Pielisen rannalla
Teatterimme Suomen kiertueen ensimmäinen osio lähti maanantaina klo 5.55 Korsosta kohti Mikkeliä suomalaisessa suvessa, vesisateessa ja villapaidoissa. Auto osoittautui jokseenkin luotettavaksi, vaikkakin jarrut olivatkin epäkunnossa ja lasinpyyhkijät lauloivat Psyko-elokuvasta tuttua sävelmää koko 800 kilometriä. Mikkelissä oli vastassa sateesta huolimatta iloinen karnevaalitunnelma. Mikkelistä mieleen tulevat jäämään rohkeat ja luovat lapset. Tarinatuokiossa opimme mikä on moppa ja sen, miten merirosvopöllö ja keijupoliisi pitävät hauskaa huvipuistossa, vaikka kaikki hauskanpito onkin heiltä kielletty. Vastaus: hyppimällä hyppynarua. Työpajassa nähtiin Noidan ja Kapteeni Koukun dramaattinen kaksintaistelu, jonka ratkaisi nerokkaasti Naurava Neiti tartuttamalla naurun ihan kaikkiin työpajaan osallistuneisiin.
Mikkelistä Volvo vei Nurmekseen, jossa saimme lämpimän ja vieraanvaraisen vastaanoton. Yövyimme Hyvärilän leirintäalueella, jossa sauna odotti jo meitä tullessamme. Tällä kertaa meillä oli aikaa tutustua Nurmekseenkin. Huomattavan suurta kirkkoa esitteli hurmaava, lakonisen humoristinen nuorimies päättäen esityksensä sanoihin ”Onhan se ainakin iso.” Esitys oli kolkon sään takia siirretty Nurmes-taloon, joka oli loistava paikka esiintyä. Vaikka Viima löikin vahingossa Solmua jäi esityksestä hyvä mieli. Kahvilan rouva ohjasi meidät Obottaan, legendaariseen baariin, jossa Teatteri Pensas on esiintynytkin, jopa yöpynyt. Nyt saimme seurata siellä jännittävää Argentiina–Sveitsi -matsia. Esityksen jälkeen kesäyössä oli hyvä hiljaa höpötellä leirinuotiolla. Erityiskiitos ammattitaitoiselle Marjo Säkkiselle ja koko Nurmes-talon henkilökunnalle.
Nurmeksesta matka jatkui Kesälahdelle, heti kun olimme hakeneet unohtamamme rekvisiitan ja bensikselle jääneen käsilaukun. Ja Kesälahtihan ei petä koskaan: kolmen päivän sateessa ajamisen jälkeen aurinko paistoi taas. Kiteellä ja Kesälahdella teatterimme on esiintynyt vuosittain ja tilaisuudet ovat aina olleet lämpimiä ja intiimejä. Eikä muutosta asiaan tullut tänäkään vuonna. Esiinnyimme kulttuuritalo Sovintolan pihapiirissä, jota vartioi kirjava kissa. Ei jäänyt epäselväksi kuka pihaa hallitsi. Kissaihmisten oli vaikea irrottautua siitä, niin kaunis eläin tuo oli. Sovintolan rakennus on vanha kansakoulu, jonka edessä seisoo Suomenlinnasta saakka tuotu puu, joka kaikkien hämmästykseksi elää ja voi hyvin. Talo kahden siiven välillä kulkee kauniisti nimetty Sovinnon silta. Lahjaksi Sovintolan väki antoi ryhmällemme Hans Collianderin kirjan Peikkotyttö ja Lintupoika. Kiitos vielä kerran! Autossa matkalla Helsinkiin oli aikaa ihastella Karjalan luontoa. Niin monia vihreän sävyjä tuskin näkee missään.
