahtuneet istumaan. Se ei kuitenkaan haitannut tunnelmaa, vaan niin esiintyjät kuin yleisökin olivat hurjassa vedossa. Kiitokseksi saimme karjalanpiirakoita ja monenmoisia kehuja, joista yksi mieleenpainuvimmista oli vanhemman herrasmiehen “Hienoa, että käytte täällä, te olette ainoa kulttuuri mitä täällä on tarjolla, osa täällä luulee, että pesäpallo on kulttuuria.”
Kiteen kirpputorien kiertämisen jälkeen bussimme (tällä kertaa ei Rosinante, tuo uljas Scania vm. -73, joka lepäilee laitumilla odottaen, että pääsee taas tien päälle, vaan hopeanhohtoinen Fiat Ducato vm. -08, aivan eri sukupolvea siis) nokka suunnattiin kohti Kontiolahtea. Majoituimme leirikeskukseen, jonka seinältä muuten löytyi ensimmäisen kiertueemme julitse, vuodelta 2003. Kiertueen ensimmäinen rantasauna lämpeni ja talviturkkeja jätettiin Höytiäisen jokseenkin hyytävään veteen. Seuraavana päivänä satamassa oli ohjelmassa ensin Tarinatuokio, jonka puitteissa mm. seikkailtiin avaruudessa ja sitten illemmalla Suomesta kerättyä.
Kontiolahdelta lähdimme kohti Kiuruvettä, tosin Pieksämäen kautta eli ei aivan suorinta reittiä. Emilialla oli tehtävä suoritettavana Tampereella, tosin ensin oli lähes mahdoton tehtävä hankkiutua sinne. Lukuisien aikatauluhakujen ja puhelujen (mm. Eniron auttava puhelin “ootko katsonut netistä?” jälkeen selvisi, että suorin tie Kontiolahdelta Tampereelle oli aamuvarhaisella Pieksämäeltä lähtevä juna. Niin, miksiköhän ihmiset eivät käytä julkista liikennettä? Johtuisiko kenties siitä, että sitä ei ole. Mutkasta oli se hyvä seuraus, että saimme lopultakin öistä maaseutuajoa. Yksi kiertueen viehätyksistä on se, että saa mutkitella öisten maisemien halki, usvan kohotessa ojista ja joista.
Tähän väliin lisäys puheluista Eniro 0100 100 – palveluun. Nimet on muutettu jottei asianosaisia voi tunnistaa.
Eniru – Eniru0100100, miten voin auttaa?
Emilya – No tässä Kåkkå päivää. Olen menossa täältä Kontiolahdelta illalla Tampereelle. Meneekö junia tai muita kulkuvälineitä?
Eniru – Missäs se on se Kontiolahti?
Emilya – Se on Joensuun lähellä.
Eniru – Nooo, ootko kattonu Guuglesta?
Emilya – Ööö, no oon.
Eniru – Joo no tota *pitkä hiljaisuus* jos ei oo Guuglesta löytyny niin ei niit sit varmaan oo.
Ei menny ihan niin kuin Enirun mainoksissa. Korostan vielä että nimet on muutettu.
Valtion Rautatiet sen sijaan osoitti jo hieman yritystä. Ei tarvinne mennä syvemmälle dialogiin asti mutta VR:n (äänestä päätellen varttuneempi) asiakaspalvelun täti, samoja asioita kuin edellä udellessa, sanoi että minäpä plärään hieman vihkosia ja hetken kuluttua löysikin vastauksen. Hyvä vihkoset!
Kiuruvesi oli useamman päivän Pensaan tukikohta. Sirkka Huttunen piti huolen siitä, että kalakukot, hirvenpaistit, pullat, kakut ja hillot eivät päässeet loppumaan kesken. Sirkan hellästä huomasta pistäydyimme esiintymässä lähitienoilla. Kiuruveden torilla ohjelmassa oli Tarinatuokio. Heavysaurukset olivat käyneet samaisella torilavalla edellisenä päivänä laittamassa seutukunnan lapset sekaisin, mutta varsin mukavasti katsojia riitti myös meidän esitykseemme. Tunnelma oli varsin riehakas ja useampikin katsoja innostui tulemaan myös lavan puolelle.
Vieremän vierailulla Pensaan sopimus säänsäätäjien kanssa oli katkolla. Yleensä sääennustuksista huolimatta esityksiemme aikaan aurinko pilkistelee ja putoavalta vedeltä on vältytty, nyt kuitenkin vettä tuli ja tuuli. Tarinatuokio siirtyi Meijerin montusta urheilutalon uumeniin. Yleisö löysi onneksi paikalle – päätön mies sai päänsä ja näyttelijöiden nukettamisesta innostuneet lapset liikuttelivat meitä vielä esityksen jälkeenkin aina takahuoneeseen (lue: urheiluvälinevarasto) asti. (JA MITÄS MUUTA?) Illalla vierailimme vielä Vieremän kyläjuhlilla ja Kohiseva kokka -soututapahtumassa. Paikalla oli myös Suomen eturivin näyttelijöihin kuuluva Tommi Korpela joka oli pukeutunut läpimärkään tuuliasuun. Tai sitten hän ei ollut Tommi, mene ja tiedä. Mutta samaa näköä riitti, huhhuh. Vesi kohisi paitsi kokassa, myös alas taivaalta ja sen takia esiinnyimme lavan sijasta kahvilakatoksessa, mikä takasi varsin tiiviin tunnelman. Keliolosuhteiden takia emme jääneet odottelemaan Sonkajärveltä lähteneiden kirkkoveneiden saapumista vaan suuntasimme takaisin Sirkkalandiaan, heti kun Ducato pienellä avustuksella sai itsensä irti mutavelliksi muuttuneelta nurmikolta. Tällä kertaa ei ollut ikävä Rossua, silloin muutama ulkopuolinen auttaja olisi tuskin riittänyt.
Sonkajärvellä esiinnyimme Rompepäivien yhteydessä, harmillista kyllä sade ja päättymässä olevat päivät aiheuttivat melkoisen yleisökadon. Esitystä voi syystä luonnehtia sanalla intiimi. Harri toimi tässä esityksessä MC:nä eli juontajana. Tämä tavattoman komea ilmestys yritti nyhtää valtavalla karismallaan yleisöstä tunnetiloja mutta kun niitä ei kuulunut niin hän alkoi ohjailla ajatustenkulkua. Hänen erityisen kauniisti muotoutuneesta suustaan tuli lause: “Mitä teillä tulee mieleen Helsingistä?”. Yksi katsoja, noin 3-vuotias herrasmies, sanoi “itku”. Helsinkiläiset ihmiset voivat hetkisen hiljentyä tämän asian edessä.
Matkamme jatkui kohti Korpilahtea. Jännittävää on muuten se, miten kiertueella yli kaksi yötä samassa osoitteessa saa aikakaan ainakin allekirjoittaneessa levottoman olon. Vaikka olosuhteet olisivat kuinka auvoisat, alkaa tuntua siltä että tien päälle pitäisi taas päästä. Korpilahdella meitä oli vastassa Lahtisen Kari, joka kertoi kiakiien tahojen povanneen sadetta esityksemme ajaksi, eikä vain pientä ripsimistä, vaan kunnon sadetta. Se ei kuitenkaan sopinut meidän pirtaamme. Tällä kertaa pääsimme paremmin yhteisymmärrykseen säänsäätäjien kanssa. Esitimme Suomesta kerättyä ulkona. Uhkaava sää lannisti ilmeisen monta katsojaa ja sai heidät pysymään kodeissaan, paikalle saapuneet katojat olivat sitäkin “laadukkaampia”. Isä kahden teini-ikäisen poikansa kanssa (joskaan emme voi vannoa sukulaisuhteesta, emme varmistaneet asiaa), äiti muutaman kuukauden ikäisen lapsensa kanssa (kannattaa aloittaa teatteriharrastus jo nuorella iällä) sekä Korpilahden teatterin edustusjoukot. Sää oli viileä, mutta tunnelma lämmin ja intevsiivinen. Veto oli yksi SK:n parhaista. Osa seurueesta jäi Korpilahdelle yöksi partiolaisten majalle, osa jatkoi matkaa Kokkolaan.
Kokkola, tuo vanha ja rakas kiertuepaikkakunta, jossa Ulpu Välikangas oli jälleen järjestänyt meille esityksen ja erilaisia herkkuja säkkikaupalla. Majoituimme perinteitä noudattaen Kirsin residenssiin. Ehtoisa emäntä huolehti viihtyvyydestämme uuden kaasugrillin avulla. Akseli 4 v. piti huolen siitä, että toimintaa ja tilanteita riitti. Hän näki parhaaksi laittaa Muumishamppoonsa turvaan varmaan piiloon. Kokkolassa laulettiin lopultakin kiertueen ensimmäiset karaoket sekä järjestettiin eli juostiin ensimmäinen Kokon kierros, joka ei taaatusti tule jäämään viimeiseksi. Seuraavassa ohjeet kaikille niille, jotka haluavat kokeilla Kokon kierrosta: Lähde juoksemaan pyörätietä pitkin kohti rantaa, rannan saavutettuasi noin puolen tunnin kuluttua lähde palaamaan takaisin, oikaise loppumetreillä metsän läpi ja käänny pyörätietä oikealle. Juokse. Juokse todella pitkään. Juokse laivatehtaan (jokin muukin teollisuuskiinteistö käy mikäli laivatehdasta ei tunnu löytyvän, voit kyllä etsiä sitä ) ohi, sitten harkitse takaisin kääntymistä, mutta jatka silti. Käy tsekkaamaassa lähisaari. Käänny oikealle metsätietä, juokse kunnes kohtaat yksityisalue-kyltin, käänny takaisin. Huom. Varo lokkeja. Jatka eteenpäin pyörätietä, juokse maatilamajoituksen, leirintäalueen, perinnetilan ja uimarannan ohi. Kaikki tämä näyttää etäisesti tutulta. Harkitse kääntymistä, älä käänny. Etsi katseellasi junarataa. Turhaan. Älä silti käänny takaisin. Varo, ettet kuitenkaan missään tilanteessa erehdy lepäämään. Soita lisäohjeita. Käänny takaisin. Vaihda kaupunkia, toista Kokon kierros. Muista ottaa puhelin mukaan.
Nivala on jo monena vuonna toivottanut tyttönsä Katin teatteriseurueineen tervetulleeksi. Niin tänäkin vuonna. Olemme esiintyneet niin torilla, seurantalolla kuin kotiseutumuseolla. Tällä kertaa seurasimme erään sittemmin hieman suuremmillakin areenoilla esiintyneen orkesterin jalanjälkiä ja esiinnyimme Tuiskulassa tai no rehellisyden nimissä, sen pihalla. Mutta toisin kuin tuo vuonna -84 esiintynyt, joillekin kenties tuttu orkesteri Metallica, me esiinnyimme kahtena päivänä peräkkäin. Kyseessä oli lastentapahtuma ja ohjelmassa Tarinatuokio.
Luultavasti Metallican matka ei jatkunut Tuiskulasta Ranuan leirintäalueelle, vaan meidänpä jatkui. Ranualla olemme vierailleet jo useana kesänä ja siellä on havaittavissa muualatakin tuttu ilmiö, jossa yleisömäärä kasvaa vuosi vuodelta. Hillatori on aina kovin tyhjä vielä hetkeä ennen esityksemme alkua, mutta sitten viime minuuteilla paikalle alkaa kerääntyä yleisöä joka suunnasta. Viideltä alkaneeseen Tarinatuokioon saapui innokasta yleisöä Rovaniemeä myöten. Hulvattomat tarinat kirvoittivat nauruja niin yleisöltä kuin itse esiintyjiltäkin. Kahvittelun ja lavasteiden vaihdon jälkeen vuorossa oli Suomesta kerättyä – kolme kertomusta kotimaasta, joka sai yleisön niin nauramaan kun pyyhkimään silmäkulmiaan. Esitysten jälkeen teatteriseuruetta hemmoteltiin löylyillä leirintäalueen saunassa. Järven vesi oli varsin virkistävää.
Ranualta matka jatkui Kolariin, jonne selvittiin ilman kolareita. Kolari oli tämän kierteen pohjoisin etappi. Oih, Utsjoki, toivottavasti tapaamme jälleen ensi kesänä! Kolarin valtuustosalissa oli normaalia valtuuston kokousta railakkaampi tunnelma, kun pensaslaiset improvisoivat kolarilaisten lasten ehdotusten pohjalta Tarinatuokiossa. Yöpyminen kirjaston lattialla oli yhäkin hauskaa. Suunnitelmissa oli myös omat filmifestivaalit, mutta loppujen lopuksi uupuneet teatterilaiset panivat maate aikaisin, kuka dekkarien, kuka lasten kirjojen ja kuka taas musiikkiosaston kohdalle. Iltalukemisesta ei ollut pulaa.
Ilmassa alkoi olla jo lopun ajan tunnelmat kun Ducaton nokka käännettiin kohti etelää. Edessä olisi enää molempien esitysten ensi-illat (Pensaan tapaan vasta viimeiset esitykset ovat ensi-iltoja) ja sitten ajelua Helsinkiin halki suvisen Suomen. Kaikki sujui mainiosti, mutta yhtäkkiä Keminmaan kohdalla Ducato alkoi voida pahoin, se menetti lähes kaikki voimansa. Onneksi pääsimme Delta-auton pihaan, joka sattui juuri sopivatsi olemaan hollilla. Seurasi epätietoista odottelua, kukaan ei tuntunut ensin tietävän mikä Ducato-parkaa vaivaa ja saadaanko sitä kuntoon, autofirman työntekijät kun olivat ymmärettävästi kiirehtimässä juhannuksen viettoon. Kaikki ratkesi kuitenkin parhain päin. Ja pääsimme jatkamaan matkaamme Hailuotoon. Mainittakoon tosin että sitä ennen poikkesimme Keminmaan automarketissa ostoksilla ja siellä emilia, joutui poliittisen hyökkäyksen kohteeksi. Kyseessä oli, kukapa muukaan kuin Keminmaan oma poika Paavo Väyrynen, joka ostoskärryineen otti kontaktia Emilian reiteen. Tapahtuneesta ei tiettävästi (aiankaan toistaiseksi) ole jäänyt kenellekään traumoja.
Hailuodossa yövyimme metsästysmajalla pöllön valvovien silmien alla. Pelottava kokemus. Juhannusaattoaamu koitti aurinkoisena. Kniivilän kotiseutumuseolla puolilta päivin oli ohjelmassa Tarinatuokio. Helteisessä säässä keksimme monenmoisia tarinoita yhdessä lasten kanssa. Illalla viideltä oli vuorossa Suomesta kerättyä – kolme kertomusta kotimaasta. Jännitimme etukäteen kuinka paljon yleisöä saapuisi teatteriin juhannuaattoiltana vai valistisivatko kaikki rantasaunan ja grillauksen. Onneksi kaiketi rantasauna ja grillaus ovat Hailuodossa niin monelle arkipäivää, että saimme ensi-iltayleisöksi monikymmenpäisen, erittäin vastaanottavaisen joukkion. Lisäpenkkejä jouduttiin hakemaan moneen kertaan. Esityksen jälkeen oli onnelliset, mutta myös haikeat tunnelmat. Paitsi että ainakin tältä erää Suomesta kerättyä -esitykset olivat ohi, oli myös aika sanoa heiheit Antille, joka jäi perheensä luo Ouluun. Antti ja tyttärensä olivat askarrelleet meille maailman hienoimman matkakokon punaisest emalikattilasta, risuista, kävyistä ja muista tarveaineista.
Alkoi matka läpi juhannusta juhlivan Suomen. Tiet olivat varsin rauhallisia, emmekä onneksi kohdanneet mutkittelevasti ajavia kuskeja. Sääolosuhteita riiiti monenlaisia. Katsastimme sopivaa kokonpolttopaikkaa, mutta niinhän siinä kävi, että sytytimme kokon vasta aamuvarhaisella Helsingissä Vanhankaupunginlahdella keväisten harjoittelumaastojemme tuntumassa. Kokko paloi kauniisti, aamuöinen Vanhankaupungilahti näytti kauniilta ja kuten ennenkin tuntui epätodelliselta. Oltiinkos me jossain? Juurihan me harjoiteltiin täällä. Koskas taas lähdetään?
