Päiväkirja 2009

Aikataulu          Päiväkirja          Kiitokset

Matkaanlähtö

Tänä vuonna kaikki on monella tapaa toisin. Lähdön hetkellä emme kuule Scanian moottorin hyrinää, joka on tullut niin kovin tutuksi kuuden aikaisemman kertueen aikana. Menopelinämme on tällä kertaa Toyota Corolla vuosimallia -93. Paikalla ei ole myöskään totutun kokoista seuruetta säntäilemässä ympäriinsä. Teatteri Pensaan seitsemännelle kiertueelle on lähdössä vain kolme henkilöä; Mari Pöllänen (toinen kiertue), Kati Niemi (kuudes kiertue) ja Jenni Bergius (seitsemäs kiertue). Ohjaaja Hannu Raatikainen on myös hengessä mukana ja aikoopa liittyä vaeltavaan seurueeseenkin aina silloin tällöin. Se, mikä on ennallaan on ilmassa väreilevä odotus siitä, mitä tuleva kiertue tuokaan tullessaan. Tiedossa on viitisen viikkoa reissaamista paitsi pitkin poikin Suomea niin myös Saksassa ja Puolassa.

Esityksinä on Maailmantalous – opetusnäytelmä ihmisen ahneudesta ja Tarinatuokio. Ensimmäinen on ohjaaja Raatikaisen ja työryhmän käsikirjoittama esitys nimensä mukaisesti maailmantaloudesta, sitä ei voi syyttää ainakaan liian kuluneesta aiheesta kesäteatterien saralla. Jälkimmäinen on improvisaatioteatteriesitys, joka syntyy yhteistyössä yleisön kanssa. Katsomo ja näytelmien tykötarpeet on pakattu Jullikka-nimiseen peräkärryyn. Kyseessä on pieni, mutta tehokas pakkaus. Takana on jo Maailmantalous – opetusnäytelmä ihmisen ahneudesta esityksiä perinteisissä paikoissa, Espoossa Villa Elfvikinin pihalla, Karkkilassa ja Fiskarsissa Vottosen kioskilla. Niissä yleisöä on ollut mukavasti ja vastaanotto varsin positiivinen.

19.6.

Going back to our roots. Ensimmäisenä suuntaamme Vilppulaan. Tarkoituksemme on majoittua Katajamäessä, jossa olemme vierailleet joka kiertueella ja jo ennen ensimmäistäkään. Katajamäki on tuo lähes tarunhohtoinen paikka, jonne Raatikainen taannoin johdatti Yhteiskunnallisen pensasteatterin alkeet -kurssilaiset. Siellä luettiin kirjoja, käytiin keskusteluja ja pohdiskeltiin yhteiskunnallisen pensasteatterin mahdollisuuksia. Tällä kertaa tarkoituksemme on paitsi viettää juhannusta myös harjoitella esityksiämme. Myös ohjaaja Raatikainen on paikalla. Makuusalissa raukeana loikoileva kissa aiheuttaa muutoksen suunnitelmiimme. Paha allergia ajaa meidät yöpymään Jukolan nuorisoseuran talolla. Tämä juhannus ei taida lukeutua kenenkään läsnäolijan Railakkaimmat juhannukset TOP10:een. Rauhallinen tunnelma sopii onneksi kaikille.

20.6.

Juhannuspäivä kuluu leppoisasti treenatessa molempia esityksiä Jukolassa. Välillä herkuttelemme uusilla perunoilla. Yritämme muistaa, että syöjiä ei ole kovin monta, joten perunoitakaan ei tarvitse keittää satoja. Onnistumme arviossa, eikä perunoita jää sataa kappaletta kuten muutama vuosi sitten. Terveiset Anulle. Illalla tarjolla olisi makoisat löylyt savusaunassa Katajamäessä, mutta väsymys voittaa ja käymme aikaisin nukkumaan. Sitä ennen tajuamme, että olemme lähteneet matkaan luvattoman heikoin varustein mitä tulee peleihin, meillä ei ole muassamme yhden yhtä sisä- tai ulkopeliä, ei edes pelikortteja. Onneksi Jukolasta löytyy Muumi-muistipeli, jota pelaamme muutaman kerran vain huomataksemme, että muistimme on alkanut jo heikentyä. Ja että todellinen pelaaja suhtautuu myös Muumi-muistipeliin tosissaan. Facebookin ansiosta selviää, että sukulaistyttö Ruusu on vierailemassa Katajamäestä tutun Erkan luona, joka on puolestaan muuttanut melko lähelle Jukolaa. Seurauksena iloinen jälleennäkeminen, kuulumisten päivitystä sekä kävely öisessä peltomaisemassa. Pelloista kohoava usva, värit taivaalla ja ympäröivä tuoksu vakuuttavat siitä, että matkaan kannatti lähteä.

21.6.

Aurinkoinen sunnuntai. Jukolan pihamaalle kerääntyy viitisenkymmentä ihmistä seuraamaan esitystämme maailmantaloudesta. Katsojamäärä ilahduttaa, sillä olemme useasti miettineet kiinnostaako tällainen “ei niin perinteinen kesäteatteriaihe” ihmisiä. Esityksen jälkeen saatu kommentti;”Hienoa, että uskallatte tehdä esityksen tällaisesta aiheesta”, saa meidät vakuuttuneemmaksi aiheen tärkeydestä.

Esityksen jälkeen kasaamme katsomomme pikavauhtia Jullikkaan ja suuntaamme Toyotan nokan kohti Mänttää. On Tarinatuokion ensi-illan aika (vaikkakin jokainen Tarinatuokio-esityksistä on ensi-ilta). Paikkana on Serlachiuksen museon piha. Ripustamme lavastus-puvustus-rekvisiittamme puun ja Maailmantaloudelta lainatun karttatelineen väliin ja kokoamme katsomon. Paikalle saapuu parisenkymmentä katsojaa, niin lapsia, aikuisia kuin ikäihmisiäkin. Tunnelma on hilpeä, hetkittäin jopa riehakas. Esityksessä nähdään mm. paimenen ja lehmän seikkailu, jossa vierailee myös hämärästi tutun tuntuinen kana. Esityksen jälkeen lähdemme ajelemaan kohti Seinäjokea. Tuntuu hyvätä olla tien päällä. Hieman tosin on ikävä Scaniaa, olkoonkin että se ei välttämättä ole ekologisin saati ekonomisin kulkuneuvo. Seinäjoella vietämme aikaa Törnävän kesäteatterissa työskentelevien tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja nautimme heidän vieraanvaraisuudestaan.

22.6.

Ensimmäinen päivä Seinäjoella kuluu viimeisiä tarpeistohankintoja tehdessä ja nauttiessa auringosta.

23.6.

Vuorossa on esitys Seinäjoen torilla. Kuten aina ennenkin sää on helteinen ja kuten aina ennekin seinäjokiset välttelevät katsomoomme istumista. Liekö kauempaa turvallisempi katsella? Onneksi muutama rohkea, joista osa Kokkolasta asti tulleita uskaltautuu penkeille. Esitys menee mukavasti, edes näyttämön läpi kulkeva ja toiselle puolelle toria huuteleva nainen ei sitä häiritse. Sen jälkeen aterioimme teatterin ravintolassa, autamme kaatunutta mummoa ja jatkamme matkaa kohti Kokkolaa. Kaksi yötä samassa paikassa tuntuu tässä vaiheessa pitkältä ajalta ja tuntuu hyvältä olla taas tien päällä.

24.6.

Kokkolassa emme tänä vuonna esiinny, mutta perinteitä kunnioittaen käymme vierailulla opiskelutoverimme Kirsin ja miehensä Akun luona. Ohjelmasta vastaa pitkälti kolmivuotias Akseli, joka ilahduttaa meitä monilla lauluilla, kuten “heitetään pois kaikki housut ja vaipat, lähdetään lennolle”. Saunomme ensimmäistä kertaa kiertueella (häpeällisen myöhään). Myös viimeiset talviturkit riisutaan Ykspihlajan rannassa (samoin häpeällisen myöhään). Pääsemme myös ensimmäistä kertaa kiertueella grilliherkkujen makuun. Kuullessaan ahdingostamme eli ei pelejä matkassa, Kirsi lahjoittaa meille selviytymispaketin: yatzy-nopat ja mm. shakin ja tammen sisältävän matkapelin. Magneettinen pelikenttä mahdollistaa pelaamisen myös liikkuvassa autossa. Toinen Kokkolassa nykyään majaileva opiskelutoverimme Tuomo lainaa meille Scrabblen. Aavistamme, että sille tulee olemaan käyttöä.

25.6.

Kokkolasta matka jatkuu Nivalaan. Tarkoitus on vetää kahden päivän mittainen improtyöpaja nuorille, ensimmäisenä päivänä Kati menee intoa puhkuen nuorisotalolle, mutta odottelun jälkeen seuraa pettymys, kukaan ei tulekaan. Selvitäkseen takaiskusta Kati treenaa hieman biljarditaitojaan. Illalla on vuorossa improesitys Nuorisoseuran talolla. Pelkäämme, että sinnekään ei saavu ketään. Onneksi Nivalan oman tytön, Katin sukulaiset saapuvat paikalle, samoin kuin Katin ja Marin lähitienoilla mökkeilemässä oleva ystäväseurue. Heidän lisäkseen paikalle saapuu puolen tusinaa “oikeaa” katsojaa siis sellaisia, jotka eivät ole sukulaisia tai tuttuja vaan tuntemattomia, jotka ovat saaneet esityksestä vihiä. Aika kuluu siivillä. Lavalla nähdään mm. tunteellinen maatalouslomittaja, absurdi episodi Kelan toimistossa ja kuullaan vaiherikas tarina telttaretkestä. Esityksen jälkeen siirrymme Katin äidin luokse nautiskelemaan runsaasta iltapalasta. Uskomaton nainen, tätä ennen hän on antanut meille Toyotansa käyttöömme. Suurkiitos kiertueen tukemisesta! Kati jää äidin hellään huomaan ja Jenni ja Mari siirtyvät yöpaikkaansa ammattikoulun asuntolaan. Hiljainen asuntola, jossa aiempina vuosina on ollut elämää, saa meidät tajuamaan, että meitä on todellakin vähän. Scrabble on tässä tilanteessa mitä parhain viihde jo vanheneville naisille. (Emme sentään pelaa vielä bridgeä…) Illan hämärtyessä siirrymme huoneisiimme (omat!, ei yhteinen jumppasali). Juuri ennen nukahtamista Jenni koputtaa Marin oveen ja kertoo suruviestin: Michael Jackson on joko kuollut tai koomassa, lähteestä riippuen.

26.6.

On vuorossa Jennin ja Marin improtyöpajapäivä. Ja Michael Jackson on poissa. Poissa ovat myös osallistujat, joiden yhä toiveikkaina odotimme ilmestyvän. Nuokkarille eksynyt nuori epäilee, että kukaan ei tiedä työpajasta ja vaikka tietäisikin kaikki olisivat töissä tai lomailemassa muualla.(Vai vaikuttaako poissaoloon Michaelin yllättävä poismeno?) Odotellessamme osallistujia pelaamme erät biljardia ja suunnittelemme vaihtoehtoisia työpajoja eri kohderyhmille, kuten palomiehille, eläkeläisille ja elinkautisvangeille. Tästä siirrymme kirppareille etsimään matkalukemista. Olemme huomanneet, että kirjastomme on säälittävä.Taaskin vähäisen lukumäärämme johdosta. Nivala auttaa meitä tässä ongelmassa ja tyytyväisinä mm. Pirandello ja Grass muassamme jatkamme matkaa Ranualle. Pysähdymme matkalla ensimmäiselle piknikille järven rantaan ja hyttysiä huitoessamme muistamme niiden lähes tappavan määrän Ranuan leirintäalueella viime kiertueella. Tilanne ei ole muuttunut, hyttysiä piisaa.

27.6.

Aamupäivällä uitamme itsemme hyttysmyrkyssä ja teemme tarkennuksia esitykseemme niistä piitaamatta. Onneksi hyttysten lisäksi myös yleisöä piisaa. Esitämme Maailmantalouden Hillatorilla. Vielä 15 minuuttia ennen esityksen alkua tori on lähes tyhjä ja mietimme lienevätkö kaikki makoilemassa rannalla ja nauttimassa auringonpaisteesta. H-hetken lähestyessä väkeä alkaa kuitenkin ilmestyä joka suunnalta. Yleisöä saapuu paikalle varsin mukavasti ja esitys sujuu ongelmitta, joskin kovan tuulen takia joudumme pitämään päälavasteemme, karttatelineessä riippuvan liitutaulun, normaalia matalammalla. Esityksen jälkeen kuullaan mm. seuraavanlainen kommentti: “Tätä esitystä pitääkin oikein miettiä.” Ranualta lähdemme kohti Kemiä, jossa yövymme opiskelutovereidemme Tatjan ja Kimmon luona.

28.6.

Aurinko paistaa kuumasti ja jälleen mietimme moniko valitsee ennemmin uimarannan. Paikkana on Nuorisotalo Myötätuuli Keminmaalla ja esityksenä Tarinatuokio. Keminmaa on ensimmäinen kiertueemme uusista vierailupaikoista, eikä esityspaikan löytyminen onnistu ilman harhailua. Emme olisi arvanneet, että Keminmaan kokoisella paikkakunnalla olisi kaksi nuorisotaloa. Näin kuitenkin on. Hyvä nuorison kannalta, huono Pensaan esityspaikalle löytämisen. Ehdimme kuitenkin ajoissa paikalle ja rakennamme nuorisotalon kukallisista patjoista lokoisan katsomon. Yleisöä saapuu parisenkymmentä. Esityksessä tavataan mm. ritari, joka päätyy töihin Citymarkettiin. Vierailu Keminmaalla on erittäin mukava ja saamme kutsun tulla uudestaan. Se sopii hyvin myös siksi, että tutustuminen Keminmaahan jää tällä kertaa melko vähäiseksi, meidän on nimittäin suunnattava Toyotan konepelti kohti Suomussalmea. Perille päästyämme käymme iltakävelyllä. Suomussalmen kylänraitti on kovin hiljainen.

29.6.

Aamulla kaikki on toisin. Ei voi todeta muuta kuin “johan nyt on markkinat”. Tori on täynnä kojuja ja ihmisiä riittää. Ensin ohjelmassa on Tarinatuokio Nuorisotalon pihamaalla. Tieto tilaisuudesta ei ole valitettavasti levinnyt kovin hyvin ja katsojia saapuu paikalle vain yhdeksän, viisi lasta ja neljä aikuista. Onneksi laatu korvaa määrän, yleisö osallistuu esitykseen innokaasti. Improssahan vuorovaikutus on erityisen tärkeää. Yleisö myös yllättää esiintyjät, Raatteentien taistelu ei ole ensimmäinen tarinan aihe, jonka odottaisi kuulevansa lapsen suusta. Esityksen aikana tavataan esimerkiksi virtahepo, jonka lampi on kuivunut, onneksi kaksipäinen tietäjä osaa antaa neuvon “Hae muovia Kuopiosta”. Varsin lämminhenkisen esityksen päätteeksi osa lapsista haluaa esiintyä meille. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Sitten on Maailmantalouden vuoro. Esityspaikaksi on ajateltu toria, mutta toteamme, että esitystämme ei saa ujutetuksi kojujen sekaan millään. Siirrymme perinteiselle esityspaikallemme Kiannon Kuohut kylpylähotellin päätyyn. Yleisö alkaa saapua paikalle jo hyvissä ajoin. “Onko tämä se sama näytelmä kuin viime vuonna?”, “Ai ei, onko sentään samat näyttelijät?”. Yleisöä saapuu ennätysmäärä, yli 120 katsojaa. Istumapaikkoja ei riitä kaikille, mutta hyvin näyttävät jaksavan nekin, jotka ovat seisomapaikoilla. Esityksen jälkeen pakkaamme tavaramme Jullikkaan, vaihdamme farkut verkkarihousuun ja lähdemme Pohjois-Karjalaan. Menemme Marin laspuuden maisemiin Kesälahdelle. Majapaikkamme on todellinen kesäparatiisi, hirsihuvila niemennokassa. Jokaisesta ikkunasta näkyy vettä, naapureita ei sen sijaan näy yhdestäkään. Ensimmäiset makkarat nuotiossa, takassa.

30.6.

Vietämme kesälomapäivää Kesälahdella. Luemme kirjoja laiturilla, soutelemme ja saunomme. Aurinko paistaa. Mietimme kauanko moinen elämä tuntuisi mukavalta ja alkaisiko sitä kaivata toimintaa ja liikkumista.

1.7.

Heräämme aurinkoiseen aamuun mökillä. Merkit viittaavat, että hellepäivä tiedossa. Ja ei kun autoon ja nokka kohti Joensuuta. Torilla meitä jo odottaakin mies ja kitara. Ratsi on liittynyt joukkoomme. Tori pursuu väkeä ja hanurimusiikki soi. Torikahvien jälkeen on hyvä suunnata esiintymispaikalle, joka on tuttu viime vuodelta eli Taitokorttelin sisäpiha. Katsomme esiintymispaikan valmiiksi ja sen jälkeen suuntaamme divareihin täydentämään matkakirjastoamme. Lyhyen divarikäynnin jälkeen kuumuus aiheuttaa pakottavan tarpeen päästä varjoon tai ostamaan bikineitä. Näihin molempiin tarpeisiin löytyy pelastus Joensuusta. Sen jälkeen Taitokortteliin. Ensin on vuorossa lasten impro. Helteestä huolimatta kaikki eivät ole karanneet rannoille vaan esitystä saapuu seuraamaan mukavasti lapsia ja aikuisia. Esityksessä on välillä aivan hysteerisiä hetkiä, varsinkin nuketus parturissa saa niin nukettajat kuin yleisönkin repeilemään. Parturin lisäksi reilussa puolessa tunnissa vierailtiin myös linnanpihalla, jossa oli nakkikioski. Miksei tämäkin ole mahdollista? Esityksen jälkeen Jenni saa tosin kuulla rehellistä palautetta ystävältään ja tämän pojalta. Tässä ote keskustelusta: ”Äiti: Mitä pidit esityksestä? Poika (4 v.): “En tykännyt.” Äiti: Mikset? Poika: No kun ne valehtelivat.” Hyvin ja turvallisin mielin voi siis todeta, että kyllä Suomen tulevaisuus näyttää hyvältä kun kasvamassa on suoraselkäisten ja kirkasotsaisten kansalaisten joukko. Lasten esityksen jälkeen lavastus ja katsomo kasaan ja tauolle. Helteen tässä vaiheessa riitti varjoisa paikka ja ruokatauko ennen Maailmantalouden esitystä. Katsomo kasaan ja lavastus paikoilleen. Ja sieltähän sitä yleisöäkin sitten ilmaantui. Marin serkut, joiden mökillä olemme saaneet nautiskella, saapuivat myös paikalle. Esityksen jälkeen tavarat kasaan ja takaisin mökille nautiskelemaan. Jännittyneinä odotimme myös Ratsilta tulevaa palautetta. Olisiko huomenna luvassa näytelmän uudelleen harjoittelu? Saunan ja Ratsin kitaransoiton raukaisemina nukahdimme.

2.7.

Taas uusi aurinkoinen päivä kesä-Suomessa. Muiden vielä nukkuessa Kati ja Mari lähtevät aamusoudulle. Kati airoihin ja ulapalle. Aika pian huomaamme, että järvellä on tuulisempaa kuin olimme luulleet. Mutta se ei merten ja järvien kauhua Katia pelota. Pitkä soutumatka saaren ympäri vastatuulessa karkottaa viimeisetkin unenrippeet silmistä. Vain rantaan tulo meinaa tuottaa tuulen takia hankaluuksia. Mutta periksi ei anneta ja lopulta vene on rannassa. Aamiaisen jälkeen Ratsi antaa palautetta ja korjausideoita Maailmantalouteen. Suuntaamme kohti Kontiolahtea, jossa viimeksi Pensas on vieraillut ensimmäisellä kiertueella vuonna 2003. Esityspaikka on sama eli satama. Hiomme esitystä vielä paikanpäällä ja korjaukset tuntuvat varsin toimivilta. Ja taas niin kuin niin usein ennenkin yleisö saapuu kuin tyhjästä. Pensas muistetaan Kontiolahdella edelleen vuosien jälkeenkin. Paikalle saapuu myös katsoja, joka oli jo eilen Joensuussa paikalla. Ehkäpä Maailmantalous on saanut fanin? Yleisössä on myös vanha pensaslainen, Riikka vanhempineen. Esitys on tähänastisista parhaimpia, ehkä paras. Ratsin korjaukset siis toimivat. Tämä on juuri hienoa, että esitys ei ole koskaan täysin valmis, aina voi hioa ja parantaa. Tyytyväisinä otamme vastaan Riikan tuomat ”kukat” eli mansikat. Vanha kiertuelainen tietää, minkälaisista kukista kiertueella pidetään. Pakkaamme tavarat nopeasti ja suuntaamme St1-huoltoasemalle ruokailemaan. Vatsat täysinä suuntaamme jälleen Matoniemen mökkiä kohti.

3.7.

Ennen kukonlaulua Mari lähtee viemään Ratsia Kiteelle linja-autolle. Itä-Suomi osuus on Ratsilta ohi ja paluu Helsinkiin. Muutaman tunnin päästä jälleen Kiteelle, sillä nyt on esityksen vuoro jo legendaarisella Kiteen torilla. Mietimme jo minkälainen drive-in katsomo nyt muodostuu, sillä on tapahtunut jotakin merkillistä. Aurinko ei paista ja tuulee. Nytkö se kesä loppui? Viimasta ja kylmästä huolimatta katsomo täyttyy ja parhaat seisomapaikat täyttyvät. ”Vieläkö teillä on samat saappaat kestäneet?”, ihmetellään. Kyllähän ne ovat ja juuri kun olemme valmiita aloittamaan niin paikalle saapuu vielä yli kolmekymmentä venäläistä maahanmuuttajaa. Kulttuuriero on suuri. Suomalaiset odottavat hillitysti puhellen katsomossa kun taas venäläiset tiedustelevat onko esityksessä tanssia ja saako katsomossa tanssia (jälkimmäiseen kysymykseen saattaa liittyä sää, joka on muuttunut hyiseksi). Lupaamme heille, että kaikki on sallittua esityksen aikana. Esitys alkakoon. Heti esityksen alkumarssin aikana käsiä lyödään rytmikkäästi yhteen eikä kulu kauaakaan kun ensimmäiset Bravo-huudot kaikuvat Kiteen kylmällä torilla. Kiteen hienon esityksen lisäksi saamme tähänastisen yleisöennätyksen. ”Tulettehan taas ensi vuonna?”, kysymys esityksen jälkeen on aina mukava kuulla. Mutta tämän päivän työt eivät ole vielä ohi. Suuntaamme mökille pienelle päivälevolle, ennen kuin suuntaamme Punkaharjulle improkeikalle. Saavumme Punkaharjulle, joka on eittämättä Suomen kauneimpia paikkoja. Keikkapaikkamme on uusi tuttavuus,Cafe Rantakivi aivan järven rannalla. Meidät otetaan sydämellisesti vastaan ja näytetään esiintymispaikka. Naistriomme hiljenee kerrankin ihaillessaan tähänastisista esiinymistaustoista kauneinta. Henkeäsalpaava järvimaisema. Sää ei tosin ole parhain, joka varmasti pitää mukavuudenhaluisimmat kotona, mutta onneksi Punkaharjulta löytyy tuulta pelkäämättömiä ihmisiä. Esitys sujuu leppoisasti ja encoren jälkeen pääsemme nautiskelemaan samana päivänä pyydetyistä muikuista. Vatsat kylläisinä lähdemme ajelemaan kohti mökkiä. Kauniissa kesäisessä kesäillassa muistamme, että emme ole laulaneet vielä kertaakaan kiertueemme aikana karaokea. Ja koska on perjantai niin uskomme, että Kesälahdelta löytyy mahdollinen paikka tämän aikeen toteuttamiseen. Pysähdymme parissakin paikassa vain kuullaksemme, että karaokea olisi kyllä lauantaina. Pettyneinä siis palaamme mökille ja taasen kerran saunanlämmitykseen. Onhan huomenna myös tähän asti pisin ajopäivä, joten kunnon yöunet tekevät hyvää.

4.7

Aamiaisen ja mökin siivouksen jälkeen kiertueemme Itä-Suomessa päättyy ja on aika suunnata auto Lappia ja Sodankylää kohti. Ilmojen herra on selvästikin kuullut Katin toiveen, että helteet loppuisivat. Sää on viileä ja pilvinen. Matka taittuu ripeästi vain muutaman kerran pysähdyksellä. Meillä on muotoutumassa myös tapa, että pysähtymiset ruokailua varten on vaikeita. Useimmiten kun päätämme, että seuraavalla huoltoasemalla pysähdymme syömään, niin joko huoltoasemia ei tule tai sitten ne ovat epämääräisiä ja ketään ei innosta pysähtyä siinä. Usein myös päätökset pysähtyä tapahtuvat juuri silloin kun ohitamme jonkun sopivan paikan kohdalla, mutta me emme myöskään käänny takaisinpäin. Luotto siihen, että sopiva pysähdyspaikka vielä löytyy on meillä vahva. Lopulta vasta Kemijärveltä löytyy sopiva paikka. Autosta noustessamme huomaamme, että tuuli on todella kova ja sää on hyvinkin syksyinen. Täältä saa kuitenkin ruokaa ja loppumatka sujuu mukavasti kun verensokerit ovat suotuisissa lukemissa. Vaikuttaako myös tieto, että Katin kaverit Sanna ja Mikko ilmoittavat, että ovat kesälomareissulla Sodankylässä ja näkisimme siellä. Lopulta saavumme Sodankylään ja majoittumaan. Pikasuihkut ja tapaamaan Sannaa ja Mikkoa. Viikon mökillä olon jälkeen ihmiset ja meteli tuntuvat ihmeellisiltä. Pian kuitenkin muistamme mistä on kyse ja vihdoinkin pääsemme karaokeen. Pääsemme jokainen laulamaan kappaleemme ja fiilinki on varsin mahtava. Yöllä majapaikkaan kävellessämme tajuamme myös yöttömän yön. Olemme todellakin vihdoin Lapissa.

5.7.

Aamulla suuntaamme Sodankylän kirkolle. Esityksemme on sovittu alkavan kirkonmenojen jälkeen. Tämä on ensimmäinen kerta Sodankylässä, joten emme tiedä mitä odottaa. Kirkon pihalla on tarjolla kahvit ja munkit, jotka sotilaskoti on järjestänyt. Uteliaita ihmisiä saapuu paikalle jatkuvana virtana ja toteamme, että Kiteen yleisöennätys menee rikki. Paikalle saapuu myös yllättäen Jennin sukulaisia. Yleisö elää esityksessä mahtavasti mukana, välillä jopa hysteerisesti. Esityksen ollessa lopuillaan satunnainen ohikulkija huudahtaa, “mitä täällä oikein tapahtuu?”. Täälläkin saamme kutsun tulla uudestaan ja mikä sen mukavampaa, koska tämä on ensimmäinen kerta Sodankylässä. Saatuamme tavarat pakattua suuntaamme mekin kahville ja munkille. Koska päivä on vasta aluillaan ja aikaa on niin suuntaamme tutustumaan kirkkoon. Käymme vielä pienellä kävelyllä hautausmaalla ja sen jälkeen suuntaammekin syömään paikalliseen ravintolaan. Ruoka on todella herkullista ja mietimme vaihtoehtoja loppupäivän osalta. Päätämme lähteä pikku hiljaa ajelemaan kohti Kolarin kirjastoa, jossa seuraavan yön viettäisimme. Ja eipä matkaa kulu kuin hetki kun poliisit pysäyttävät meidät puhallutettaviksi. Nollaa näyttää ja matka jatkuu. Seuraavat tunnit menevätkin univormuista puhuessa. Matkalla päätämme pysähtyä Kittilässä, jossa on markkinat. Huomaamme metrilakukojut ja suuntaamme oitis niihin. Mutta joko metrilakun reseptiä on radikaalisti muutettu tai sitten aika on kullannut makumuistot, mutta maku ei ole enää sama. Pettyneinä jatkamme matkaa Kolarin kirjastolle. Kirjojen ja elokuvien parissa pettymys unohtuu nopeasti. Yöunet jäävätkin tästä syystä vähäiseksi, koska kuinka voi nukkua jos on niin paljon virikkeitä ympärillä?

6.7.

Aamulla herättyämme sää on edelleen pilvinen. Puntaroimme vaihtoehtoja kasaammeko lasten impron pihalle vai sisälle. Taivumme lopulta sisäesitykseen. Paikalle saapuu jälleen myös tuttuja. Ei taida olla ollut vielä kertaakaan esitystä, jossa tuttuja ei olisi ollut. Esityspaikkana on Kolarin kunnan valtuustosali ja uskallamme väittää, että valtuustosalissa ei yleensä ole yhtä iloinen ja innostunut tunnelma. Saamme muun muassa kuulla lapselta yleisöstä, että jos on rikkonut jonkun ukkelin laivan, jonka on lainannut ilman lupaa niin auttaa, että antaa tälle kananmunan. Kannattaa kokeilla. Emme tosin kannusta ketään ottamaan luvatta kenenkään laivaa, mutta hätä ei lue lakia. Lounaan jälkeen pakkaamme auton ja peräkärryn ja jatkamme matkaa. Tällä kertaa on vuorossa Enontekiö, joka on jälleen kerran yksi uusi paikka Pensaalle. Matka sujuu mukavasti Lapin maisemia ihaillessa. Saavumme illalla majapaikkaamme, joka on varsin mukava ja tilava. Maisemat ikkunasta ovat varsin hienot, joki ja tunturi. Lähdemme kävelemään kauppaan ja lyhyellä matkalla sää vaihtuu nopeasti auringonpaisteesta rakeisiin ja vesisateeseen. Hyttysten ja muiden siivekkäiden hyönteisten paljous on myös valtava. Ne eivät myöskään kärsi minkäänlaisesta ujoudesta vaan röyhkeästi purevat niin paljasta kuin vaatteiden peittämääkin ihoa. Enontekiö vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta paikalta.

7.7.

Enontekiöllä meillä on varsin leppoisa aikataulu. Tiistai on vapaapäivä ja käytämme sen varsin rauhallisissa merkeissä. Käymme sopimassa luontokeskus Skierrissä seuraavan päivän työpajasta ja esityksestä. Tutustumme myös mahdollisiin vaihtoehtoihin, mitä tekisimme torstaina jolloin meillä olisi vapaapäivä. Enontekiöllä vaihtoehtoja on ja melonta vaikuttaa kiinnostavimmalta vaihtoehdolta. Sovimmekin, että torstaina suuntaamme joelle. Loppuilta sujuukin seuraavan päivän työpajaa suunnitellessa ja leppoisasti oleskellen. Olemme panneet merkille tällä kiertueella sen, että nukumme tosi paljon. Erilaisia vaihtoehtoja tähän syyksi on noussut seuraavia: sää;helle ja kylmä ja hämärä, vanhuus, unilääke ruuassa. Tietysti sekin voi vaikuttaa, että meitä on vain kolme, joten asioita, joita täytyy tehdä on enemmän kuin edellisillä kiertueilla.

8.7.

Aamiaisen jälkeen Jenni ja Mari suuntaavat Skierriin pitämään lasten teatterityöpajaa. Paikalla on kymmenkunta lasta. Alkujännityksen- ja jähmeyden jälkeen lapset intoutuvat ja työpaja sujuu varsin mukavasti. Lapset suuntaavat nuotiolle syömään eväitä ja me valmistaudumme lasten esitykseen. Kasaamme esityksen sisälle, jossa saamme olla rauhassa siivekkäiltä verenimijöiltä.(Vaikkakin itikoita on sisälläkin, koska Kati aiheuttaa hämmennystä huudahtaessaan lapselle kesken esityksen ”lyö ittees tähän” ja osoittaa poskeaan.)

Esitys on varsin hervoton. Työpajassa intoutuneet lapset ovat innokasta yleisöä. Kyseessä on myös kiertueemme viimeinen lasten impro eli Pensaan perinteessä ensi-ilta. Kysyttäessä aiheita ja sanoja huuto ”mie tiiän, mie tiiän” kuuluu moneen kertaan. Kun kerromme liioittelutarinaa niin lapset paljastavat vanhemmille, että ”ne opetti meitäkin valehtelemaan”. Lapset ovat muutenkin mainioita. Siinä vaiheessa kun tunneammatissa tunnetilaksi tulee moottoripyörä ei voi todeta kuin, että täällä on ymmärretty impron syvin olemus. Hillittömän esityksen jälkeen lähdemme syömään ja juhlistamaan ensi-iltaa. Tosin päästyämme majapaikkaamme meininki ei ole ehkä ihan niin kuin perinteisesti ensi-iltaa vietettäessä. Kerrottakoon, että huippuhetkiä lienee ollut se kun Katin käsi puutuu.

9.7.

Herättyämme olemme tyytyväisiä, että edellisillan juhlinta ei ollut sen hurjempaa. Innoissamme lähdemme kylälle ja kauppaan ostamaan eväitä melontaretkelle. Mutta taivaalle alkaa uhkaavasti kerääntyä tummia pilviä ja tuuli on välillä melko kovaa.

Käymme kanootin vuokraajan kanssa keskustelemassa onko turvallista lähteä ja lopulta päädymme, että lähdemme. Meille tuodaan rantaan kanootti ja kajakki. Kati ja Mari nousevat kanoottiin ja Jenni on päättänyt kokeilla kajakkia. Työpajasta tuttu Anni-Sofia laittaa tottuneesti kajakin lähtövalmiiksi. Tuulta uhmaten lähdemme joelle. Saamme ohjeet pysyä rannantuntumissa ja se sopii meille varsin mainiosti. Hetken melottuamme olemme todella tyytyväisiä siihen, että lähdimme. Maisemat ovat todella henkeäsalpaavat. Löydämme myös mainion nuotiopaikan ja pääsemme ensimmäistä kertaa ulkonuotion ääreen paistamaan makkaroita. Muutaman tunnin melonnan jälkeen pääsemme noutopaikallemme, josta meidät haetaan. Tyytyväisinä palaamme majapaikkaamme ja saunan lämmitykseen. Vapaapäivä on ollut varsin onnistunut.

10.7.

On taas tullut aika jatkaa matkaa. Lapista on vielä vanha tuttu eli Utsjoki käymättä. Ja Utsjoellehan mentäessä on helpoin tie Norjan kautta. Tiet ovat kapeita ja kuoppaisia ja välillä tuntuu jaksaako Jullikkamme tätä vierasta maaperää. Myös norjalaista suklaata maistaessa toteamme, että onpa hyvä, että vierailu Norjassa on lyhyt. Nimittäin suklaa maistuu Suomessa paljon paremmalta. Vihdoin pääsemme Utsjoelle ja koululle. Myös tänäkin vuona saamme uimahallin käyttöömme. Uni maistuukin varsin hyvälle uinnin päälle.

11.7.

Heräämme auringonpaisteeseen. Kesä on saapunut nyt myös Utsjoelle. Ajamme Lohiriehan tapahtumapaikoille ja kasaamme Maailmantalouden vanhalle tutulle niitylle. Kuulutusten mukana paikalle saapuu taas väkeä. Sodankylän tähänastinen yleisöennätys taitaa mennä rikki. Esitys saa jälleen hyvän vastaanoton ja ihmiset haluavat jutella kanssamme sen jälkeen.

Koska edessä on kaksi ajopäivää niin lähdemme varsin nopeasti tien päälle. Aurinko paistaa ja se houkuttelee myös porot pois metsistä. Näin ollen matkamme ei taitu ihan niin nopeasti kuin olimme ajatelleet. Poroilla ei tunnu olevan mihinkään kiire vaan tyytyväisinä ne töllistelevät tiellä autojonoista piittaamatta. Toisaalta hätäkös tässä meilläkään, seuraava esityshän on vasta Helsingissä muutaman päivän päässä. Kaikki autoilijat eivät selvästikään näin ajattele, hurjilta ohituksista ei nimittäin vältytä. Puolen yön jälkeen olemme viimein Oulussa ja Katin siskon ja tämän miehen luona. Pöytä notkuu herkuista ja emme myöskään pane pahaksemme saunaa. Yön tunnit kuluvat ja viimein on mentävä unten maille, onhan huomenna vielä ajo Helsinkiin.

12.7.

Jälleen pitkä ajopäivä edessä. Ja jälleen hulluja autoilijoita liikenteessä. Vaarallisilta ohituksilta ei tänäänkään vältytä. Kilometrit vähenevät ja viimein olemme turvallisesti kotona Helsingissä.

13.7.

Outoa olla yhtäkkiä kotona kesken kiertueen. Pyykkäämistä ja Saksan ja Puolan kiertueen järjestelyä. Pidämme myös treenit Ratsin kanssa. Viilauksia ja tarkennuksia. Noudamme myös Ramilta lainaksi saatavan suksiboksin, johon olisi tarkoitus lavastus saada. Hyvä, että on kaikenlaista hommaa, sillä kotona olo tuntuu varsin oudolta.

14.7.

On vuorossa esitykset Helsingissä. Tuntuu kummalliselta lähteä kotoa esitykseen. Esityspaikkamme on Kaisaniemen puistossa Kansallisteatterin takana. Kotiesitykset tuntuvat jännittävän aivan eri tavalla. Varsinkin siinä vaiheessa kun alkuun näyttää siltä, että paikalla on vain pensaslaisia ja heidän jälkikasvua. Tässä taitaa olla yksi syy, miksi tällä kiertueella on vain kolme. Mutta hienoa, että Pensaassa on kasvamassa selkeästi uusi sukupolvi. Tällä kiertueella tosin jokaisella esiintymispaikalla on törmätty tuttuihin. Kun on aika aloittaa esitys voimme iloisena todeta, että paikalle on saapunut myös muita kuin ”ei tuttuja”. Esitys toimii taas hyvin. Eiliset Ratsin kanssa tehdyt viilaukset ovat kirkastaneet taas esitystä. Sitten taas Jullikan pakkaus ja turinointia pensaslaisten kanssa.

15.7.

Toisen Helsinki esityksen aika. Tällä kertaa ei katsomo täyty tutuista niin kuin eilen. Muutamia tuttuja naamoja tosin näkyy, mutta voimme olla vain tyytyväisiä uusista katsojista. Mukava on saada Pensasta tunnetuksi myös täällä Helsingissä. Esityksen jälkeen pakkaamme suksiboksin valmiiksi huomista lähtöä varten. On myös aika sanoa kiitokset ja hyvästit Jullikalle, joka ei ulkomaan osuudelle pääse. No, pääsihän Jullikka sentään käymään Norjassa. Vielä on viimeisiä Saksan ja Puolan käsiohjelmien viilauksia, mutta sen jälkeen on hyvä käydä vielä terassilla nauttimassa auringosta ja kesäisestä Helsingistä ennen ulkomaan kiertuetta.

16.7.

Keskellä kiertuetta kotona käyminen on aina hiukan outoa, joten tuntuu helpottavalta päästä jälleen tien päälle. Kevytpakkaamisen ennätys on onnistunut kaikilta kolmelta ja tavaroiden määrä on pudonnut 1/3. Ehkä pakkaamisen jalon taidon voi joskus oppia! Matkaan lähdetään ilman pakottavia suunnitelmia. Nyt mennään vaiston varassa ja esiinnytään siellä missä hyvältä tuntuu. Vuosaaren satamassa jonossa laivaan, ruvetaan miettimään onkohan meillä kaikki paperit mukana, mitä autoa varten tarvii. No, menemme niin pitkälle kuin pääsemme. Finnmaid laivaan päästään ilman turhia kommervenkkejä, joten Puola here we come! Laiva itsessään on viihtyisän siisti ja hyteissä on tilaa, telkkarissa ehdoton suosikkimme on laivan oma video, jossa kerrotaan miten toimia hätätilanteissa. Animaation Mario Brossin halpaversio pyörii mitä vaarallisimmissa tilanteissa ja viittoja osoittelemalla pelastautuu tilanteesta kuin tilanteesta.

17.7.

Niemi herää ennen seiskaa yllättävän virkeänä. Ympärillä kuuluu Jennin ja Marin tuttu tuhina, hymyilyttää, viime yönä Marilla ja Jennillä oli taasen öinen keskusteluhetki. Jossain vaiheessa kiertuetta Niemi rupesi heräilemään siihen että tytöt juttelee öisin keskenään. Viime yönä oli taas sellainen keskustelu; puheesta ei saa selvää, mutta selkeästi puhutaan vuorotellen. Keskustelun aihe tuntuu olevan aina hauska ja siihen tarvitaan paljon elävöitystä käsillä. Varsinkin Jenni nousee myös istumaan välillä painottaakseen joitain lauseita. Kumpikaan ei muista näistä keskusteluista mitään aamulla. Niemi hiippailee aamiaiselle Berliinin Lonely Planet -kirja mukana. Kirjan selaaminen rupeaa kuitenkin pian ahdistamaan, koska tulee olo että pitäisi nähdä ja käydä joka paikassa. Parempi sulkea kirja, nauttia aamiaisesta ja katsella merta. Gdynian satamassa on karnevaalimeiniki! Autoletka käy kiertämässä esittelykierroksen jonkin kummallisen tullikopin näköisen rakennuksen edessä, jossa iloinen tullimies heiluttaa kaikille kättä ja ohjaa autoletkan takaisin sinne mistä tulikin. Yhdestä risteyksestä kuitenkin käännytään eri suuntaan ja päädytään ulos satamasta. Joten turhaan huolehdittiin mistään papereista, kukaan ei kysynyt mitään. Matka Berliiniin alkakoon. Ja sehän alkaa. Seuraa pitkää suoraa, jossa taajamat vaihtuu. Ohituskulttuuri on järjetöntä ja kaksikaistaisella tiellä on melkein puolet matkasta vähintään kolme autoa vierekkäin. Mitä huonompi ohituspaikka, sen todennäköisemmin ohitetaan! Saksan rajalla alkaa myös jumalaton ukkosmyrsky, joten suunnistaminen vaikeutuu aikalailla. Harhailemme Puolan puolella pienemmässä kylässä, kunnes pysähdymme kysymään neuvoa paikalliselta. Pysähdymme Klub Kinon eteen, baarin jossa näyttää olevan joku sisällä (tällä hetkellä sade on niin rankka että tuskin näkee mihinkään suuntaan eteensä ja ikkunat niin huurussa että ajo on hiukan arvaamisenkin varassa). Henkilökunta on mukavaa ja yritettyään kovasti neuvoa ilman englannin kielen taitoa, he päättävät lähteä omalla autolla näyttämään reitin. Ihanat puolalaiset! Meidät saatetaan turvallisesti oikealle tielle ja matkamme sateessa jatkuu. Rajanylitys tapahtuu todella kummitusmaisen autiossa tunnelmassa. Rajanylityspaikalla ei ole ketään, tie on mukulakiveä ja ukonilmakin vaan kovenee. Heti rajanylityksen jälkeen tie paranee hiukan, mutta tie täyttyy sammakoista sekä myrskyn heittämistä puunoksista tiellä. Katuvaloja ei ole missään, mutta kännykän valossa löydämme tien Berliiniin. Joskin matka tuntuu hiukan pitkältä, kun kilometrikyltit vaihtuvat meille ei niin myönteisesti. Ensin Berliiniin on 64 km, parin kilometrin kuluttua taas 68 km. Kilometrimäärät vaihuvat miten sattuu melkein Berliiniin saakka. Matkan kaikkia absurdeja vaiheita on vaikea kuvailla tässä, mutta niitä kyllä riitti! Perillä Berliinissä käymme hakemassa asuntomme avaimen, yövymme Pensaan entisen tuottajan Marian ja hänen kämppiksensä Bertramin lukaalissa. Avainten hakemisen jälkeen ryntäämme ennen mitään lähibaariimme hyvin ansaitulle oluille. Olut maistuu taivaalliselta ja seuraamme hilpeää miesporukkaa baarissa. He ovat tukevassa humalassa, heittävät tikkaa ja välillä kaikki riisuuvat itseltään paidan, sitten halailevat ja sitten taas pukevt päälleen. Tämä toistuu tasaisin väliajoin. Kaunista. Ja luulenpa, että tähän olisi voinut mielellään osallistua, mutta väsymyksestäköhän johtuen emme moiseen innostuneet.

18.7.

Vapaapäivä Berliinissä. What happens in Berlin, stays in Berlin.

19.7.

Esityspaikkojen kartoitus alkaa. Kiertelemme eri puistoissa paikallisten vinkkejä hyväksi käyttäen. Moni paikka tuntuu hyvältä. Erityisesti Mauerpark puistoalue joka sisältää myö ison kirppari-koju-myyntialueen vaikuttaa lupaavalta. Ihmisiä riittää ja tunnelma on hyvä. Myös Gölitzer Park vaikuttaa hyvältä. Jätämme asian hautumaan ja tutustumme lisää paikallisiin.

Illan aikana tapahtuu suraavaa: Seuraamme Open Air – karaokea (jonka kiistaton tähti on noin 6-vuotias poika, joka laulaa 400 ihmisen edessä ”…There is no easy way out baby…And I won´t back down, and I won´t back down… elävöittäen esitystään hienolla ilmakitaran soitolla!), suosimme oluthölkkää sateessa, käymme tiukkoja keskusteluja paikallisten kanssa Berliinin eri vaiheista, spekuloimme esiintymispaikkoja paikallisten kanssa, tutustumme supersankariin nimeltä ”Banana-Man”, istumme nuotiolla disco-pallon alla, tanssimme minimalistisesti, nauramme hotellin tuulikaapissa, juomme olutta huoltoasemalla… Loistosunnuntai, erityiskiitos Anabelalle!

20.7.

Paikkojen kartoitus jatkuu. Samoin saksankielisten repliikkien opettelu, onneksi saksa on sentään hiukan helpompaa kuin puola!! Joskin lunttilappujen kirjoittelu ja niiden sijoituspaikkojen miettiminen alkaa myös. Pahin vihollinen on sää. Täällä sataa vähän väliä, vaikea löytää paikkaa missä ihmiset viihtyisivät pitempään pihalla. Puistot putoaa laskuista sateen takia, koska säätiedotus lupaa sadetta tasaisesti jokaiselle päivälle. Opimme myös että puistoissa tapahtuu kyllä, mutta lähinnä vain viikonloppuisin. Ainoa paikka missä on aina ihmisiä on Alexanderplaz, joten siellä kai on sitten esitys vedettävä. Tilana se tuntuu vaan esitystä ajatellen todella isolta ja rauhattomalta, mutta sitähän ei tiedä ennen kuin kokeilee.

21.7.

Aamulla suuntaamme vielä Görlizer Parkkiin tarkastamaan ihmismäärätilanteen Se on edelleen pieni, sää enteilee jälleen sadetta. Paikan päälle ilmestyy Suomesta toivottu lisä Hannu Raatikainen. Ohjaajan läsnäolo rauhoittaa ja nopeuttaa päätöksentekoa. Alexanderplazille mennään ja sillä selvä. Porukalla suuntaamme asuinpaikkaamme, vaihdamme esiintymisvaatteet päälle, haemme lavasteet ja tarpeiston autolta, hyppäämme ratikkaan ja saavumme Alexanderplazille. Laitamme esiitymispaikan suihkulähteen vierelle, niin että katsojat pääsevät istumaan. Muutamien valmisteluiden jälkeen olemme valmiita aloittamaan. Päädymme keskusteluihin ohikulkevan miehen kanssa. Hän huomaa liitutaulullamme tekstin Mont Pelerin ja sanoo välittömästi että sehän on paikka, jossa uusliberalismi sai alkunsa. Asiantuntemusta löytyy, valitettavasti hän ei ehdi jäädä katsomaan showtamme.

Esityksen aikana tapahtuu: suurimman osan esityksestä lavalla on myös noin 3-vuotias lapsi, joka leikkii miten haluaa tarpeistolla. Ihmisiä katsomossa tulee ja menee, osa seuraa koko esityksen. Kaiken kaikkiaan rauhaton meiniki, mutta saksan kieli luonnistuu, esitys pysyy kasassa ja vedämme sen kunnialla läpi.

Esityksen jälkeen: Olemme oppineet ettei näytelmämme sovi pituutensa ja vaativuutensa takia näin hektiseen paikkaan ja tarvitsemme selkeästi katsomon rajaamaan esitystilaa ja rauhoittamaan esitystilannetta. Peruskatuteatteriksi esityksemme ei taivu.

Ilta sujuu spekuloidessa mitä pitäisi nyt tehdä ja tutustuessa jälleen uusiin mahtaviin paikkoihin. Lopulta päädymme ravintolaan, joka muistuttaa Huvikummun takapihaa puutarhakalusteineen ja puineen. Olemme vain omalla porukalla tällä kertaa, keskustelut sinkoilevat, naurua riittää ja olo on hyvä! Kaiken kaikkiaaan ollaan kuitenkin tyytyväisiä saksankieliseen ensi-esitykseemme, kippis sille!

22.7.

Aamulla mietimme josko kuitenkin vielä esittäisimme Saksan puolella toisenkin kerran jossain intiimimmässä puistossa. Ainainen sade kuitenkin muistuttaa realiteeteistä ja suuntaamme kohti Puolaa. Matka sujuu leppoisasti Ratsin tutkiessa erilaisten pelkotilojen ilmentymisiä automatkalla (saaden kuskina olevan Niemen pysymään hyvin hereillä.). Olemme jälleen valinneet pienemmät tiet ajoreitiksi ja maisemat ovat loistavat. Suurten puiden muodostamat kunniakujat teiden varsilla rauhoittavat mieltä, vaikka edelleen hullut ohittelijat ajelevat ympärillä. Pysähdymme myös syömään pieneen saksalaiseen ravintolaan pienessä kylässä ja ruoka on todella hyvää. Joskin ruokapaikan suosio on melkoinen, joten matkamme viivästyy aikalailla ja pimeys kerkeää jälleen laskeutua ennen kuin ehdimme Poznaniin perille. Kaupunkiin päästyämme etsimme suht edullisen hotellin. Kuorsaajat omaan huoneeseen, yrttiviinanapsut hotellin parvekenäkymän edessä ja nukkumaan.

23.-25.7.

Aamiaisen jälkeen Niemi soittaa paikalliselle Pawel Dretlaniewiczille, joka on ystävämme Reetan kautta lupautunut ottamaan meidät siipiensä suojaan, jos Poznaniin sattuisimme saapumaan. Tapaaminen sovitaan Citadella-puistoon, joka on mahdollinen myös esiitymispaikaksi. Kiertely puistossa osoittaa saman ilmiön kuin Berliinissäkin; ihmisiä liikkuu vähän kelin ollessa epävakaa. Jokapäiväiset sateet jatkuvat Puolankin puolella. Onneksi uusi tuttavuutemme Pawel osoittautuu haasteita rakastavaksi energiapakkaukseksi. Pian puhelin soi kuumana joka suuntaan Pawelin etsiessä meille parhaita paikkoja esiintyä. Seuraavat kaksi päivää kuluukin valittaessa esiintymispaikkaa, harjoiteltaessa puolan kieltä ja tutustuessa paikallisiin. Lopulta päädymme esiintymään kirkon edessä sunnuntaina 26.7. päivän toisen messun jälkeen. Miksi? Tietenkin juuri Poznanissa on yksi pappi, joka tykkää kulttuurista ja pyrkii totuttamaan seurakunnan jäseniä kulttuuriin ja avoimuuteen sekä samalla tuomaan ”ei kirkkoon” kuuluuvaa kansaa kirkon piiriin. Pappi Adam innostuu ryhmästämme kovin ja toivottaa ilomielin tervetulleeksi meidät esiintymään kirkon eteen (siinä on aiemminkin teatteria nähty, joten ihmiset ovat siihen jo tottuneet). Toivomamme katsomopenkit tullaan roudaamaan kirkosta esityksen ajaksi ulos, joten näin saamme rajattua näyttämön selkeästi. Adam lupaa myös mainostaa esitystämme kahdella suositulla radiokanavalla sekä kutsua lehdistöä paikalle, joten kaikki on hoidossa paremmin kuin hyvin. Ainakin meille pensaslaisille puolan kieli aiheuttaa päänvaivaa, etenkin Niemen sanastossa on pienellä väärinääntämisellä mahdollisuus muuttaa repliikin sisältö tahtomattaan joko seksiin tai väkivaltaan liittyväksi. Esimerkiksi repliikki ”Mooses, kymmenen käskyä” kahden kirjaimen väärin painatuksella muuttui lauseeksi ”Isäni kymmenen naintikäskyä”. Kaikki kolme tankkaamme sanastoa yötäpäivää Pawelin kärsivällisessä opastuksessa. Raatikainen myös harjoituttaa näytelmää pienin muutoksin tulevaa esityspaikkaa ajatellen.

Yöelämästä voi mainita sen verran, että jos Puolassa menet laulamaan karaokea, valitset miten tunnetun biisin tahansa, niin melodia tulee olemaan jotakin aivan muuta mitä odotat. Myöskin jokainen biisi on temmoltaan puolet hitaampi. Suosittelemme myös aloittamaan puolankielisellä laululla kuten karaokeveteraanit Niemi ja Bergius, suosittelemme myös lopetusbiisiksi ”Baila, baila” -kappaletta, joka vaikuttaa olevan kovin suosittu Puolassa. Jos taas karaoke loppuu kesken illan, anna karaokeisännälle 25 slotia, niin se jatkuu.

26.7.

Esityspäivän aamu alkaa jännittyneenä. Kielen vaikeus tuo painetta. Esitys tulee olemaan kiertueen viimeinen, joten Pensaan kielellä tänään on ensi-iltamme. Raatikainen saateltiin eilen takaisin Suomeen, mutta onneksi on puhelin ja yhteydenpito jatkuu tiiviinä. Välillä on raskasta lähteä kesken kiertueelta pois ja ikävä on molemminpuolista. Esityspaikalla tuuli osoittautuu suureksi ongelmaksi. Tuuli oli puuskissaan niin rajua, että on kierrettävä lähitienoot keräten hiekkaa sukkahousuihin, jotta karttateline saataisiin pysymään pystyssä esityksen ajan. Tilanne saadaan kuitenkin hallintaan. Päivän ensimmäisen messun jälkeen penkkien roudaus kirkosta käy sutjakkaasti.

Esitys sujuu ongelmitta ja menee paremmin kuin hyvin. Yleisö artikuloi näyttelijöiden mukana lähes jokaisen repliikin, joten suuri kiitos poznanilaisille lämpimästä vastaanotosta. Ensimmäistä kertaa esityksemme aikana nunna hakee lapsia kesken esityksen pyhäkouluun, jotka joutuivat pienen kiukuttelun jälkeen taipumaan ja poistumaan. Esityksen jälkeen ryhmämme saa paljon kiitosta ja kutsuja uusille vierailulle. Toivommekin lämpimästi palaavamme vielä takaisin Poznaniin! Esityksen jälkeen Adam siunaa automme ja suksiboksimme sekä kutsuu meidät vielä toimistoonsa, jossa kiittelee esityksestä, sujauttaa kaapunsa alta meille kirjekuoressa rahaa ja antaa puhelinnumeroita Gdanskiin turvaksi. Hiukan hämmentyneinä tästä kaikesta joukkomme suuntaa takaisin hostellille ja valmistautuu ensi-iltajuhliin ja ansaittuun kahden päivän lomaan.

27.-29.7.

Lomapäivät Gdanskissa vietämme kotoisassa laivahostellissa yöpyen, kaupunkiin tutustuen, syöden hyvin ja leväten.

30.7.

Perinteinen roudaaminen laivamatkan jälkeen ja opetteleminen normaaliin arkeen.