AATOSTA JALOA JA ALHAISTA MIELTÄ
Hanna Rytin näytelmä Aatosta jaloa ja alhaista mieltä on ronski tragikomedia työelämän kahlehtimista ihmisistä. Se kuvaa sitä rahan ja kiireen sanelemaa maailmaa, jossa tänä päivänä lähes jokainen painii. Toisaalta se kuvaa pientä ihmissydäntä, joka kuitenkin sykkii kilpailussa kiristyneen ihmiskuoren alla.

Näytelmän maailma on astetta absurdimpi kuin todellisuus, mutta hyvänä kakkosena
tulevat työelämän tositilanteet. Esityksen pohjana ovat paitsi omat kokemukset myös Teatteri Pensaan sivuilla toteutettu internetkysely, jossa kerättiin pohdintoja suomalaisen työelämän ilmapiiristä. Lisäksi esitystä ovat inspiroineet Juha Siltalan kirja "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" sekä Juhani Seppäsen "Hullu työtä tekee". Aatosta jaloa ja alhaista mieltä kuvaa työelämän peliä, johon jokaisen on pakko lähteä, jos mielii selvitä voittajana.

"Ihmiset kyttäävät toisiaan, paskapuheet ja juorut lisääntyvät. Esimiehet pakenevat näkymättömiin, eivätkä enää kommunikoi. Kokoukset muuttuvat tiedotustilaisuuksiksi,  joissa tehdyt päätökset sanellaan hymyttömään tyyliin. Jatkuvia töitä ei enää ole, puhutaan vaan projekteista, joihin pitäisi sitoutua hulluna. Seuraava projekti voikin sitten mennä jollekin toiselle. Tuntuu siltä, että ihan minä päivänä tahansa voi tulla kutsu yt-neuvotteluihin." 
                                                        
- vastaus nettikyselyyn.

Elämme maailmassa, jossa raha sanelee ratkaisut ja ihminen on vain pelinappula maksimaalisen voiton saavuttamiseksi. Kun peli on ohitse, voidaan pelinappula hävittää.

LUE ARVOSTELU ESITYKSESTÄ WWW.SKENET.FI

LEHDISTÖKUVAT

ENSI-ILTA Pe 4.3. klo 19.00. 

MUUT ESITYKSET Su 6.3, Ma 7.3, To 10.3, Pe 11.3, Su 13.3, Ti 15.3, Ke 16.3, Su 20.3, Ma 21.3 Ke 23.3, To 24.3 AINA klo 19.00. Liput 10/6 Lippuvaraukset p. 040 503 7934

ESITYSPAIKKA Teatteri Ilmi-Ö, Nilsiänkatu 8, Hki (Vallila) KATSO KARTASTA Bussit 70T, 51 (Elimäenkadun pysäkki) Ratikka 7 ja bussit 64, 65 A, 66, 66A, 67, 72, 516, 611, 613, 615, 620, 623, 650, 651, 652, 653, 633, 635, 640 (Mäkelänkadun ja Sturenkadun risteys)

ROOLEISSA Perttu Hangaslahti, Katja Hämäläinen, Kari Jagt, Irene Kajo, Mirva Tolppanen,  Heikki Vilja Lauluryhmä: Aura Linnapuomi, Matti Seppänen, Pia Serkamo

HUOM! Ryhmäalennukset: 10 hlöä: á 8 e 20 hlöä: á 7 e, Opiskelijat 10 hlöä: à 5 e. Ryhmäliput on lunastettava ryhmänä 30 min ennen näytelmän alkua.

LISÄTIETOA HANKKEESTA  hanna.ryti(at)maxinetti.fi

KIITOS KAIKILLE TYÖILMAPIIRIKYSELYYN OSALLISTUNEILLE!