Päiväkirja 2007
Prologi
Terve! Täältä tullaan taas! Edessä neljä viikkoa Suomea ja viikko ulkomaata, vastassa vanhoja ja uusia tuttuja, maita ja mantuja, kilometrejä kilometrien jälkeen, huoltoasemia, rinkkoja, roudausta, Ruotsin armeijan maihareita. Kesää, teatteria ja tunnelmaa isolla kauhalla. Hyppääpä kyytiin mikäli mielit!
Teatteri Pensaan viides kesäkaravaani lähti liikkumaan kesäkuun 26.päivän aamuna klo 09.00. Tai no 09.20, mikä on saavutus, sillä yleiselle säädölle oli varattu aikaa puoli kymmeneen asti. Lähtö tapahtui siis etuajassa ja etunojassa, treenikauden ja kesäkuun pistokeikkailun jälkeen ankkurin irrottaminen kotosatamasta tuntui kaikille mieluisalta. Tämän kesän kattaus sisältää viime vuonna päivänvalon nähneen Vienan Karjalaiseen kansantarinaan pohjaavan teoksen Petollinen Renki, sekä iltama- ja improvisaatio-ohjelmiston. Lisäksi on tarkoitus haastatella ihmisiä, kysellä heidän tuntemuksiaan ja mietteitään kotipaikkakunnistaan ja muustakin maailmanmenosta. Tarkoituksena on kerätä mahdollista materiaalia tulevaisuudessa toteutettavaan produktioon.
Rosinanten perätila näytti suhteellisen autiolta aikaisempiin vuosiin verrattuna, jolloin mukana on kulkenut parhaimmillaan kolmen produktion kamppeet. Myös matkustamon puolella oli tilavan oloista, penkkipaikka kaikille ja rinkkaosastollakin väljyyttä. Kokoonpano lienee kaikkien aikojen pienin. Tien päällä on kahdeksan plus yksi pensaslaista, viimeksi mainittu ei vielä tänä kesänä pääse maisemia ihailemaan, mutta reissaa kuitenkin hänkin kuuloetäisyydellä, Mama Riionheimon masussa nimittäin. Muutaman vanhan konkarin jääminen ansaitulle välivuodelle aiheutti aluksi ”nyt jotain jäi” -tunnelman. Onneksi kuitenkin tällekin turneelle löytyi lähtijöitä, tuoreita ja vähemmän tuoreita. Kevään istuntojen ja harjoitussessioiden perusteella uskaltaa sanoa, että kelpo remmissä saa tämänkin kesänsä viettää. Eli ei kun kohti uusia seikkailuja.
Sade piiskasi bussin ikkunoita, mutta se onkin jo klisee; lähtöhetket ovat aina vetisiä. Mutta siitä viis, myrskyn jälkeen on poutasää, jeesusteippi on ratkaisu, eikä Rosinante ole sokerista. Ensimmäinen matka vei Hauhon Niskavuori-viikoille. Ilma ei muuttunut morsiameksi vaikka kuinka sitä toivoimme, avausesitys tulisi olemaan sisätiloissa, halusimme tai emme. Renki pystytettiin Hauho-talolle, ja yleisöksi saatiin mukavasti kaikenikäistä kansaa palvelutalon asukkaista pikkulapsiin. Esitys kulki, vaikka enkeli kakkosen matka katkesikin hetkeksi oikean siiven juututtua kiinni esirippuun
Esityksen jälkeen majoittauduimme Viitakiven opistoon, jossa alettiin hetimiten puuhata kokoon ensimmäistä yhteisateriaa. Erään jäsenen suurtalouskokin taidot havaittiin hieman hiomattomiksi. Siinä vaiheessa kun jokainen pensaslainen oli kylläisyyden ja ähkyn rajamaastossa, laskettiin uusia perunoita olevan jäljellä 106 kpl. Perunat tosiaan laskettiin, koska spekulaatio niiden määrästä kävi sen verran kuumana. Pienellä laskutoimituksella pystyttiin päättelemään, että perunoita keittänyt oli arvioinut kunkin syövän noin 25 perunaa. Vaikka taiteen tekeminen saa nälkäiseksi, arvio meni hieman yläkanttiin, opimme. Illan mittaan ihmiset ehtivät tutustua saunan lauteilla Viitakiven opiston Alexandertekniikka- kurssilaisiin, harjoitella iltamaohjelmiston stemmalauluja ja mitellä dominomestaruudesta.
27. kesäkuuta
Päivä kaksi. Paikat puts blank ja liikkeelle. Enonkoskelle ajon aikana käytiin mm. Hauho-Enonkoski Open Dominoturnaus. Kesän ykköspeli on löytynyt. Pelin hienouksista joudutaan tosin hieman joustamaan tärisevän bussin pöydällä pelattaessa.
Huumekuntoutuskeskus Terapiatehtaasta on tullut Pensaan vakiovierailukohde. Terapiatehtaan pihamaalla on esitetty niin Don Quijote kuin Kullervokin. Tänään oli vuorossa Petollinen Renki. Ja biljardipöydän raivaus pois esityksen tieltä. Luonto ei vieläkään ollut puolellamme, mutta onneksi me olemme sopeutuvaisia. Yksi puutarhaan johtava ovi pois saranoiltaan vain, ja esitys käyntiin. Tulipa todistetuksi, että rivitalon olohuoneessakin voi tehdä teatteria. Sade ei haitannut lain, ja katsojat istuivat mukavasti muhkeissa sohvissa. Esityksen jälkeen Kati ja Malla haastattelivat Terapiatehtaan työntekijää, Pensas muonitettiin, ja sitten matka jatkui kohti Kiteetä.
Kitee-talolla päivä alkoi hitaasti mutta varmasti. Ihmiset olivat osanneet mennä ihmisten ajoissa peteihinsä, mikä näemmä helpottaa kummasti aamuelämää. Osa porukasta oli jo edellisiltana kaivellut lenkkarinsa rinkasta, ja käytti niitä heti aamulla uudestaan.
Esityksen lähestyessä aloitettiin jälleen sataa – ei sada arvuuttelu. Taisipa joku ottaa suoran linjan ennustajallekin. Riskillä mentiin torille, me kun niin kovin mielellämme operoimme kesäiseen aikaan ulkotiloissa. Onni kääntyi ja suosi, vesi pysyi taivaassa. Hyvä onni jatkui, sillä optimistien joukkue voitti pienen mahdollista katsojalukua koskevan kinastelun. Koko katsomo ”jouduttiin” pystyttämään, eikä riittänytkään! Esitys oli reipas ja yleisö eloisaa. Saatiinpa vielä lahjaksi purkkitolkulla luomuhunajaa, joka onkin ollut kovassa käytössä.
Kiteeltä osteltiin kirpputoritavaraa ja kirjallisuutta, ja jahka joudettiin alettiin ajella kohti Leon kesäpaikkaa Simpeleellä. Kiertueilla syntyy aina nopeasti hokemia, hahmoja ja tapoja, jotka ovat joko legendaarisen hyviä tai luokattoman huonoja. Olipa asia kummin päin tahansa, kiertäjiä itsejään nämä hokemat, hahmot ja tavat jaksavat miltei loputtomasti huvittaa. Tämän vuoden ykköstavaksi tuli jostakin tyhjästä arpajaiset, jotka täytyy järjestää joka ikinen päivä. Etiketti menee niin, että joka päivä ennalta määräämätön henkilö ostaa jotakin arvottavaa. Kesken minkä tahansa toimen palkinnon ostanut voi aloittaa kappaleen, jonka lyriikat menevät ”On arvontalaulun aika, on arvontalaulun aika, on arvontalaulun aaaiiikaaa.” Toisten tulee välittömästi yhtyä lauluun. Jokaiselle on jaettu numero, ja onnetar nostaa muovipussista mölkkypölkyn, ja jos siinä on sinun numerosi, olet voittaja ja sinulle taputetaan. Voittoarvalla voi saada aivan mitä tahansa, voitettu on esimerkiksi huoltoaseman automaatista ostettu sexy- tekstillä varustettu rannekoru, hattara, kuukautiskipuja koskeva teos, Neon Kakkosen c-kasetti ja tietysti kaloritaulukkokirja ja katekismus.
29. kesäkuuta
Kiertueen ensimmäinen vapaapäivä vietettiin Simpeleellä, jossa saimme majoittua kahden yön verran sympaattisessa Tölkinmäki nimisessä talossa. Nautimme pitkistä aamu-unista- ja paloista, dominoturnauksista pirttipöydän ääressä, loikoilusta kirjat nenillä, vähintään kolmiäänisestä tangolaulannasta, tunnelmallisesta grilliruokailusta katoksen alla kaatosateessa ja lopulta lämpöisistä löylyistä. Tyttöjen mennessä saunomaan lauteilla oleskeli jo kuminen kalkkuna, suhteellisen brutaalin näköinen eläin, jonka yksi jos toinenkin on saanut tavata matkatavaroistaan, tyynynsä alta tai jostakin muusta epäolennaisesta paikasta. Vapaapäivän sykettä nostatti hetkeksi erääseen reiteen pyrkinyt punkki. Onneksi kuitenkin Malla oli juuri aikaisemmin päivällä tilannut kyliltä pihdit, joita pääsi tuoreeltaan testaamaan, ja niin tuli se luojanluoma tiensä päähän. Illan mittaan oli kuitenkin havaittavissa normaalia enemmän kutinantuntua ja omien raajojen tutkiskelua.
30. kesäkuuta
Päivä, jolloin onni oli vaihtelevaa. Yön aikana oli lintuparka lentänyt seinään tai lasiin ja siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Seuraavaksi Petri poistaessaan ikkunasta hyttyssuojaa kaatoi ikkunalaudalle aiemmin asettelemansa lasit, joista toinen meni pirstaleiksi ja siruja siivotessa tirskuikin sitten jo veri. Se, toivatko sirpaleet onnea, selviää tuonnempana. Simpeleen isäntäväki kyyditsi ystävällisesti Pensaan takaisin Rossulle, joka oli laiduntanut pari päivää pressu selässään M-Realin parkkipaikalla. Seuraava matkakohde oli Punkaharju. Eilisen lailla myös tämän päivän seikkailun aiheutti niin ikään pieni eläinmaailman edustaja. Muuan ampiainen kehtasi lentää bussiin ja asettui maailmanomistajan elkein tuulilasin tienoille pörräämään. Ryhmästä löytyy muutama persoona, joka omien sanojensa mukaan VIHAA näitä luontokappaleita. Pyynnöstä Petri Jäärni pisti tunkeilijan kylmäksi. Samainen nyrkin heilautus vain sattui tekemään komean railon myös Rosinanten kuskinpuoleiseen tuulilasiin. Railo kasvoi kasvamistaan ja kuskilla alkoi olla jo pieni kurkkiminen että sai fokuksen pysymään tiessä. Yksimielisesti totesimme, että kyseessä on turvallisuusriski, vaikkakin ensimmäinen kohtaamamme mieshenkilö huoltoaseman pihamaalla sanoi, että kyllä se talveen kestää. Samainen mies kuitenkin vihjasi myös Enonkoskella sijaitsevasta bussiromuttamosta, josta saattaisi löytyä ruutu 74 vuosimalliseen Scaniaan. Samaa paikkaa suositeltiin useammastakin osoitteesta, joten ei muuta kuin kädet kyynärpäitä myöten ristiin että teippaus kestäisi vielä muutaman tunnin. Meitä odotti nimittäin pari keikkaa Punkaharjulla ennen kuin Rossua päästäisiin parantelemaan. Ensimmäinen esitys oli taidekeskus Retretissä, tutuissa maisemissa. Sateen uhka leijui jälleen ilmassa, mutta jäi onneksi uhaksi. Katsomo täyttyi iloisista ihmisistä ja esityksen jälkeen Pensas sai kutsun esiintymään höyrylaivaan Savonlinnaan. Kyllä kiitos, tulemme varmasti! Retretin näyttelyssä käytiin ihailemassa mm. Eero Järnefeltin teoksia.
Retretissä tavattiin myös kaksi kesää reissussa mukana ollut tuottajamme Maria, joka oli tänä vuonna estynyt lähtemästä. Jälleennäkeminen oli iloista, mutta se, että Maria lähti Punkaharjulta muualle eikä mukaamme, oli surullista. Ensi kesänä sitten taas Maria!
Päivän toinen veto oli Kruununpuiston kuntoutuskeskuksen kauniilla järvimaisemalla takapihalla. Lavalla tuli suorastaan nostalginen olo, sillä yleisön joukosta kuului samanhenkistä kommentointia esityksen aikana, kuin ikimuistoisilla Karjalan keikoilla aikaisempina kesinä.
Esitysten jälkeen lähdettiin kiitämään kohti bussien hautausmaata. Ja kun se oli löytyi, se osoittautuikin todelliseksi elämyspuistoksi! Lähestulkoon silmänkantamattomiin bussivanhuksia ja vainajia, muutamia vielä eläviäkin yksilöitä joukossa. Varsinkin eräs kaunis vanha kauppa-auto herätti mielenkiintoa, mutta ei ole Rosinantea voittanutta. Ja sitä paitsi nuorempaan vaihtaminen olisi sikamainen teko, joten sitä ei kukaan puolta ajatusta enempää edes ajatellut. Kohtalon ja johdatuksen olemassaolon todisti se, että täältä merkillisestä paikasta tosiaan löytyi yksi kappale juuri sopivan kokoista etuikkunaa! Sellaisia ei ihan jokaisella oksalla näin vanhaan bussiin kasva. Ikkuna kiinnittyi mestari-kisälli meiningein. Muutamat uutterat pensaslaiset putsasivat vanhat tiivisteet ja muut ryönät, ja kiinnittivät ehjän ja komean lasin Vesan ja Pertin ammattitaitoisella avulla ja opastuksella. Operaatio otti juuri sen aikaa, että siinä ehdittiin läpi käydä elämänmenoa useammaltakin kantilta. Muutaman tunnin kuluttua kaikki oli kunnossa ja Pensas kiitti auliisti ensiluokkaisesta palvelusta. Kiitollisia saimme olla myös siitä, että satuimme olemaan juuri tässä Suomen kolkassa kun lasi meni mäsäksi. Maailmassa on tarkoitus! Kiitos Savon keskuspurkaamo!
Vaiheikkaan päivän lopuksi; Juankoski here we come! Tuntitolkulla myöhässä tosin , mutta vastaanotto oli ymmärtäväinen. Emäntämme Erika Suominen päästi meidät asumaan seuraintalolle. Seuraavan vuorokauden ajan kotimme oli paikallisen teatterin lavasteissa. Arvontalaulu raikasi ja neljä onnellista voitti sänkypaikan. Vanhasta rakennuksesta löytyi juuri sen verran kerroksia ja komeroita ja sokkeloita, että niihin oli helppo piiloutua ja säikäytellä toisia puoliksi hengiltä.
1. heinäkuuta
Juicen torilla, herran itsensä näköispatsaan valvovan katseen alla tempaistiin tämän sunnuntain renki. Väkeä saapui sopivasti ja esitys kulki kulkuaan. Emäntämme Erika arvioi tilanteen aivan oikein; Pensas tarvitsee vitamiineja! Erika lahjoitti meille monta pussillista hedelmiä, ja niistä pilkkoivat sitten Leo ja Petri komean salaatin jolla juhlistui kiertueen ensimmäinen pyhäpäivä. Malla ja Kati viettivät vielä antoisan haastatteluhetken Erikan kanssa. Sunnuntain puolella autoiltiin aurinkoisessa illassa Suomussalmelle, jossa ei ollut lainkaan synkkää vaan aivan valoista, vaikka oli jo myöhäistä ennen kuin sinne asti ehdittiin. Pienen paikalliskatsauksen jälkeen pensaslaiset löysivät taas melko pian peteihinsä. Poikkeuksena aikaisempiin kiertueisiin tällä kiertueella tunnutaan arvostavan lepoa. Ei paha, ei paha.
2. heinäkuuta
Aamulla matkustajakoti Kuusamon Kuutamokeikkojen keittiössä tuoksui kahvi, puuro ja paahdettu leipä. Kaikki tämä oli valmiiksi laitettuna, meidän ainoa tehtävämme oli nousta sängystä. Luksusta!
Pikapikaa ennen aamun esitystä kerittiin tehdä löytöjä tekstiilitavaratalo Määräsen poistomyynnissä. Mukaan lähti ainakin vanha kunnon verryttelytakki. Esitys nousi kylpylähotelli Kiannon Kuohujen pihamaalle, ja iloksemme huomasimme että suomussalmelaiset olivat tulleet porukalla paikalle. Petri levitti ilmaisen teatteriesityksen ilosanomaa megafonin avustuksella viereisellä markkinatorilla ja tuloksena oli kesän katsojaennätys. Vastaanotto oli riemastuttava, ja lavalla olijoilla kertakaikkisen mukavaa.
Seuraavaksi meitä odotettiin Kuhmossa ja tarkemmin ottaen Kalevalakylässä, jossa olemme aikaisemmin vierailleet Kullervon ja Petollisen Rengin kanssa. Kalevala-teemainen elämyskylä on omistajavaihdoksen myötä ottanut nimekseen Kalevala Spirit. Uudella omistuksella on eittämättä näkyvä hengenluominen käynnissä. Paikkaa halutaan laajempaan tietoisuuteen myös Suomessa, aikaisemmin kun valtaosa vierailijoista on kuulemma tullut muilta mailta vierahilta.
Näytelmämme näyteltiin tänään noin 150:lle ihmiselle ja muutamalle kymmenelle heinäpäiselle nukelle, jotka olivat tilataiteen nimissä istutettuina Kalevala Spiritin nousevaan katsomoon. Kohtausvaihdoissa yleisurheilutaustasta olisi ollut etua. Lavan sivulta toiselle oli melkein sata metriä matkaa, eikä välillä aikaakaan paljoa viittätoista sekuntia enempää. Esimerkiksi Petrin kyläläismummo teki ikäisekseen aika lennokkaan entreen.
Pensas majoitettiin mukaviin pikkumökkeihin Kalevalan leirintään (mökkijako luonnollisesti arvontalaulun avulla), ja sitten meitä alettiinkin kestitä Pohjolantalolla niin, että hitaampaa olisi voinut heikottaa. Pöytään kannettiin yhtä ja toista, oli Joukahaisen kirousta , omista lakkasiirapeista ja kuusenkerkistä johdettuja juomia, muurinpohjalettuja ja vaikka mitä herkkua. Paikka hakee juurevaa ja maanläheistä tunnelmaa. Meitä pidettiin hyvin ja kohdeltiin vieraanvaraisesti. Mittavan murkinoinnin jälkeen ilta jatkui saunaan-uimaan-saunaan kierteellä ja tulehen ja järvenselälle tuijottelulla.
3. heinäkuuta
Aamupäivällä Pensasta kierrätettiin Kalevala Spiritin puistossa, jossa olikin monenmoista. Jokaiselle jaettiin huolikivi, joka heitettiin heti kättelyssä jokeen. Polun varrella mm. heiteltiin hevosenkenkää, nähtiin seppä takomassa käytetyille teepusseille tarkoitettua telinettä, kiivettiin kukkulalle Sampoa ihmettelemään ja päädyttiin lopulta Väinölä-nimiseen tupaan, josta löytyi putiikkeja ja Kalevalan henki tiivistettynä lukuisiin tuotteisiin ja myyntiartikkeleihin.
Mölkky on kuningaslaji! Pölkkyjä tähtäiltiin sekä ennen että jälkeen esityksen, ja taiteilijanimet olivat toinen toistaan kilpailuhenkisemmät. Ottelussa nähtiin mm. Tuska, Burana, Tornado, Mortal Pain, Kuolema, Pahuus, Bonanza, Saha, Moottorisaha jne. Ärsyttävän paljon voittokaatoja teki nimimerkki Kaivuri, eikä kanssakilpailijoiden lopulta vaatima nimenmuutoskaan auttanut asiaa. Pekoni oli Kaivurin veroinen kilpailija, joskin vähän huonompikäytöksinen.
Iltasella esityksen jälkeen jatkettiin pelien parissa, mm. testattiin sulkapalloa elävän verkon kanssa, joka sai napata pallon ja juosta sen kanssa karkuun, yllättävän hyvä liikuntamuoto ainakin mäkisessä maastossa. Kuhmon huikeasta luonnosta ehdittiin myös nauttia. Pienempi joukkio kahlasi saunalenkikseen läheiselle saarelle, jossa samottiin läpi luontopolku, joka sisälsi pehmeitä hiekkarantoja ja metsäisiä polunpätkiä. Lopun iltaa Pensas jälleen kylpi ja saunoi, ja järjesti vielä myöhäisiltaisen neuvonpidon koskien tulevaa Latvian matkaa, joka jo kaikkien mieliä kutkuttelee…
4. heinäkuuta
Aamuina, joina ei ole välitöntä etenemisen pakkoa, kahvikuppien ja puurolautasten ääressä on nautinnollista jumittaa. Irkun mökissä vietetystä aamuhetkestä tuli tänään pitkä ja keskusteleva. Irkku on Petrin kiertueella, tarkemmin sanottuna juuri Kuhmossa syntynyt hahmo. Syntymiseen riitti se, että arpa osoitti Petrille mökin nimeltä Irkku. Irkku on dublinilainen, erittäin positiivinen kaveri, joka tykkää Bonosta. Irkun elämänasenne kiteytyy sanoihin yes yes, very nice, very nice ja Pensaan matkassa Irkku on because he is looking for adventures. Keskiviikko oli puoliksi vapaapäivä. Esityksetön, mutta iltamaohjelmaa meidän kyllä piti harjoitteleman. Mutta ensiksi Paltamoon! Ilmassa oli jopa luokkakokouksen tuntua, kun 2000-2004 vuosimalliset stadialaiset halailivat Kemppaisen Tuomon mummon kartanon pihamaalla. Kiertuekokoonpanosta löytyy neljä saman vuosikurssin kasvattia, ja paikalle oli saapunut myös Kilkun Elina, joka sattui olemaan Kajaanissa työreissussa. Jälleennäkeminen oli lämpöisä. Tuomo ja Airi olivat lupautuneet huolehtimaan Pensaasta kahden päivän ajan, ja totta totisesti teki isäntäpari olomme kotoisaksi heti alusta pitäen!Kahden päivän loman aikana ehdittiin vaikka mitä. Keskiviikkona nautittiin lauluillasta Kajaanin Generaattorilla, jonne E. Kilkku oli ohjannut hienon esityksen ”Nainen on rakkauden höyläpenkki.” Tuomo lähti mukaamme ja sai heti bussinpenkkiin päästyään matkanjohtajan pestin ja megafonin käteensä. Niin tulivat Paltamon maisemat tutuiksi. Esityksen jälkeen saunottiin, uitiin ja istuttiin tulilla aamuyöhön saakka.
5. heinäkuuta
Seuraavana päivänä pelattiin tuntikaupalla kaikkea pelattavissa olevaa kirkonrotasta lentopalloon. Tuomon mummon tilukset, ihana vanha maalaistalo ja isot pehmeät nurmet suorastaan vaativat sitä! Pelien väleissä maltettiin sentään hetkeksi keskittyä harjoittelemaan iltamalauluja ja improvisaatiotakin. Ja sitten taas saunaan, uimaan, saunaan, uimaan. Airi opetti naistensaunassa kauniita moniäänisiä negrospirituaaleja, jotka olivat sen verran tarttuvia, että nykyään myös saunassa olemattomat osaavat ne ulkoa.
6. heinäkuuta
Perjantaina Pensaan täytyi alkaa keräillä itseään ja kamppeitaan. Seuraava päämäärä, Nurmeksen Obotta odotti. Olo oli virkistynyt ja onnellinen; kyllä on mukavaa olla mukavien ihmisten kanssa! Kiitos Tuomo ja Airi! Obotta oli tilannut Pensaalta improvisaatioesityksen tänäkin vuonna, ja mikäpä siinä, tässä oluttuvassa on aina ollut tunnelma ja palvelu kohdillaan. Obotan Peten, jonka kanssa Kati hoiteli keikan järjestelyt, kommentit puhelimessa ENNEN esitystä olivat kannustavat: ” Kiitos hyvästä keikasta, tulkaa ensi vuonna uudestaan!” Lähtöasetelmat ja asenteet meitä kohtaan olivat sen verran kivat, että kivaa oli myös hypätä lauteille. Lavalla nähtiijn mm. tunteellinen sähkömies työssään, kaksi Tshekin edustajaa kisaamassa vessassa käymisen mm-kullasta, käännösrunoutta, modernia tanssia hääalttarilla ym. lennokasta. Keikan jälkeen tunnelma oli katossa ja Obotan vieraanvaraisuus tuntuvaa.
7. heinäkuuta
Ne neljä meistä, ketkä yöpyivät bussin vuodeosastolla raottivat aamulla silmiään sen verran, että huomasivat bussin liikkuvan eteenpäin. Leo ajoi meitä kohti Sonkajärven eukonkantokilpailuja. Vettä tippui taivaan täydeltä, ja tämä tarkoitti sitä, että improjaoston piti vetää kolme setillistä improvisaatiota urheiluhallissa, jossa markkinakansa kävi tankkaamassa ruokaa. Etäisyyttä lavalta yleisöön oli noin 50 metriä, ja siinä oli noin 50 metriä liikaa lajille, jossa on tapana olla lähinnä yleisön keskellä tai ainakin hyvin paljon sitä lähempänä. Improvisaatio perustuu kontaktiin, eli yleisön antamiin aiheisiin, ehdotuksiin ja otsikoihin. Jos sitä ei synny, tulee vaikeaa. Vielä kun hallissa kaikui ja kumisi niin, ettei lavalla kuullut metrin päässä olevaa, tuli tilanteesta jos ei nyt vaikea, niin ainakin haastava. Mutta harva asia on mahdoton, ja niin vaan syntyi eräänlaisia klassikoita tältäkin keikalta. Eukonkantotango, jonka kertosäe meni näin: ” Hyppää eukko selkään, nyt en mä pelkää.” , soi huulillamme vielä pitkään. ”Harvoin kuulee tällaista ”- yleisökommenttikin annettiin hymyillen, joten ei ollut turha reissu tämäkään. Jenni ja Leo oli ilmoitettu myös itse eukonkantokilpailuun, ja Paltamon harjoitusleirillä Leo juoksikin pari testijuoksua Jenni selässään, Petrin tiukassa valmennuksessa. Ikävä kilpailusää ja vesiesteen näkeminen kuitenkin aiheuttivat sen, että Pensaalta ei tänä vuonna ollut edustusta kisoissa. Katsomossa kuitenkin poikettiin, ja olihan se melkoista. Viro voitti, onnea heille. Majapaikassamme Perinnetorpassa ilta kului loikoillen ja nukahdellen. Tietenkin ehdittiin myös syödä hyvin, niin kuin meillä on tapana. Katin keittiö tarjosi tortilloja, ja radiossa soi runonlausuntaohjelma, josta otimme välittömästi virikkeitä, totta kai. Myöhemmin Jenni opetti upean Bombo-nimisen seurapelin, jossa mitellään esim. siitä, kuka keksii nopeiten H-kirjaimella alkavan fiktiohahmon, näytelmän, ruokalajin, bändin, tmv. Väsynyt ja kikatteleva Pensas pääsi tai joutui vielä yömyöhään Leon järjestämälle mielikuvamatkalle, jossa toukasta kuoriutui perhonen, ihminen kasvoi sipulin lailla ylös mullasta ym. eheyttävää. Mielikuvamatkanjohtaja puhuu ranskalaisittain lauseiden loppuja nostaen ja aiheuttaa vatsakrampit meille, ketkä olemme ammattimme puolesta mielikuvamatkustelleet paljon.
8. heinäkuuta
Sunnuntai-aamu alkoi iltamien läpimenolla. Iltapäivällä olisi ensi-esitys vanhainkoti Tuulikanteleessa. Reenien jälkeen jälleen roudaus, joka hoituu jo melkein kivuttomasti ja rutiininomaisesti. Meidän tahdottiin jälleen esiintyvän hallissa, vaikka ilma ei ollut vielä sateinen vaan korkeintaan sadetta enteilevä. Mutta sillä mennään mitä annetaan, ja niin kävi, että ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi. Halliin pamahti satapäin yleisöä seuraamaan eukon- ja enkelinkantoa a la Pensas. Hip hurraa Sonkajärvi! Heti Petollisen Rengin jälkeen paineltiin tukka putkella Tuulikanteleeseen, jossa talon asukkeja jo auteltiinkin kohti juhlasalia. Pensastytöillä oli hameet ja pojilla puvunhousut ja hatut, Pensaan värimaailmalle uskollisesti ruskeat tietenkin. Että niin vaan saatiin itsellemme taiottua pyhäpäiväinen look rähjäisestä ja loputtomien sadekelien takia hyvin nihkeästä bussista käsin! Iltamissa laulettiin tangoa, valssia ja kansanlaulua, tarinoitiin, nähtiin hölmöläisiä puuronkeittohommissa sekä ilkeämielinen klovni Benjamin Kuha, useaankin otteeseen. Iltapäiväinen tuokio Tuulikanteleessa tuntui mukavalta, varsinkin kun saimme kuulla, että viime kesän esityksestä eli Petollisesta Rengistä oltiin keskusteltu vielä edellisviikollakin. Sunnuntai-iltana Pensas jakaantui kolmeen osaan. Pojat ottivat bussin Kuopioon, tytöt Nivalaan ja Riionheimot siihen välille. Kyseessä ei ollut bändin hajoaminen, vaan runsaan kahden päivän vapaat, joiden aikana ne, keillä oli lähimpiä lähellä, läksivät heitä tapaamaan. Päiväkirjan pitäjä päätyi Nivalaan Katin äidin kotiin suoraan gourmet-illalliselle, puusaunaan ja telkkarin eteen katsomaan romanttista komediaa.
9. heinäkuuta
Nivalan korkeuksilla nukuttiin pitkään puhalletussa ilmasängyssä, käytiin kahvilassa Kalajoki-lehden haastattelussa ja puuhattiin kirjastossa kuntoon internettiä vaativat asiat. Illalla päästiin itse teatterin penkeille, kun Nivalan nuorisoseura esitti antaumuksella Paavo Ruotsalaisen nuoruudesta kertovan näytelmän Hunajan Pisara. Esityksen jälkeen istuttiin verryttelypuvuissa Toyotaan ja suhattiin pitkin Nivalaa lentopallokenttää etsien. Sitä ei löytynyt, mutta potkupallokenttä kylläkin, ja kahden maalin väliin virittyi helposti naru verkon paikkaa osoittamaan. Sitten pelattiin hämärän tuloon asti voimalla neljän naisen. Hiki virtasi ja jälkikäteen kaksi neljästä tarvitsi ice power- kylmägeeliä, mutta oli se sen arvoista.
10. heinäkuuta
Tiistai aloitettiin bussia puunaamalla. Kahden viikon elämänjäljet kun alkoivat jo näkyä. Kaikki pihalle – taktiikka on hyväksi havaittu männä vuosina, joten sillä mentiin nytkin. Aluksi näky on aina lohduton, mutta muutaman tunnin uurastuksen jälkeen näkyy jo valoa tunnelin päässä, ja loppujen lopuksi koko touhu on hyvinkin palkitsevaa. Tolutettu ja raikas bussi on elämys! Taputtelimme itseämme olille, hyvin tehty, nyt on muidenkin kiva palata lomilta.
Siirryimme asumaan retkeilymajaan eli ammattiopiston asuntolaan. Myöhemmin vetäydyttiin jälleen kirjaston uumeniin, ja illan mölkkymatsissa Emma todettiin vasenkätiseksi, sillä nimimerkki ”Pulla” voitti vasurilla oikeilla käsillä pelanneet ”Ähkyn” ja ”Haban”.
11. heinäkuuta
Loppuremmi teki comebackin, ja Pensas oli näin ollen koossa taas. Nivalan torilla näyteltiin keskiviikkona sekä Renki että improvisaatiota aiheesta Nivala 140 vuotta, jossa kuultiin mm. vaihtoehtoinen Nivala-historiikki, nähtiin ote kaupunginjohtajan työpäivästä sekä tehtiin tango kaupungin omalle jääkiekkojoukkueelle Nivala Cowboysille. Molempia esityksiä seurasi torillinen iloisia nivalalaisia, ja aika iloisia tuli niin ikään esityksistäkin.
12. heinäkuuta
Kokkolaan! Luokkakaveri Kirsi Karvonen & perhe vastaanotti Pensaan Ykspihlajassa sijaitsevaan taloonsa. Pian parivuotias Akseli katseli silmät pyöreinä, kuinka koti täyttyi pensaslaisista, mutta ei enää hetken kuluttua ollut moksiskaan vaan alkoi kunnon isäntämiehen tavoin viihdyttää vieraita. Jotkut lähtivät kylille asioimaan ja jotkut jäivät seurustelemaan talonväen kanssa, viime näkemisestä kun oli vierähtänyt tovi. Iltapäivä sujui leppoisasti, ja illan tullen nousi esitys vanhan tutun torilaivan terassille. Toisella laidalla toria Mikko Alatalo sai juuri sopivasti lämmiteltyä yleisön Petollista Renkiä varten. ”Mä maalaispoika oon”- jälkeen ihmiset vaihtoivat luontevasti torin puolta, ja siitä alkoi starina, erään rengin toimista.
Illalla Ykspihlajassa viriteltiin lentopalloverkko pihlajan ja koivun väliin ja pelatiin kuin viimeistä päivää. Sitten vielä saunaa ja mukavaa yhdessäoloa, ja taas tuli kiitollisuuden olotila. Tällaisten ihmisten kanssa saa olla ja tällaista työtä tehdä, ei keksi mitään valittamista.
13. heinäkuuta
Pahaenteinen päivänmäärä, mutta aamu alkoi silti lupaavasti. Vaikka illalla ei malttanut mennä nukkumaan ja yö jäi näin ollen lyhyeksi, istuivat kaikki pensaslaiset ennen seitsemää virkeinä aamukahvipöydässä puhumassa huonoja juttuja; päivästä voisi tulla vaikka kuinka hyvä! Aamuaurinkoinen ajo pohjanmaan lakeuksilla aiheutti yhdelle kotiseututunnelman ja monille muille unetusta. Renki laitettiin kokoon Seinäjoen torin suihkulähteen tietämille, ja aikaisesta ajankohdasta huolimatta silmät saatiin auki ja esitys kulkemaan pirteästi. Ennen kuin matka jatkui, ehdittiin jutella Ilkka-lehden kanssa, laulaa videokameralle onnittelulaulu Anun äidille, ja tietysti torikahvitella.
Seinäjoelta Pensas lähti kohti tämän kesän pohjoisinta kohdettaan, Iitä. Ruokapysähdys tehtiin Kaustisella, festarialueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa ravintola Pelimannissa. Ja kappas, sieltähän löytyi iso liuta kansanmusiikki orientoituneita tuttavia, jotka olivat joko soittohommissa tai muuten vaan mestoilla. Kokkolan isäntämme Akukin kerittiin vielä Pelimannin terassilla tavata. Seurustelutuokion jälkeen oli lähdettävä, vaikka festarihumukin olisi houkutellut, pitkästä aikaa kun oli melkein helteinen päiväkin…
On the road again, lauloi Leo parkkipaikalla ja käynnisti bussin. Parin kilometrin päässä, ylämäessä, Rosinante yskähti muutaman kerran ja vaikeni sitten kokonaan. Samalla hetkellä sama taivas, jolta aurinko oli porottanut koko päivän, muuttui mustaksi ja sieltä alkoi sataa kaatamalla. Tunnelmanvaihdos oli vähintäänkin absurdi, leppoisa kesäpäivä muuttui kaaokseksi muutamissa minuuteissa. Ei kun varoituskolmiota kaivamaan jostakin bussin uumenista, ja sitten kaikki ketkä taisivat ryhtyivät tilannetta kartoittamaan, ja kaikki ketkä eivät, yrittivät olla mahdollisimman hiljaa ja pois tieltä. Seurasi yleistä hämminkiä, juoksevia ihmisiä, puhelinsoittoja eri tahoille. Sitten nousi moottorinkansi ja hetken tilannetta arvioituaan Janne Riionheimo havaitsi jonkinlaisen poikkeuman, irrallisen oloisen ja johdon näköisen. Muina Nikke Knakkerttoneina hän teki muutaman nopean päätelmän ja kyllä, kaasuvaijeri se oli, eikä mikä tahansa kaasuvaijeri, vaan sellainen, jonka kiinnityssysteemi loksautti auki kaikkien niiden leuat, jotka tiesivät mikä kaasuvaijeri on. Kun vika oli paikallistettu, iski kuskiyhdistys likaa pelkäämättömästi kouransa moottoriin ja loi jonkinlaisen uuden kiinnitysmallin. Hetken kuluttua bussi jyrähti käyntiin, ja Hannu Raatikainen, joka seurasi draamaa kuunnelmamuotoisena puhelinyhteyden päässä, sai kuulla raikuvat aplodit. Tilanne oli ohi, hinausauto pystyttiin perumaan ja ihmiset hengittivät jälleen. Kun kolmio oli haettu tien poskesta ja viimeinen läpimärkä pensaslainen bussin sisäpuolella, aurinko alkoikin jo pilkistää pilvien raosta. On the road again kappale julistettiin pannaan. Loppumatka sujui huolitta, Iihin köröteltiin tuntikaupalla, rennonletkeissä tunnelmissa. Iissä, tarkemmin sanottuna Kuivaniemessä meitä odotti kahden päivän työrupeama Kuivaniemen Pitäjämarkkinoilla. Perjantai-iltana markkinoita vasta pystyteltiin, ja me pystytimme leirimme kahteen koululuokkaan markkina-alueen laidalle. Aikainen aamu ja vaiherikas päivä alkoivat painaa, ja silloin kaikki pienetkin asiat alkavat tuntua isoilta, niin kuin vaikka se, ettemme saaneet majoitukseen avainta, vaan jonkun piti aina jäädä passiin. Aina äänekäs Pensas oli hiljainen ja väsynyt. Oli parempi laittaa tämä päivä pakettiin. Jotkut jaksoivat vielä piristyä ja katsoa kiertueen varrella otetut kuvat läpi, joten nukkumaan mennessä ei enää ollutkaan allapäistä, vaan tuttu puheensorina ja nauru täyttivät matalan majamme.
14. heinäkuuta
Aamusella saapui Ratsi reppu selässään Teatteri Pensasta tervehtimään. Hyvä että saapui, läsnäolonsa, edes hetkellinen, on olennainen osa kiertuetunnelmaa. Päivä oli täynnä tohinaa. Starttasimme Rengillä, joka markkinaympäristössä oli aika lailla kotonaan. Renkiä seurasi breikki, jonka aikana lauluharjoituksia, sitten improvisaatioshow, joka upposi mukavasti rennolle markkinakansalle ja sai myös todella interaktiivisia piirteitä. Jennin ja Anun laulaessa Kuivaniemen munkkipossusta kertovaa tangoa, viereisen kojun myyjä toi tikun nokassa lavalle vastapaistetun munkin.
Kun varsinainen työ oli ohi, aloitettiin treenaaminen. Ratsi tarkenteli ja korjaili Petollista Renkiä, ja sitten oli vielä otettava iltamaohjelmisto työn alle. Sopiva lopetuslaulu aiheutti päänvaivaa ja muutamia kokeiltiin ja lässyiksi todettiin. ”Linja-autossa on tunnelmaa?” , kysyi Petri, ja se oli siinä. Mikäs sen enempää meille sopiva kipale. Sitä sitten vielä viimeisillä voimilla opettelemaan, kunnes ihmiset olivat niin naatteja, että työt oli tältä päivältä lopetettava.
Ei ole kiertuetta ilman bussijameja! Tänä vuonna ne antoivat odotuttaa itseään, mutta kunniavieraan takia ne vihdoin saatiin aikaiseksi. Klassikoiden kuten Tilu lii ja Kaustisen matkahuolto lisäksi jamiteltiin myös aivan uudella materiaalilla. Kasettimankalta soi Eviva Espania, ja kuusi ihmistä soitti rytmimunaa mukana. Tunnelma oli hyvin etelä-eurooppalainen. Illan mittaan käytiin myös Kuivaniemen Kievarissa markkinatansseissa, ja Raatikainen vanhana Åke Blomqvistin oppilaana opetti osaamattomille fox strotin askelluksen.
15. heinäkuuta
Kuivaniemen markkinoilla osa kaksi. Sunnuntain setti oli sama kuin lauantain, Rengillä aloitettiin ja improvisoiden jatkettiin. Saatiin aurinkoa, yleisöä ja kiitosta.
Mukava oli käydä, mutta mukava oli lähteäkin. Kun on kiertuerytmiin päässyt, kaksi päivää alkaa olla maksimiaika, jonka jaksaa olla paikallaan. Sitten mielii taas tien päälle. Onneksi sunnuntaina tietä riitti taitettavaksi yli neljä sataa kilometriä. Sade alkoi piiskata tuulilasia aika pian matkaan lähdettyämme, ja sai aikaan unenomaisen ja raukean tunnelman. Ihmiset olivat rauhallisia ja omissa oloissaan, kuka kirjansa kanssa, kuka uniensa. Levollinen kahdeksantuntinen, tunnit ja kilometrit kuluivat nekin itsestään. Perillä, Katajamäen ekoyhteisössä odotti huolella lämmitetty savusauna ja vanha tuttu, ystävällinen ilmapiiri. Pitkän kylpemisen jälkeen pensaslaisten uni oli hyvää ja syvää.
16. heinäkuuta
Vapaapäivä Vilppulassa. Kiitokseksi yösijasta kannettiin ja järjesteltiin porukalla iso halkopino eri osoitteisiin. Pinossa asuneet sisiliskot ja rupisammakot eivät ehkä olleet niin mielissään touhustamme. Työn jälkeen Kaitsu vei halukkaat Katajamäen kiertokävelylle, ja vaikka osa meistä on vieraillut Elämänmäellä säännöllisesti vuodesta 2002, on silti aina yhtä mukavaa kuunnella kun Katajamäkiset kertovat paikan erikoislaatuisesta historiasta ( Elämänmäellä sijaitsi aikoinaan luontaisparantola, jossa karismaattinen tohtori Lybeck hoiti hermosairaita kokeellisilla menetelmillään, kuten laittamalla heitä laskemaan satametristä vesiliukumäkeä järveen.) ja elämästään ekoyhteisössä. Kaitsu vei meidät katsomaan yrttitarhaa, kasvimaata, Elämänjärven maisemia ja luomumehiläistarhaansa. Katajamäessä eletään luonnon rytmin mukaan, ikiaikaisia perinteitä vaalien. Spirittiä ei tarvitse erikseen hakea, henki löytyy paikasta ja ihmisistä itsestään. Katajamäki ei kauppaa taikka myy sen enempää tunnelmia kuin tavaroitakaan, se vain on omanlaisensa paikka, jossa metsä tuntuu vihreämmältä ja tuulikin humisee vähän kauniimmin kuin muualla. Meille hektisille kulkijoille sillä oli jälleen rauhoittava vaikutus.
Kunnes oli pakko harjoitella seuraavan aamun tori-iltamia. Viritimme äänentoiston Katajamäen pihaan ja se siitä luonnonrauhasta. Pääskysen laulu muuttui variksen rääkkymiseksi, tai siltä se ainakin asianomaisista tuntui, kun lauluohjelmisto vedettiin ensimmäistä kertaa vahvistettuna, ja ajanpuutteen vuoksi vielä ilman pienintäkään äänenavausta. Siitä seurasi itkua, hammasten kiristelyä ja kolmen tunnin aikatauluviivästys. Asukkaat istuivat kaikessa rauhassa terassillaan ja seurasivat kuinka Teatteri Pensas harjoitteli, eli sääti, sähelsi ja ärhenteli toisilleen. Tuntien kuluttua oltiin kuitenkin jonkinlaisessa lopputuloksessa ja bändi edelleen kasassa. Ymmärsimme kaikki, että olimme vain hieman väsyneitä; sokerit laskivat, eivät ihmiset. Katajamäki jäi taakse, ja päivän mittainen pyrähdys tuntui todella lyhyeltä,mutta välillä kiertueella kierretään vauhdilla… Toivottavasti tulevaisuudessa pääsemme nauttimaan hieman pidemmäksi aikaa Elämänmäen raikkaasta ilmasta ja ihmisten seurasta.
Muutamat meistä ovat haaveilleet yöajoista, joita aikaisempina vuosina on ollut huomattavan paljon, mutta tänä vuonna ei vielä yhtäkään. Nyt sellaisen saimme, ja se oli vaikuttava kokemus jälleen. Jotenkin on kovin turvallinen tunne istua pimeässä bussissa ja katsella yötä ulkona, valoja ikkunoissa. Ja huoltoasemapysähdys yöllä on aivan omaa luokkaansa! Ratsi hyppäsi matkasta Tampereen linja-autoasemalle, ja me loput jatkoimme kohti Loimaata. Jossain vaiheessa huomasi yön sijasta tuijottelevansa kummallisia unia pään kolahdellessa bussin ikkunaan. Loimaa saavutettiin puoli kolmen tienovilla.
17. heinäkuuta
Hyvin aikainen aamu. Tänään äänen oli oltava auki kello kymmeneltä, jolloin laulun oli kajahdettava Loimaan torin aamu-iltamissa. Siis, armoton kello piipitti kello 06.30. Kahvia toinenkin kupillinen, ja sitten jo soikin Bergiusten olohuoneen pianosta Linjurinpolkan käsittämättömän reipas instrumentaaliosa. Ennen yhdeksää Pensas roudasi katsomoa sirkeinä ja virkeinä. Anulla oli ensimmäistä kertaa päällään Kimi ” Ice man ” Räikkösen kasvokuvin koristeltu roudauspaita. Arpaonni suosi Kuivaniemen markkinoiden jälkeen. Leo ja Petri vaativat ennen arpomista, että voittajan on sitouduttava käyttämään palkintoa jokaisen roudauksen yhteydessä. Olennaista on, että kukaan ei tässä vaiheessa tiennyt, mikä palkinto on. Hyväuskoisina kaikki kuitenkin sitoutuivat, ja kuinkas sitten kävikään…
Penkit alkoivat täyttyä, ja aamuiset iltamat saivat mukavan vastaanoton. Varsinkin turisteille suunnattu makasiiniohjelma, jossa esiteltiin Loimaan nähtävyydet viljavarastoista nuorison iltaelämään saavutti paikallisväestön keskuudessa huiman suosion.
Päivä oli helteinen, esitys ohi kello yksitoista aamulla ja mitä teimme me?Piipahdimme tunnin verran terassilla, ajoimme takaisin Bergiuksille, teimme hätäisesti ruokaa ja vedimme peitot korville. Nukkumisaalto jatkui läpi koko päivän, yhtä aikaa koko Pensas taisi olla hereillä vasta kymmenen aikaan illalla. Sitten pestiin viimeisiä pyykkejä, istuttiin saunassa ja telkkarin edessä katsomassa Metallica-dokumenttia. Heidän yhteisönsä oli palkannut terapeutin, meidän ei ole toistaiseksi tarvinnut, mikä lienee positiivista.
18. heinäkuuta
Ihmiset lenkkeilivät, jumppailivat ja kuka mitäkin. Seuraavaksi tulikin jo ilmoitus että myöhästytään, ei ehditä millään. Sitten seurasi pakokauhun sekaista pakkausta ja tiskikoneen hoputtamista. Korpilahdella oltiin puoli tuntia etuajassa. Se ei kyllä haitannut yhtään, sillä esiintymispaikan vieressä, aivan Päijänteen rannassa oli ihan oikea lentopallokenttä! Sinne oikein kiiruhdettiin ja palloa läiskittiin aina siihen saakka kunnes Keskisuomalainen tuli jututtamaan Pensasta. Sade seuraa näköjään tänä kesänä meitä uskollisesti, menimmepä minne hyvänsä. Onneksi Korpilahden teatterin lavalla oli pystyssä Jäniksen vuosi näytelmän koivupuut, ja Renki saatiin sekaan vaivatta. Esityksen aikana saatiin myös suoraa palautetta. Hyvin pieni katsoja, joka tuskin taisi vielä puhua, lauloi loppupuolella esitystä kovaa ja kirkkaasti HUM-PA-PA, HUM-PA-PA, HUM-PA-PA…. Pensaan apuna hääri ennen ja jälkeen esityksen Aleksi poika, joka teki ensimmäistä rooliaan Jäniksen vuodessa. Aleksilla on kaikki edellytykset päätyä tavalla tai toisella näyttämöalalle, sen verran asiantuntevaa opastusta saimme esimerkiksi valopöydän käytössä.
Korpilahdelta lähdettiin märkinä ajelemaan Hankasalmelle, Emman äidin ja isän tykö. Vilu ja nälkä väistyivät, perillä odotti höyryävät pizzat ja lämpimät pedit. Vanhan asemarakennuksen vinttikamarissa, yölamppujen valossa luettiin kirjoja ja nukuttiin sateen ropinaan.
19. heinäkuuta
Hankasalmelle puuhattiin Kihveli Soikoon festivaalia, jossa Pensaskin on mukana. Emman vanhempien talo toimii Kihveli Kahvilana, ja pensaslaisten käsiä tarvittiin festivaalien aattona yhteen jos toiseen. Leikattiin ruohoa, pystytettiin telttoja, poltettiin roskia, kanneltiin tuoleja, nikkaroitiin pöytiä. Leipoakin olisi saanut, kahvilaan myyntituotteita nimittäin, mutta yhdelläkään pensaslaisista ei leipominen niin paljon tuntunut olevan verissä. Ainahan sitä nyt omissa porukoissa, mutta että myyntiin… Niin sitten viihtyivät kaikki sukupuoleen katsomatta enemmän ulkohommissa. Välillä käytiin vintillä makoilemassa ja puutarhassa hörppimässä kahvia. Illalla pääsi rantasaunaan puhdistautumaan ja sitten muutettiin uuteen osoitteeseen, taideneuvolaan, joka on muuten samalla viimeinen majapaikkamme kiertueen Suomi-osiossa. Aika kulkee pikakelauksella, eikä mahdu jakeluun, että Hankasalmelta lähdemme sunnuntai-aamuna Eurajoelle, josta sunnuntai-iltana HELSINKIIN! Sitten nukutaan kaksi yötä kodeissamme jonka jälkeen kiertue jatkuu Latviaan. Ajankulku on kummallista.
20. heinäkuuta
Perjantaina tavattiin vaihteeksi tuttuja, kun Hanna Ryti ja Katja Hämäläinen liittyivät seuraamme. Iltapäivällä improryhmämme ilostutti Hankasalmen kesäasukkaita Kihveli Kahvilan puutarhassa, kunnan järjestämässä kahvitilaisuudessa. Lavalla kuultiin saksalainen runo, rajunpuoleisia rippikoulumuistelmia ja verevä blues rotanloukusta. Keikan jälkeen mentiin taideneuvolaan tankkaukselle. Janne ja Malla lunastivat jälleen Mr ja Mrs Borsch lisänimikkeensä, niin tajunnanräjäyttävää oli tänäkin vuonna tunnista toiseen haudutettu soppa. Ennen kuin Pensas pääsi itse festarivieraaksi, oli vielä töitä tehtävänä. Tyttökuoro Pensastytöt, muusikkonaan Janne, konsertoi illan suussa Kihveli Kahvilassa. Näin selvää laulukeikkaa ei liene Pensaan historiassa ennen tehty, mukana on aina ollut jonkunlainen teatterillinenkin osio. Uusi tilanne käsillä siis, ja se näkyi ennen h-hetkeä takahuoneessa. Kappaleita oli kuitenkin harjoiteltu yhden jos toisenkin kerran, joten setillisestä tangoja ja kansanlauluja suoriuduttiin kunnialla. Tulkinta oli varmasti omannäköistä, mutta sitä eivät katsoneet miinukseksi kuulijat emmekä me.
Kun omat hommat olivat paketissa, pujottelimme runsaan festarikansan sekaan konserttiteltan uumeniin ottamaan selvää illan tarjonnasta. Kari Väänänen ja orkesteri esittivät Tom Waitsia suomeksi. Esitystä koskevaa kiistelyä käytiin mm.siitä, oliko pullo lavalla rekvisiittaa vai ei, ja oliko siinä teetä vai viskiä. Tuomari Nurmion yhden miehen show oli valloittava, ja Ramonan kuoro-osuuksissa Pensastytöt olivat jälleen melkein töissä, off the stage tosin tällä kertaa.
21. heinäkuuta
Esiintymisiä ajatellen noussut päivä tulisi olemaan kolmiosainen. Kello yksitoista aamulla miesorkesteri Junasta Jääneet jätti lavan Pensaalle laulettuaan laulun Pendolinosta. Ja mehän improvisoimme. Joku ehdotti kohtauksen tyylilajiksi lyriikkaa, ja tämä harvinainen herkku innoitti näyttelijät lausumaan miltei sonetteja. Kili Kali-niminen, jostain syystä julkaisematta jäänyt blues kuultiin myös. Kakkosesitys oli ystävämme Petollinen Renki, jonka ohjaaja Hanna näki ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen. Naurussa suin katsoi esitystä niin yleisö kuin ohjaajakin, hyvällä tavalla oli esitys elänyt elämäänsä kiertueen varrella. Esitysten välillä ehdittiin nähdä Riku Horror Show, herra Riku Niemen lavaspektaakkeli, joka oli yhdistelmä stand uppia ja musiikillisia taidonnäytteitä. Itse en osaisi soittaa lusikalla ja poskella Säkkijärven polkkaa.
Työpäivän päätteeksi vedettiin eilisen kaltainen laulukeikka kahvilan puolella, nyt vähän pienemmällä etukäteistäpinällä, eilisestä itseluottamusta saaneina. Illaksi taas toisten taiteilijoiden performeerauksia ihastelemaan. Paikallislähtöinen veljesorkesteri Werner Bros villitsi jamittelullaan täpötäyden teltallisen ihmisiä, muiden muassa Teatteri Pensaan.
22. heinäkuuta
Jokaisella on mielikuva pingispallon pitämästä äänestä. Pensaslaisilla tämä ääni tulisi säilymään lähimuistissa ehkä pitkiäkin aikoja, sellaisella tarmolla treenasivat Leo ja Petri koko nuorisotalolla vietetyn kolmipäiväisen. Sunnuntai aamuna heitettiin hyvästit niin pingispöydälle kuin Hankasalmellekin. Edessä oli Suomen matkan viimeinen etappi, Eurajoki. Ensiksi esitettäisiin Petollinen Renki ja illemmalla iltamat. Paikkana oli tuttu perinnetorppa, yleisönä mukavasti ihmisiä ja karsinallinen lampaita. Paikalle päästyämme piti vielä vuodenkin jälkeen ihmetellä, kuinka Juha Hippi pystyi viime vuonna esiintymään paljain jaloin Kullervossa, lava-alue kun oli edelleen täynnä hyvin teräviä korsia. Meillä oli kuitenkin Ruotsin armeijan kengät turvanamme, ja Renki marssittiin läpi paahteisessa säässä. Muutaman tunnin kuluttua puimme jälleen pyhävaatteet, ja pykäisimme pystyyn iltamat, luontevasti aiheesta Eurajoki. Finaalista tuli varsin lystikäs. Paikallisia nähtävyyksiä esittelevä matkailuohjelma saavutti jälleen suuren suosion; kannatti kaivella Eurajoen historiaa sen verran, että saimme tietää Munakarin veljeksistä, jotka asuttivat aikoinaan saarta Olkiluodon kupeessa. Kesäilta eurajokisten seurassa oli kaiken kaikkiaan niin nauruntäyteinen ja molemmin puolin mukava, että saimme kutsun tulevaksikin kesäksi, kiitos siitä!
Ja sitten menisimme minne? Menisimme Helsinkiin, kukin omaan osoitteeseensa. Menisimme Helsinkiin vain lähteäksemme parin yön päästä uudestaan kiertueelle. Huh huh ja oi joi, siinäpä vasta käsitettävää. Mutta niin vaan ajeltiin kohti kotia, ja bussin täytti iloinen yhteislaulu. Hyvä ja yhteinen tunnelma, kitara soi ja nuottikirjaa valotettiin taskulampulla, koska oli yhtäkkiä tullut myöhäiskesä. Yksi kiertuevitsi on, että oltiinpa missä päin Suomea tahansa, joku saattaa sanoa, että jos nyt lähdettäisiin, ehdittäisiin vielä peruuttamalla Lostariin eli helsinkiläiseen ravintola Lost and Foundiin. Lostarille on myös olemassa oma merkkikielensä bussin pysähdysnappia painellessa. Yksi painallus tarkoittaa pissahätää, kaksi painallusta isompaa hätää ja tittidi ditti titti tarkoittaa, että joku matkustajista haluaa Lostariin. Ne, ketkä eivät halunneet heti koteihinsa, todella tilasivat tilataksin kisahallin parkkikselle, ripottelivat rinkkoja ympäri kaupunkia ja jatkoivat kohti Lostaria. Ikävä kyllä Annankatu on yksisuuntainen, eikä mukava taksimies voinut toteuttaa pyyntöä, jota ei ehkä joka päivä kuule.
23. heinäkuuta
Kuka mitäkin, kuka missäkin. Joku jonottamassa passiaan poliisiasemalla, joku esittelemässä kaverille karttuneita pingistaitojaan. Muutamat heräilemässä puoli neljältä iltapäivällä, kolmas ja neljäs imemässä kotikaupungin ilmaa keuhkoihinsa Töölönlahden Sinisessä Kahvilassa tai Hietalahden kirpputorilla. Pyykki ja postien avaaminen olivat kaiketi yhdistäviä tekijöitä tänäpänä.
24. heinäkuuta
Jos palaaminen oli hämmentävää, tiistai-aamun lähteminen oli jotain määrittelemättömämpää. Varhaiset treffit samaisissa kisahallin maisemissa olivat siinä mielessä onnistuneet, ettei kukaan tehnyt ohareita. Tunnelmat olivat moninaiset, jollekin kotipyrähdys oli ollut virkistävä, jollekin lähinnä outo. Tässä sitä kuitenkin oltiin taas yhdessä, ja tutun aamuhuumorin makuun päästiin nopeasti. Sitten vaan Ruoholahteen satamaa kohden. Eckerö juoksutti meitä ja bussia ees taas, mutta vihdoin löytyi oikea reitti ja luukku. Pääsimme terminaaliin ja saimme liput käteen. Aamu seitsemältä poseerattiin vielä Kansanuutisille ja lavastettiin lähtötunnelmaisia kuvauksellisia asetelmia. Purkki keinui kohti Tallinnaa kolme ja puoli tuntia, ja ainoa paikka minne Pensas mahtui oli viitoskannen puuha & peuhuhuone. Paikka oli otollinen, koska kanssamatkustajien lomatunnelmat olivat kaikkialla muualla laivassa sen verran äänekkäät heti aamu kahdeksasta alkaen, ettei Pensaan kokouksesta olisi tullut mitään. Tässä huoneessa leikki kaikessa rauhassa pari kolme tenavaa, joten sekaan vaan. Kokous käsitteli Latviassa toteutettavaa kaupunkitutkimusta ja sen pohjilta valmistettavaa proggista. Työtehtävät ja alueet laitettiin jakoon ja se oli vaivatonta ja helppoa. Kaikki tuntuivat motivoituneilta ja innokkailta, vaikka jo viides kiertueviikko oli käynnistynyt. Hyvä me! Kun asialliset asiat oli läpikäyty, voitiin siirtyä ristiseiskaan ja tax free-karkkeihin. Tallinaan saavuttuamme lähdimme heti miten ajamaan eteenpäin, edessä olisi pitkä matka. Pärnuun saakka päästeltiin yhtä soittoa. Sieltä muistelivat Janne ja Emma aikaisemmilta reissuiltaan mahtavan valkohiekkaisen biitsin, jonne tehtiin ekskursio. Merivesi virkisti matkalaisia ja aallokko pakotti ilakointiin. Rantahotelli Paradiis olisi ollut houkutteleva, mutta matkaa kuitenkin jatkettiin. Raja ylitettiin vaivatta, ja sitten päästeltiin kohti etelää. Reitti oli maisemamatkailijan unelma, bussin ikkunasta sai tuon tuosta ihastella rantaviivaa ja avomerta. Kattohaikarat saavuttivat myös suuren suosion. Matka ei kuitenkaan jatkunut loppuun asti aivan yhtä auvoisasti. Äkkiä tuli pimeää, ja jostain nousi ukkosmyrsky. Kapeat tiet, tuulilasia yhä kovempaa hakkaava sade, vastaan tulevat rekat ja raivokkaat ohittajat pakottivat matkanteon hitaammaksi ja tekivät kuskin työn ja matkustajien olot mahdollisimman tukaliksi. Jäljellä olevat muutamat kymmenet kilometrit tuntuivat loputtomilta, mutta loppuivat ne kuitenkin. Liepaja, tarkemmin sanottuna Karostan kaupunginosa aukeni edessämme sen muutaman metrin , mitä pilkkopimeässä myrsky-yössä oli näkyvyyttä. Ja myönnettävä on, että ensivaikutelma oli vähintäänkin aavemainen. Entisen suljetun sotilasalueen tyhjät, ikkunattomat ja ovettomat neuvostotalot vetivät hiljaisiksi. K@2 kulttuurikeskuskaan ei ottanut löytyäkseen, teiden viitoitus kun oli hoidettu vähän toiseen tapaan kuin mihin olemme tottuneet. Lopulta kuitenkin löysimme oikeaan osoitteeseen, ja meidän tukikohdassamme, kulttuurikeskuksen hostellirakennuksessa olivat paikallaan niin ovet, ikkunat kuin tunnelmakin. Vielä puolilta öinkin jaksoivat emäntämme Daina ja paikan johtaja Calle tulla ottamaan reissussa rähjääntyneen Pensaan vastaan. Saimme huoneet, pedit ja muhkeat peitot ja nukahdimme nopeasti.
Aamu valkeni myrskyttömänä ja heti hieman kofeiinia saatuamme lähdimme innolla Dainan mukaan kiertokävelylle kulttuurikeskuksen eri rakennuksiin. Ja niitähän piisasi. K@2 on useiden eri taiteenalojen toimijoiden muodostama keskittymä. Tiloikseen keskus on vuokrannut massiivisia vanhoja sotilasrakennuksia, joista useat ovat vielä kunnostuksen alla, mutta useat ovat jo saaneet varsin persoonallisen ilmeen. K@2 pitää sisällään mm. galleria ja teatteritiloja, ja siellä järjestetään festivaaleja laidasta laitaan. Viimeisimmät olivat olleet sieni-aiheiset, ja teemaan törmäsi edelleen pitkin aluetta. Roskatynnyreitä myöten koko alue oli ripoteltu täyteen sienitarroja, grafiikkaa jne. Vaikuttava näky oli myös festivaalin pääkallopaikkana toiminut iso talo, katoton sellainen, jossa oli maalattia ja jossa kasvoi puita sisällä. Yläkerrokseen oli rakennettu terassi, jota peitti sienen hatun muotoinen kattorakennelma. Inspiroiva tila, kerta kaikkiaan, ja päätyisi ehkä meidänkin tulevan performanssimme näyttämöksi. K@2:ssa ovat majaansa pitäneet niin valokuvaajat kuin kuvataiteilijatkin. Hostellirakennuksen alakerrassa oli juuri pystyssä ranskalaisen taiteilijaryhmän videoteos, jossa ihmiset huusivat. Joku meistä, jolle tuli muutenkin hostellin pitkistä käytävistä Hohto-elokuva mieleen, oli jo ehtinyt säikähtää ulvontaa, joka kuului meidän kerrokseemme asti. Onneksi kysymyksessä oli vain taide. Tutustumiskäyntimme päätyi galleriaan, josta löytyi mm. diskovaloin sisustettu wc, jossa soi rock and roll musiikki. Daina antoi meille luvan käyttää mitä tilaa tahansa, joten ainakaan sopivan esitystilan puutteeseen ei tuleva show:mme tulisi kaatumaan. Esityksen työnimi oli ”Liepaja through eyes of Teatteri Pensas”, ja niinpä me lähdimmekin tekemään ensisilmäyksiä Liepajan kaupunkiin. Ennen stadiin lähtöä tutkailimme vielä Karostan lähiötä K@2:n lähialueelta. Ympäristö näytti ristiriitaiselta. Parhaat päivänsä nähneiden, rankasti vähintään peruskorjausta vaativien asuintalojen takaa nousi äkisti mitä koristeellisin katedraali. Meren rantaan ei myöskään ollut pitkä. 1800 metrin pituinen aallonmurtaja oli vaikuttava näky.
Vaikka ulkomailla oltiinkin, kyseessä ei ollut mikään lomamatka. Ensimmäinen työtehtävämme oli harhailla yksin kolme tuntia Liepajassa, kirjoittaa kaikki mahdolliset havaintonsa ylös, ja nämä havainnot tultaisiin sitten jakamaan kaikille. Harhailun aikana oli määrä hakeutua paikalliskontaktiin ja kysyä viittä asiaa; mikä on haastateltavan kokemuksen mukaan Liepajan kaunein, rumin, merkittävin, pelottavin ja levollisin paikka. Myöskin näiden lokaalihaastattelujen tulokset laitettaisiin yleiseen jakoon pensaslaisten kesken. Tarkoituksena oli hankkia mahdollisimman laajalti materiaalia liepajalaisten tuntemuksista omaa kaupunkiaan kohtaan. Olimme jakautuneet sillä tavalla ryhmiksi, että jokaisella paikalla oli vastuuhenkilö/vastuuhenkilöt, joka/jotka valmistelisivat omasta alueestaan jonkinlaisen esityksellisen pätkän.
Projektin aloitus onnistui mainiosti. Jotkut olivat päässeet heti pitkiinkin keskusteluihin paikallisten kanssa, ja vastaanotto oli ollut avoin ja kiinnostunut. Nekin, ketkä eivät vielä olleet tehneet haastatteluja, olivat ehtineet saada hyvänkokoisen annoksen Liepajaa tuntien aikana. 80 000 ihmisen kaupungin keskusta-alueen sai helposti haltuun jalkaisinkin. Niin kuin monessa muussakin paikassa, kaupunki oli yhdistelmä uutta ja vanhaa. Länsi oli puskenut tännekin näkyvästi tuotteineen, niin kuin sillä on tapana. Kaupungin laitaava kilometrien mittainen valkoinen rantaviiva ja kuohuva Itämeri sykähdyttivät. Autot talojen pihoilla olivat uusinta uutta ja kuuminta hottia, remppojen sijaan varoja oli sijoitettu niihin. Rosinante herätti huvitusta ja avointa osoittelua.
26. heinäkuuta
Kati, Emma, Leo ja Jenni olivat tänään työpajahommissa, muut jatkoivat kaupunkikuljeskelua ja haastatteluja. Työpajojen aihe oli sama kuin haastattelujenkin. Ensimmäisessä pajassa temmelsivät Karostan alueen lapset, tulkin avustuksella. Toisessa työpajassa oli mukana nuoria sekä paikallisesta Rikosets-nimisestä yliopistoteatterista, että muita kiinnostuneita. Kaksi liepajalaista tyttöä jäi vielä työpajan jälkeen opettamaan pensaslaisille kansantansseja ja lauluja.
Illallisessa kokoontumisessa, jossa kahden päivän aikana kertyneet asiat jaettiin, huomasimme, että materiaalia oli kertynyt mukavasti. Seuraava päivä käytettäisiin suunnitteluun ja työstöön. Ilmapiiri tuntui vireältä ja huomasi, että kaikkien päässä raksutti. Joskus se, että täytyy synnyttää nopeasti, eikä ole aikaa turhalle spekulaatiolle, näyttää olevan tuottoisaa. Olo oli odottava ja siitä oli hyvä jatkaa.
Iltapöydässä istui tänään myös uusi naama. Tai uusi ja uusi, Liepajaan oli lennähtänyt ja jännittävällä paikallisbussilla seikkaillut kaksi kesää mukana rundannut Antti, joka kesien lisäksi oli rundannut myös talvet Ahaa-teatterin riveissä, ja vietti siksi tänä vuonna ansaittua kesälomaa. Kesäloma jäi kyllä sikseen, sillä Antti valjastettiin heti töihin. Huomenna improkeikka, sunnuntaina Liepaja-spektaakkeli jne…
Illan päätteeksi lähdettiin vielä kylille. Työpajassa olleet tytöt olivat kutsuneet meidät ulkoilma elokuviin, ja muutamalla puhelinsoitolla löysimmekin perille viehättävään, puiston keskellä olevaan teatteriin. Kankaalla pyöri latvialainen komedia, ja kojusta myytiin virvokkeita. Mikäs sen mainiompi tapa viettää kesäyötä. Tytöt veivät meidät vielä 24 h rokki baariin nimeltä Fontain. Ensiksi raikasi jazz ja sen jälkeen coverit laidasta laitaan, mutta me emme jaksaneet aivan 24 tuntia vaan luovutimme jo 05.00.
27. heinäkuuta
Päiväsaikaan ihmiset eivät juurikaan tavanneet toisiaan. Jokainen suunnitteli, kuvasi, kirjoitti ja kehitteli omaa osiotaan, sillä huomenna olisi harjoituspäivä, jonka aikana koko homma lyötäisiin kasaan. Kaupungilla pistäydyttiin videoimassa ja tekemässä hankintoja. Ilmassa oli työnteon tuntu. Illalla Pensaalla oli improkeikka K@2: n Mushbarissa. Esityskieli oli englanti, ja se aiheutti vähän lisäjännitystä. Hieman ennen keikan alkua aloimme puhua keskenämme englantia, ja ehkä se verrytteli meitä sen verran, ettei vieraalla kielellä improvisointi alkuun päästyämme tuntunut lainkaan hankalalta. Ilta oli kaikin puolin onnistunut. Yleisö koostui pääosin rikosetsilaisista, ja he olivatkin hyvin innokas ja vastaanottavainen yleisö. Meidän esityksemme jälkeen Rikosets esiintyi ulkolavalla kiireestä kertovalla sanattomalla esityksellään. Esiintymisistä jäi molemmille teattereille hyvät tunnelmat, ja iltaa jatkettiin Mushbarissa Dainan järjestämien coktail- palojen ja marjamehukannujen ääressä. Pieni porukka meinasi myöhäisillalla käydä testaamassa lähiöbaaria, mutta suorittikin lopulta mukana olleiden paikallisten neuvosta vaan ohimarssin, yrittäen olla mahdollisimman huomaamattomia. Yritykseksi se kyllä jäikin. Meno näytti kieltämättä rajulta ja terassilta kääntyi valehtelematta kolmekymmentä päätä meitä kohti, eikä voinut olla varma oliko kysymys pelkästä uteliaisuudesta. Päälle päätteeksi kuppilan nimi oli Canibals ja joku meistä oli päivällä nähnyt sen pihalla miehen ilman toista alaraajaa. Meidän oli paree mennä kotia.
Joskus hyvätkin päivät saavat vähemmän hyviä loppuja. Katin ja Antin huoneen ovi ei totellut avainta, eikä siihen aikaan yöstä saanut mistään lukkoseppääkään. Soitimme Dainalle, ja koska vara-avainta ei ollut, saimme siunauksen sille epäilyttävälle toimenpiteelle, johon emme uskaltaneet ilman lupaa ryhtyä. Monitoimimies Janne tiirikoi oven auki sorkkaraudalla. Pensaan ensimmäistä murtokeikkaa seurasi ensin epäuskoisena ja lopulta huvittuneena koko kiertueen henkilökunta ja pari paikallista vierastamme.
28. heinäkuuta
Lauantai, suuri säätöpäivä. Ennen säädön aloittamista maltoimme kuitenkin käydä parituntisella retkellä. Retken järjesti meille matkaoppaaksi opiskeleva, työpajaamme osallistunut Martin. Hänen oikea nimensä sisältää vielä muutamia konsonantteja, mutta me emme pohjalaisina, stadilaisina jne. koskaan oppineet sitä, joten kutsuimme häntä Martiniksi. Karostasta, joka esteettisesti ajateltuna tuntui aluksi loistavan katedraalia ja merenrantaa lukuun ottamatta lähinnä rappioromanttiseen tyyliin, löytyikin todella huikeita paikkoja. Ensimmäisen kohteen, vanhan linnakkeen rauniot meren rannalla, oppaamme nimesi omasta mielestään maailman kauneimmaksi paikaksi, eikä suotta. Valtavat aaltojen lyömät kiviportaat näyttivät nousevan meren pohjasta saakka. Raunioilla on kuulemma nähty teatteriakin. Lavasteet löytyivät luonnon puolesta. Linnakkeelle käveltiin metsäistä tietä, jonka varrella asui vanha nainen vapaana vaeltelevan ruskean lehmänsä kanssa. Martin oli joskus tavannut lehmän linnakkeen maanalaisilta kapeilta käytäviltä. Mekin onnistuimme näkemään lehmän, se katseli meitä arvonsa tuntevan näköisenä metsän laidalta. Linnakkeen jälkeen meidät vietiin maan uumeniin, armeijan vanhaan varastoluolaan, jota nykyään asuttivat lähinnä lepakot. Luolan suu oli pilkkopimeä ja keskellä kirkkainta kesäpäivääkin hyytävä näky. Sisään kuitenkin marssittiin, rohkeimmat edellä. Opas vaati saada kuulla suomalaisen laulun, ja me lauloimme Kylä vuotti uutta kuuta. Harvoin tulee ihasteltua omaa ääntään, mutta luolan kaiku teki äänistämme taideteoksen. Vielä kun seisoimme siellä kukaan mitään näkemättä, vain yhteisen laulumme kuullen, tilanne oli vähintäänkin harras. Kierros esitteli meille vielä sotilaallisen maneesin sekä Karostan vanhan vankilan, jossa oli mahdollista tilata extreme-yöpyminen, jonka aikana vieraita kohdellaan kuin vankeja. Ikävä kyllä meillä oli vähän kiire…Kiitimme Martinia hienosta opastuksesta, olihan hän yhtään kyseenalaistamatta suostunut puhumaan megafoniin ja bussista poistuessamme pitämään ylhäällä sateenvarjoa jota saimme seurata.
Kun tulimme takaisin, alkoi talossa tapahtua, ja tapahtuikin sitten yöhön asti. Jos kahdeksan ihmistä valmistaa viittä erillistä esitystä, ja periaatteessa kaikkia tarvitaan koko ajan kaikkialla, vaaditaan jokaiselta joustavuutta ja pitkää pinnaa. Järkevää aikataulua oli mahdoton laatia, koska kaikki riippui kaikesta; jotakin osiota ei voitu harjoitella jollei video ollut valmis, videon tekemiseen tarvittiin kameraa, joka oli toisaalla käytössä, ainoat ketkä osasivat käyttää edittiä olivat kiinni muissa hommissa jne. Kaikki kuitenkin olivat osanneet ennalta varautua siihen, että päivästä tulisi pitkä ja työläs, mutta hommia tehtäisiin kunnes kaikki olisi valmista. Esitykseen päätyi sen verran projisointeja ja äänityksiä, että se oli viisainta järjestää teatteritilassa. Vähän kaihersi, että upea sienikattoinen talo jäi käyttämättä, mutta K@2:n teatteritila oli kyllä sekin persoonallinen. Esitys saatiin jollain tapaa järjestykseen puoleen yöhön mennessä, mutta tekniset läpimenot ynnä muut jäivät auttamattomasti esityspäivälle. Janne valvoi viimeisen dvd:n polttamisen kanssa pisimpään, ilmeisesti kolmen tienoville.
29. heinäkuuta
Viimeinen työpäivämme. Ennen puoltapäivää, jolloin alkoi Petollinen Renki, ehdimme tehdä melkein kokonaisen teknisen läpimenon iltapäivän esitystä varten. Renkiä saapui seuraamaan muutama penkillinen liepajalaisia. Daina tulkkasi ennen esityksen alkua tarinankulun latviaksi, ja yleisö sai myös käsiohjelman omalla kielellään, joten mukana pysyminen oli taattua. Yleisö seurasi kiinnostuneena, ja esityksen jälkeen oppaamme Martin, joka puhuu seitsemää kieltä, ylisti suomen kielen kauneutta ja toisteli sujuvasti lauseita näkemästään näytelmästä.
Me lähestulkoon juoksimme seuraavaan esitykseemme. Esitys oli ensimmäinen kokonainen läpimeno, ja yleisö yllättäen melkoisen lapsipainotteinen, joten haasteita ei taas puuttunut. Jostakin taikaiskusta meidät kuitenkin valtasi rentous ja hyväntuulisuus, ja varmuus siitä, ettei tuotoksemme ole fiasko. Ja se oli kaukana fiaskosta! Tunnin pläjäys sisälsi vaikka mitä, ja vaikkei kyseessä todellakaan ollut lastenteatteriesitys, oli lavalla koko ajan sen verran actionia tai kummallisia hahmoja, että lapsiyleisökin seurasi esitystä kyllästymättä. Esitys piti siis sisällään viisi osiota. Kuvaa, ääntä ja eläviä näyttelijöitä yhdistämällä näytettiin, mitkä liepajalaisten mielestä olivat heidän kaupungissaan kauniita, rumia, pelottavia, merkittäviä ja levollisia paikkoja. Esityksessä nähtiin esimerkiksi pieni opetusnäytelmä meren käytöstä, itsensä kauhuun lietsova matkaopas esitelmöimässä Liepajasta, kolme Leniniä kotihommissa, liepajalaiseen aavetaloon sijoittuva saippuaoopperamainen kuunnelma, sekä klovni Benjamin Kuha etsimässä ja testailemassa liepajalaisia lepopaikkoja. Lopuksi esitettiin vielä lastentyöpajasta videoitu pätkä ” Liepajan Valtias”. Videossa lapset istuivat valtaistuimeen ja kertoivat, mitä tekisivät, jos olisivat oman kaupunkinsa valtiaita.
Mielestämme esitys oli hyvällä tavalla kotikutoinen, ja kaikesta turhasta teatterillisesta pröystäilystä riisuttu. Leikkaa-liimaa tekniikka teatterinlavalla toimi tässä yhteydessä yli odotusten. Valoajot hoidettiin ottamalla töpseli pois seinästä, ja se ajoi asian täydellisesti. Tunnelma oli ajoittain suorastaan brechtiläinen… Vuodesta 2002 asti mukana luuhanneitten mielestä esitys muistutti jopa nostalgisella tavalla Pensaan ensimmäistä, Arabianrannassa tehtyä sirpaleista koostunutta esitystä, jota muistellaan usein ja lämmöllä. Ennen kaikkea oli hieno fiilis tehdystä työstä ja siitä, että jos tarpeeksi uskotaan ja puhalletaan yhteen hiileen, esitys voi nousta tyhjästä periaatteessa yhdessä päivässä
Oli jäähyväisillan aika. Pikavisiitin aikana kaupunkiin kiivettiin vielä Martinin johdolla kirkontorniin ja otettiin Liepaja haltuun lintuperspektiivistä käsin. Sitten markettiin ostamaan kärryllinen ruokaa, jotta vieraillekin piisaa. Ilta vietettiin syöden juhla-ateria paikallisvahvistusten kanssa, ja äityipä porukka pelailemaan myös klassista pantomiimiarvuuttelupeliä jonka aihiot vaihtelivat säädyllisistä säädyttömiin.
30. heinäkuuta
Kesämme veteli viimeisiään, oli lähdön hetki. Riikassa odotti kerrostaloflatti ja ajoa sinne kertyi useampi sata kilometriä, joten aika aikaisin saimme olla lähtöä tekemässä. Muut uudet tuttavat oli hyvästelty yöllä, Daina tuli vielä poikkeamaan bussissa. Kiitoksia puolin ja toisin ja pikaisia näkemisiä, ja niin jäi taakse Karosta ja Liepaja.
Riika oli kaunis kuin mikä, mutta edellisen viikon tiukka tahti painoi, ja kotiinpäin meno taisi olla vallitseva ajatus. Asuntomme oli vanhan kaupungin keskellä, ja sen kauneutta kyllä ihasteltiin ja sen yössä viihdyttiin, mutta eri yhteydessä paikasta olisi varmaan saanut enemmänkin irti. Nyt me olimme selvästi läpikulkumatkalla, poispäin menossa. Ihmiset söivät tai joivat, ja törmäsivät toki tuttuihin Helsingistä. Kotiinpäin menosta puheen ollen…
31. heinäkuuta
Pitkä ja väsynyt ajo Tallinnaan, yksi toisensa jälkeen tipahti unten maille. Onneksi kuskeja oli kaksi.
Eckerö keinutti taas, pahemmin kuin tullessa. Pienempiä paatteja oli jopa peruttu, ja seuraavan päivän Hesari kertoi, että kyseessä oli vuodenaikaan nähden harvinaisen kova myrsky. Meidänkö kunniaksemme? Viimeisenä iltana ei tarvinnut enää kokoustaa, vaan istuimme buffet-illalliselle ja aterioimme minkä aallokolta pystyimme. Loppumatka taittui Kiertue 07 tietovisaa pelaten, ja keksittiinpä vielä vähän ennen satamaa pari uuttakin peliä. Ensimmäinen oli sellainen, että piti osoittaa jotakuta ja se ketä osoitettiin eniten voitti pelin. Toinen oli vielä astetta älyllisempi. Jokaisen piti ajatella numeroa, ja se, joka ajatteli suuruudeltaan keskimmäistä numeroa, voitti. Hiphei! Sitten koitti Helsinki ja purkauduimme laivasta. Paitsi Rosinante ja Janne, jotka olivat huumekoirien tutkittavana. Vaikka teatterimme nimestä voisi kuvitella vaikka mitä, eikä bussin ulkonäkökään varsinaisesti ole konservatiivisemmasta päästä, mukanamme ei kulje mitään rikollista, joten Janne ja bussi vapautuivat nopeasti. Helsingin halki Arabiaan ajellessa lauloimme vielä kaikki kesämme laulut, jotkut useampaankin otteeseen.
Kiertueen lopetukset ja kotiinpaluut menevät aina vähän kuin unessa; Puretaan koko bussin sisältö koulun pihalle, ihmetellään roinan määrää, siivotaan, jaetaan jäljelle jääneitä tavaroita, kuljetaan hypnoosissa rekvisiittalaatikoiden kanssa pylvässali-bussi väliä. Äkkiä kaikki on tehty, sitten seistään ringissä eikä kukaan osaa sanoa mitään. Sitten halaillaan ja sitten pitää lähteä. Mielikin on sama vanha; haikeutta, kaipausta, helpotusta. Muutamina seuraavina öinä herää hämmästykseen omassa sängyssään; missä minä olen ja ennen kaikkea, missä kaikki muut ovat???
Epilogi
Jos ottaa viisi viikkoa vastaan täydeltä laidalta uusia kokemuksia, on vaikea vastata helppoon kysymykseen ”Miten kiertue meni?”. Sitten sitä vastaa ”hyvin” ja vaihtaa puheenaihetta. Kiertue menee aina monenlaisesti ja päätyttyään jäsentyy joskus hyvinkin hitaasti. Sitten, esimerkiksi syyskuussa, saattaa yhtä äkkiä kahvipöydässä tulla mieleen jonkun edesottamus Sonkajärveltä. Siitä tulee sitten kerrottua puolen tunnin tarina, pari taustaa saattaa unohtua ,ja kuulijaparka yrittää hädissään pysyä mukana. Viimeistään marraskuussa, esimerkiksi päiväkirjaa lukiessa tai kuvia katsellessa tulee ajatelleeksi: Olipa meillä hieno kesä ja hyvä yhdessä. Eikö pian taas jo mentäisi?
Teatteri Pensas kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan, emäntiään ja isäntiään. Nähkäämme jälleen!
